Ensimmäisenä onnittelut voittajalle!
Teillä kisa taisi olla oikeasti melkoinen jännitysnäytelmä, meillä homma vähän niinkuin lössähti jo ennen kuin ehti alkaan. Miehistössä oli tällä kertaa mukava joukko peruspurjehdustaidot osaavia, mutta spinnua oli ajettu harvemmin. Ei oikein tuntunut löytyvän hyvää saumaa ottaa spinnutreeniä ennen lähtöä, joten päätin ottaa spinnun vain selkeässä tilanteessa, ilman mitään suurempia riskejä.
Ennen lähtöä pyörittiin ympäriinsä ja oli tarkoitus lähteä viimeistä kertaa kiertämään lenkkiä ennen viivalle asettumista. Tarkoitus oli ottaa lähtöhässäkkä varman päälle, toisin sanoen vältellä ruuhkaa. Tässä tapauksessa se tarkoittaisi siis alapuolen paikkaa. Ajettiin sitten aivan liian pitkälle ja ei ehditty linjalle ollenkaan (menee puhtaasti kipparin piikkiin). Kierrettiin vihreä ja lähdettiin siitä vendan kautta muiden alapuolelta ehkä 15-20 ? sek. myöhässä. Alapuolella ajellessa trimmejä yritettiin saada kohdilleen, mutta genoan virtauslankojen saaminen tasaisesti lentoon tuntui mystisesti olevan hankalaa. Liekö sitten rullapurjeen etuliesman täytteet haitanneen niin pahasti, tai sitten se oli vain pakkituulien pyörteitä... Klunga tuntui menevän jo tässä kohtaa omaa vauhtiaan kärjessä ja vieressä olevat tuntuivat olevan hitusen nopeampia.
Vihreältä käännettäessä kryssittiin keskittyen enemmän vendojen parantamiseen ja navigointiin, joten siftejä ei valitettavasti tullut tarkkaan seurattua. Kaikkinensa tuuli tuntui pyörivän etenkin edempänä saarten välissä aika paljon. Klunga meni edellä omia menojaan ja alettiin keskittymään enemmän Dinaa vastaan kisaamiseen, joka vaudin puolesta kulki samoihin. Saatiinkin ihan mukavaa "taistelua" sijoista, vaikkakin tasoitetussa ajassa olimme jääneet kaikille jo reippaasti. Muutaman kerran siinä vaihdettiin sijoja ja keskittyminen menikin sitten enemmän kivien välttelyyn ja tuulialueiden tähyilyyn, kun olisi varmaan pitänyt tarkkailla enemmän siftejä ja trimmiä. Ison luokan veneet lähestyivät vauhdilla.
Långholmenin punaista kiertäessä arvioitiin vielä kevyessä tuulessa ja vanhassa aallokossa styyralla leikkari huonosti. Vielä kun vendassa genoa ja sen skuutti takertuivat ensin spinnukamoihin ja päälle vielä vantteihin, todettiin merkille pääsyn olevan mahdotonta. Huomio tuli vain vähän ennen merkkiä, joten jouduttiin tikkaamaan vajaan veneenmitan verran Dinan lähestyessä takaa. Rakoa tuntui olevan juuri riittävästi lyhyeen tikkiin. Kevyessä tuulessa ja lähes seisovilla vauhdeilla ei päästy (yllätys yllätys) kunnolla kääntämään takaisin styyralle ja Dina joutui sitten nostamaan. Merkille pääsy oli melko pienestä kiinni, joten tuntui olevan mahdollista tehdä nopea tikki. Vähillä vauhdeilla vaihtoehdot tuntuivat olevan vähissä. Dina ei sitten vaivautunut asiasta sen kummempaa vaatimaan, vaikka kysyin tilanteesta. Sääntörike on aina rike, mutta tuolla kaukana takana kummallakin tuntui olevan pääpaino purjehtimisesta nauttimisessa, eikä vaatimuksia esitetty. Ei sitten lähdetty pyörimään, kun tuntui, ettei tuossa nyt kumminkaan tahalteen yritetty saavuttaa merkittävää tuloksellista etua. Oltiin kumminkin porukan hännillä useita minuutteja ja kilpailu meidän osalta enemmän radan ajamista loppuun.
Merkin kierrettyämme spinnu ylös ja kohti maalia. Dinan peitoista päästyämme aloimme saamaan kaulaa (Dina ilman spinnua) ja keskityttiin jo vähän trimmin saamiseen ja spinnuajon opiskeluun. Kärki oli jo hyvin, hyvin kaukana ja ison luokan veneitä alkoi tulemaan vastaan, ensimmäiset olivat menneet ohi jo kryssillä. Tuulen vaihdellessa vauhdit olivat 3,4 ja 1,5 kn välillä, yritettiin toki leikata kelin mukaan. Perässä Dina luopui myöhemmin kisasta.
Vihreätä lähestyttäessä huomattiin, että spinnulla olisi mahdollista yrittää jatkaa vihreältä maaliin saakka ja ihmettelimmekin kaukana edellä menevien spinnuttomuutta. Ajettiin sitten mukavaa sivuvastaista/spinnukryssiä maaliin saakka ja nautittiin keleistä. Tuuli oli heikentynyt jatkuvasti ollen maaliin tullessa ehkä 2 m/s. Ison luokan veneet olivat kaukana tulossa ja arvuuteltiin, pääseekö monikaan edes maaliin saakka. Eipä niitä sitten monikaan ehtinyt.
Summa summarum: vauhti kateissa ja muutenkin meni enemmän sunnuntaipurjehduksen puolelle meidän osalta tämä. Purjehduksena päivä oli mukava, mutta kauas eteen karkaavat saman tyypin veneet ovat hieman masentava näky kilpailua ajatellen. Ehkäpä ensi kerralla sitten
- Mikko Eronen -