FEP toimintakertomus 2006

FEWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

FINN EXPRESS PURJEHTIJAT RY


TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

Finn Express Purjehtijat ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 11. helmikuuta 2006 Helsingissä ISS:n tiloissa Pasilassa. Hallituskaudelle 2006 hallitusta muodostaman oli perustettu vaalitoimikunta. Vaalitoimikunnan puheenjohtajan toimi Harri Jyränkö. Vaalitoimikunnan ehdotus uudesta hallituksesta hyväksyttiin vuosikokouksessa. Hallituksessa toimivat seuraavat henkilöt: Pasi Oikkonen (puheenjohtaja), Harald Hannelius (sihteeri), Seppo Ylä-Himanka (rahastonhoitaja), Panu Ranta, Ilpo Enqvist. Hallitus kokoontui vuonna 2006 kaksi kertaa. Vuoden 2005 ranking voittajan kiertopalkinto luovutettiin jälleen kerran Harald Hanneliukselle.

Kilpailutoiminta oli aktiivista ja kilpailemiseen liittyviä oheistapahtumia järjestettiin. Näistä mainittakoon toukokuussa HSK:lla pidetty trimmileiri ja purjeiden kimppahankinta. Ranking-kilpailuja ajettiin kaikkiaan neljä. Kaikkiaan kolme venettä (Charlotta, Hennuli, Anneli) osallistui kaikkiin neljään kilpailuun, joista Charlotta vei voiton jokaisessa kilpailussa Yksi vene vei voiton kaikissa neljässä kilpailussa. HTPS viikonloppuna järjestettiin myös läntisen lippueen kokoontuminen Uudessakaupungissa.

HTPS vuosipäiväkilpailu purjehdittiin kesäkuussa Helsingissä. Vain neljä venettä tuli viivalle kauden aloittavassa ranking-kilpailussa. Kaunis kesäinen viikonloppu oli kuitenkin hyvä startti kesän ranking-kilpailuille, vaikka sunnuntain lähes pläkä koetteli kippareiden hermoja. Kilpailun voitti Charlotta, toinen oli Hennuli ja kolmas Nereida II.

Hangon regatta purjehdittiin Heinäkuusa. Radalla saapui peräti kolmentoista venekuntaa, mikä sivusi vuoden 2005 FE-regatan osallistujamäärää. Samalla juhlistettiin myös FE83:n 25-vuotis juhlavuotta. Hangossa sää oli jälleen kesäinen ja torstaina sekä perjantaina puhalsi kohtalainen tuuli. Lauantaina tuulta ei sitten ollut nimeksikään ja vain osa kilpailijoista ehti seitsemän tunnin urakan jälkeen ylittää maalilinjan ennen sen sulkeutumista. Regatan voiton nappasi Charlotta, toiseksi tuli Arkki ja kolmanneksi Hennuli.

EMK:n järjestämä Espoo GP purjehdittiin elokuussa Espoon edustalla. Espoo GP oli samalla FE83-luokkamestaruuskilpailu. Molempina kilpailupäivinä purjehdittiin kolme lähtöä, joista viisi laskettiin mukaan lopputuloksiin. Vaihtelevien tuulien ja tapahtumarikkaiden starttien jälkeen voiton vei yllättäen Charlotta. Hennuli oli toinen ja Lisbeth kolmas.

Finn Express Regatta purjehdittiin syyskuussa Helsingissä. Järjestelyistä vastasi NJK. Tuuli oli kova koko päivän ja lyhyen ratakilpailun ja saaristoradan jälkeen veneet olivat kokeneet pieniä vaurioita. Ainakin kolme spinnua meni rikki. Voiton vei jälleen Charlotta, jota säesti Espoo GP:n tapaan Hennuli ja Lisbeth.

Myös Päijännepurjehduksessa FE83:lla oli oma luokka. Valitettavasti tuuleton viikonloppu vei terän kilpailemiselta. Vuoden 2006 sisäiseen FE83 ranking-sarjaan osallistui kaikkiaan 17 venettä ympäri Suomea, mikä oli vähemmin kuin vuonna 2005, jolloin veneitä oli kaikkiaan 29. Rankingin 2006 voittajaksi selvisi Charlotta, toiseksi Hennuli ja kolmanneksi Arkki aivan kuten edellisenä vuonna.

Luokkasääntötoimikunta jatkoi toimintaansa vuoden 2006 aikana. ja SPL ratifioi Finn Express 83 luokkasäännöt 25.8.2006. Luokkasääntötoimikuntaan kuuluivat Harald Hannelius (pj), Seppo Ylä-Himanka, Panu Ranta, Antti Helminen ja Pasi Oikkonen.

FE-purjehtijat oli SPL:n luokkaliitto ja vuoden 2006 lopussa jäsenrekisterissä oli 55 jäsentä.