Ähjoo, itse mielsin lujitemuovin vain "muoviksi" ja kun kuitenkin puhuit laminoinnista yms. niin ajattelin että siinähän on kyse ihan eri asiasta.
Mutta eivätpä ongelmat lopu siihenkään
D.1 Osat
D.1.1 Pakolliset
d) Veneen sisustuksen tulee vastata alkuperäistä sekä materiaaliltaan että mitoitukseltaan ja veneessä tulee olla seuraavat sisustusvarusteet kilpailun aikana:
Oletan ettei sauna aivan kuulunut alkuperässisustukseen
Lisäksi pitää muistaa
E.3 Köli
E.3.1 Säännöt
Kölin tulee vastata vastata piirustusta numero 24-06.
Eli köliin ei voi lisätä eviä ja toisaalta kölin siirto kyllä taas rikkoo em. runkopiirustus-kohtaa.
Sitten toiseksi, koska mastojen mitat on määritelty:
F.3.5 Mitat
Mittojen tulee vastata piirustuksia 24-04 ja 24-16.
On todettava että mikään mesaaniratkaisu ei käy. Ja uusi masto taas tuottaa ongelman maston tuennan kannalta, koska voi olla että rakenne ei tällaisenään kestäisi toisen samanlaisen maston rustirautoja istumalaatikon tienoilla.
Sääntöjen plärääminen pilkuntarkasti on hauskaa

Ähjoo, itse mielsin lujitemuovin vain "muoviksi" ja kun kuitenkin puhuit laminoinnista yms. niin ajattelin että siinähän on kyse ihan eri asiasta.
Mutta eivätpä ongelmat lopu siihenkään
D.1 Osat
D.1.1 Pakolliset
d) Veneen sisustuksen tulee vastata alkuperäistä sekä materiaaliltaan että mitoitukseltaan ja veneessä tulee olla seuraavat sisustusvarusteet kilpailun aikana:
Oletan ettei sauna aivan kuulunut alkuperässisustukseen :)
Lisäksi pitää muistaa
E.3 Köli
E.3.1 Säännöt
Kölin tulee vastata vastata piirustusta numero 24-06.
Eli köliin ei voi lisätä eviä ja toisaalta kölin siirto kyllä taas rikkoo em. runkopiirustus-kohtaa.
Sitten toiseksi, koska mastojen mitat on määritelty:
F.3.5 Mitat
Mittojen tulee vastata piirustuksia 24-04 ja 24-16.
On todettava että mikään mesaaniratkaisu ei käy. Ja uusi masto taas tuottaa ongelman maston tuennan kannalta, koska voi olla että rakenne ei tällaisenään kestäisi toisen samanlaisen maston rustirautoja istumalaatikon tienoilla.
Sääntöjen plärääminen pilkuntarkasti on hauskaa :)