Tänään kauden kolmas ja viimeinen viikkokisa ennen lomakauden kisataukoa.
Pikku Myyllä radalla, Pinnassa Jukka, keulassa Aleksi A ja itse olin köysissä Olli P:n kanssa.
Oltiin ajoissa satamassa ja ajoissa liikkeellä, mutta kun yksi miehistön jäsen piti ottaa EMK:n mastokraanalta kyytiin (lopulta 20min myöhässä), niin tulihan se lopulta kiire meille startti viivalle valmistelujen jäädessä hieman vajaiksi. Tuossa kiireessä sitten keskityttiin linjan merkitsemiseen ja paukkujen mukaan kellon synkkaamiseen. Se mikä meiltä jäi huomiotta oli se punainen ylä merkki joka olisi pitänyt lopulta kiertää...


Radaksi oli valittu odetetuti rata 5. Startti oli osaltamme ajoitettu hyvin, mutta jäimme artun Inffarin paskoihin jonka takia vauhtimme hieman hyytyi. Pikkuisen ihmeteltiin, kun fliitti vendasi paaralle meidän jatkaessa Stryyralla. Reitin valintamme oli oivallinen, muttei aivan ratakuvauksen mukainen

Oli kohtalon ivaa, että tänään saimme trimitkin toimimaan niin, että nopeuskin oli kohdallaan. Eiliset treenit eivät siis menneet yhtään hukkaan.
No tänään saimme kallista oppia siitä, että nuo orderit kandee lukea joka kerta uudelleen, jotta proseduurit ja ohjeet olisivat tuoreessa muistissa. Lisäksi saimme hyvää treeniä, raitista ilmaa sekä aurinkoa.
Maaliin tulon jälkeen tajuttiin Alexin huomautuksesta, että väärässä oltiin sen reitin suhteen, joten kävimme lautakunnalle ilmoittamassa vetäytyvämme kisasta, jotta vältyttäisiin turhalta protestikäsittelylta.