Kohteesta FEWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Purjeiden muotoa voidaan mitata esim. ohjelmalla tai viivottimella kuvan päälle. Mittaamalla voidaan dokumentoida ja saada suuruusluokkaa purjeen muodolle venevauhdin kehityksen edistämiseksi. Ihmisen silmä ei ole kovin hyvä hahmottamaan 3D-kuvia, joten on parasta projisoida ne kolme ulottuvuutta kahteen dimensioon yksinkertaisesti valokuvaamalla purjeitaan.

Charlottan 2004 isopurje mittauksessa

Purjeiden kuvaus

Kuvaa luukuista!

Kuvat kannattaa ottaa niin, että kamera on mahdollisimman lähellä purjeen alaliikin keskiosaa, ja mahdollisimman paljon muotoviivasta on kuvassa. Jos muotoviivojen päät ovat kuvan ulkopuolella jää kyllä mittauksetkin arvailuiksi.

Keulapurje kuvataa etukannellan maaten, niin että pää on kannessa ruffin etuosan tuulen yläpuolella tai vaihtoehtoisesti avonaisesta keulaluukusta leenpuoleisen alareunan kohdalta. Purjeen tulee olla skuutattuna tiukasti, noin 10cm spriidarin päästä esim.

Isopurje kuvataan niin että ollaan portaikossa ja kamera on hiukan puomin tuulen puolella. Purjeen tulee olla skuutattuna hiukan normaalia tiukemmin.

On hyvä kirjata olosuhteet kuvaushetkellä.

Ihannemuotoja

Tästä voidaan keskustella ikuisesti, mutta noin 14% syvyys on osoittautunut aika toimivaksi FEneessä. Tämä siis isopurjeen ja genoan keski- ja yläosan kohdalla ja alaosa on suuruusluokkaa 10%.

Fokka voisi olla etuosastaan pyöreämpi jotta ajaminen ja kiihdyttäminen aallokossa olisi helpompaa, tavoitesijainti suurimmalle syvyydelle noin 35-40% kohdassa, mutta edelleen noin 14% syvyys.

Genoa voi olla "helppo" tai "vaikea", tämä siis grooven leveyden ja ajamisen helppouden kannalta. Se vaikea on syvin kohdassa 45-50% ja helppo 40-45%. Helppo toimii yleensä hyvin, mutta jos kisaa paljon aallottomissa kisoissa kuten esim. WHC se "vaikea" voi antaa pientä höjdietua jos pinnamiehelle annetaan rauha keskittyä ajamiseen.

Isopurjeen tulee olla noin 14% syvyinen 40% kohdalla topin muotoviivan kohdalla, 12-14% keskeltä 45% kohdalla ja alaosa voi olla luokkaa 10-11% kohdassa 50-55%.

Edellämainitut ovat pussin paikkoja rikin perussäädössä. Oikein tehty purje latistuu noista huomattavastikin kun aletaan kiristämään hekkiä, outhaulia lisää, cunninghamia jne. Huomaa myös että genoan kohdalla pussin paikka ja syvyys määräytyy myös rikin ja fallin kireyden mukaan. Muuttujia on hirveästi.

Katso myös


Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa FEWikiä laajentamalla artikkelia.