Kohteesta FEWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun


FINN EXPRESS PURJEHTIJAT RY

Tämä on työversio, lopullinen julkaistaneen hyvissä ajoin ennen vuoden 2008 vuosikokousta. --Harald 24. tammikuuta 2008 kello 21.18 (EET)

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

Finn Express Purjehtijat ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 10. helmikuuta 2007 Helsingissä ravintola Old Baker’sin kabinetissa. Hallituskaudelle 2007 hallitusta muodostaman oli perustettu vaalitoimikunta. Vaalitoimikunnan puheenjohtajan toimi Harri Jyränkö. Vaalitoimikunnan ehdotus uudesta hallituksesta hyväksyttiin vuosikokouksessa. Hallituksessa toimivat seuraavat henkilöt: Panu Ranta (puheenjohtaja), Harald Hannelius (sihteeri), Seppo Ylä-Himanka (rahastonhoitaja), Olli Niemi (vara puheenjohtaja) sekä Ilpo Enqvist. Hallitus kokoontui vuonna 2007 kaksi kertaa. Vuoden 2006 ranking voittajan kiertopalkinto luovutettiin jälleen kerran Harald Hanneliukselle ja vuoden Feneilijän palkinto Panu Rannalle.

Kilpailutoiminta oli aktiivista ja kilpailemiseen liittyviä oheistapahtumia järjestettiin. Näistä mainittakoon keväällä ideoitu gastikoulu, joka toteutettiin nopealla aikataululla touko-kesäkuussa. Hakijoita kouluun oli niin paljon, että jouduimme suorittamaan selkeää karsintaa. Lisäksi merkittävänä asiana mainittava jo perinteinen purjeiden kimppahankinta.

Kilpailutominta

Ranking-kilpailuja ajettiin kaikkiaan seitsemän, joista ranking mestaruuden itselleen voitti selvästi Charlotta voittaen jokaisen kilpailunsa. Luokkamestaruuskilpailut järjestettiin hangon regatan yhteydessä, jossa luokkamestariksi yllättäen purjehti itsensä Charlotta Hennulin ja Arkin säestäessä perässä.

FE-sprint käytiin Helsingin vesillä toukokuussa kevyessä tuulessa ja sateessa. Aikainen ajankohta hieman verotti osallistujien määrää. Lyhyt rata korosti manöövereiden merkitystä ja toimi hyvänä herättäjänä uuteen kauteen. Tuloksissa kolme parasta olivat Charlotta, Hennuli, Nereida II.

HTPS vuosipäiväkilpailu purjehdittiin kesäkuussa Helsingissä. Vain viisi venettä osallistui kilpailuun. Kaunis kesäinen viikonloppu oli kuitenkin hyvä purjehduksellisesti, mitä nyt Kruunuvuorenselän suunnaltaan ja voimakkuudeltaan vaihtelevat ”kimurantit” tuulet koettelivat kippareiden hermoja ja taitoja. Kilpailun voitti Charlotta, toinen oli Hennuli ja kolmas Lisbeth.

Hangon regatta purjehdittiin Heinäkuussa. Radalla saapui peräti kaksitoista venekuntaa, mikä on hyvinkin kunnioitettava osallistujamäärää. Hangossa sää oli jälleen kesäinen. Torstaina puhaltanut vimmainen tuuli sai aikaan yhdistyksen veneiden kesken päätöksen luppopäivän vietosta. Päätös kirvoitti muutamia kommentteja puolesta ja vastaan. Argumenteissa kuultiin mm. jotain karavaareista ja toisaalta myös kehuttiin herrasmiesluokaksi. Perjantaina puhalsi kohtalainen tuuli ja päästiinkin radalle mittelemään paremmuudesta. Lauantaina tuuli teki sitten tepposet. Ensi puhalsi ihan kohtalaisesti, mutta ensimmäisellä vastatuuliosuudella tuuli päätti ensin tyyntyä ja sitten nousta uudelleen miltei päinvastaisesta suunnasta. Tämä aiheutti hilpeitä hetkiä, kun ylämerkkiä kierrettiin spinnulla ajaen ja alamerkille kryssittiin tiukasti. Regatan voiton nappasi Frida mutta luokkamestaruuskilpailuissa voiton vei Charlotta, toiseksi tuli Hennuli ja kolmanneksi Arkki.

UPS Express regatta oli ranking kilpailuna uusi ja se järjestettiin viikko hangon jälkeen. FE-83 veneitä kesken parhaan lomakauden oli paikalle saapunut neljä venekuntaa. Järjestelyiden ollessa upeat voittajaksi selviytyi Charlotta perässään Arkki ja Alma.

Päijännepurjehdus purjehdittiin tänä vuonna etelästä pohjoiseen. 150 mukana olleesta veneestä neljä oli FE-83:sia. Vaihtelevissa tuulissa ja säässä päästiin tänä vuonna maaliinkin, missä järjestys oli Prinsessa, Pegasus, Munja Sun Ship II ja Bertta.

EMK:n järjestämä Espoo GP purjehdittiin elokuussa Espoon edustalla. Molempina kilpailupäivinä purjehdittiin kolme lähtöä, joista viisi laskettiin mukaan lopputuloksiin. Lauantaina puhalsi vihaisesti ja pahimmillaan tuulimittarit olivat näyttäneet noin 18m/s lukemia lauantain viimeisen lähdön aikana. Mukana olleista viidestä veneestä vain yksi kiersi tuon kovatuulisimman lähdön saaden ”arvokkaan” lähtövoiton. Sunnuntaina oli sitten FE keliä parhaimmillaan. Tuulta 4-6 m/s eikä aaltoa juuri yhtään. Keli oli jopa niin suosiollinen, että pysyimme hyvin nopeampien luokkien vauhdissa. Tuloksissa järjestys Charlotta, Pikku Myy (ent. Hennuli) ja Anneli

Finn Express Regattaa ei järjestelyvaikeuksien takia päästy ajamaan. Perhesyyt ja muut huonot ajoitukset vähensivät osallistujia niin, ettei kilpailua kannattanut järjestää.

Vuoden 2007 yhdistyksen sisäiseen FE83 ranking-sarjaan osallistui kaikkiaan 22 venettä ympäri Suomea, mikä oli viisi enemmän kuin vuonna 2006, jolloin veneitä oli kaikkiaan 17. Rankingin 2007 voittajaksi selvisi Charlotta, toiseksi Arkki ja kolmanneksi Hennuli.

Muut toiminta

Yhdistyksen kauden päättäjäiset / pikkujoulut järjestettiin Lauttasaaressa 16.11. Paikalle oli saapunut yhteensä 14 purjehtijaa muistelemaan mennyttä kautta ja pohtimaan tulevaa.

Gastikoululaiset antoivat merkittävän panoksen luokan kilpailuissa ja mahdollistivat usein jopa veneen osallistumisen. Kolme aktiivisinta gastikoululaista keräsivät yhteenlaskettuna kunnioitettavat 50 kilpastarttia. Kokonaisuudessaan koululaiset ovat olleet suuri apu luokkatoiminnalle.

Luokkasääntötoimikunta jatkoi toimintaansa vuoden 2007 aikana luovuttaen jo vuosikokouksessa sääntöjen virallisen hallinnoinnin vuosikokoukselle.

Yhteydet toisiin järjestöihin

FE-purjehtijat on SPL:n luokkaliitto ja vuoden 2007 lopussa jäsenrekisterissä oli 63, jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 8 jäsentä.