WHC 6 / 2012 Syksyksi kääntyy...
WHC 6 / 2012 Syksyksi kääntyy...
Enää 11 kuukautta kesälomaan, ja Westhouse Cup alkaa taas. Muita tulossa viivalle?
Olli Niemi
Olikos tämä kehotus jollekin veneen tarpeessa olevalle ohikulkijalleharald wrote:Charlotta on taas kotona, pesin veneen eilen päältä alta ja sivuilta. Itse en pääse, mutta toivottavasti joku ulkoiluttaa Charlottaa ettei se kasva hämähäkinseiteillä kiinni laituriin.

Ei se ihan heti kasva kiinni laituriin. Mulla on vene ollut kohta 2 viikkoa paikallaan, eikä vielä ole hämähäkinseittejä haitaksi asti. Sen sijaan levankiin ja skuuttitaljaan on ilmestynyt jotain omituisen näköisiä nyörejä... Keskiviikkona varmaan selviää onko niistä haittaa

Olli Niemi
Sehän on muistettava että vahvistamattomien huhujen mukaan Arkki on alueella ja Seppoa jo Hangossa uhkailin että olisi parempi osallistua WHC:hen jos on näillä main 
Eli hallitus voi myös toimittaa puhelinhäirintää asian tiimoilta jos vaikka saataisiin laajennettua WHC:n FE-edustusta länsirannikolle asti.

TervehdysPetri wrote:Sehän on muistettava että vahvistamattomien huhujen mukaan Arkki on alueella ja Seppoa jo Hangossa uhkailin että olisi parempi osallistua WHC:hen jos on näillä main
Eli hallitus voi myös toimittaa puhelinhäirintää asian tiimoilta jos vaikka saataisiin laajennettua WHC:n FE-edustusta länsirannikolle asti.
Ei taida Arkki olla enää näillä vesillä. Uskoisin Sepon veneineen löytyvän Viron puolelta taikka matkalta sieltä jo pois...? Viime torstaina Arkki oli Gåsiksessa ja siitä on jopa todisteaineistoakin.
Anyway, radalla nähdään keskiviikkona.
Ystävällisin veneily terveisin PR
Äh, sääli ettei saatu Reaa paritettu Valpuriin, asia tuli niin nopeasti vastaan etten enää muistanutkaan tuota viestiä.
No, syyskausi on avattu, keli oli mukava ja kakkosrata nopea rykäisy. Normaali miehistö kasassa ja startti olikin kelvollinen, mutta kryssillä ajoin jatkuvasti ihan pieleen ja muu fleetti sai kiinni karkumatkaa.
Ratkaisu tapahtui sitten Rönnkobbenin kohdalla kun Charlotta valui takanamme laskevassa shiftissä ja vendasi pois, kysyin gasteilta joko ollaan leikkarilla mutta ei ihan vielä oltu ja matkaa oli kohtalaisen vähän joten totesin ettei kannata lähteä ihan heti vielä vendaamaan pienen shiftin takia. No, shifti jatkui ja gastitkin vähän arvailivat leikkaria ja vendattiin sitten ehkä 100m yli leikkarin ja Charlotta puikkasi ohi. Olisi vaan pitänyt vendata heti kun oltiin lähellä leikkaria ja huomioida että laskeva shifti taas käytännössä tuottaa nostetta toiselle halssille. Pahoja nuo tilanteet missä ollaan lähellä leikkaria ja ajetaan epäedullista halssia. Yhtäkaikki kryssi meni todella heikosti, joko ajoin liian alas tai ylös, groovea ei oikein löytynyt ja pinna tuntui todella jäykältä, pitänee heittää jotain teflonlitkuja akseliputkeen kun nyt pinnatuntuma oli ihan olematon.
Lenssillä ajettiin tappituntumalla mutta tiukka slööri ilman jiippejä ei oikein antanut mahdollisuuksia ohitukseen. Vihreällä merkillä Pone ajoi broachissa miltei päin merkkiä ja näin mahdollisuuden päästä sisäpuolelle ja sinne menimmekin mutta samaan aikaan sitten mekonpoisto-operaatiossa genua sanoi rats ja vauhti sitten vähän hyytyi siinä repeämää ihmetellessä.
No, slööri/kryssi maaliin ja kakkossija tuosta taisi napsahtaa, eli sinänsä ihan ok, kunhan nyt genua paljastuu helposti paikattavaksi....pitää laittaa kuvaa+kyselyä Weballe päin.

Last edited by Petri on Wed Aug 01, 2012 21:51 pm, edited 1 time in total.
Ja tasoitusarvonnan viralliset tulokset, eikun hetkonen...
http://se.itmill.com/ilmoittautuminen/r ... esults=235
Hmm, ehkä pitää suosiolla vaan nimetä pieni luokka uusiksi kun ei näemmä ketään muuta kiinnosta siellä purjehtiminen
mode edit(hh): korjattu URL pienen luokan tuloksiin

Kuningaskipparimme Haraldin poissaollessa hermostutti hieman allekirjoittanutta. Mietin kenet laittaisin pinnaan kun itse vähän hannasin. No, päätin sitten että ehkä parempi kuitenkin että osaomistaja ajaa sen kiville tai jonkun kylkeen jos huonosti menee.
Veneessä siis Freda (keula), Peik (skuutit), Cage (piano), Pone (pinna). Rata 2.
Se ei pelaa joka pelkää. Päätimme lähteä puuttuvan poijun päästä. Startissa reilusti yli osittain poijun puuttumisesta johtuen. Eikun uutta vauhtia linjan alta ja spinnu ylös. Siihen ilmestyi sitten Annelin Panu ilman spinnua meidän allemme ja alkoi nostattelemaan. Emme jaksaneet lähteä pelleilemään Panun kanssa vaan käännyimme Panun alle ja vedimme lähtösuoran alabaananina. Ylämerkillä olimme ohittaneet spinuuttomat Annelin ja Valpurin ja sija siis neljäs siinä vaiheessa. Vihreällä teimme tiukan rundauksen ja pääsimme ylimmäksi veneeksi vapaisiin. Edessä hieman meidän alapuolellamme Lisbeth ja Bajan. Olga oli sitten vähän kauempana edessä mutta myös alempana. Lisbeth ja Bajan taisivat olla vähän niinku lukossa meidän allamme ja kun Charlotta kulki vähän kovempaa niin ohitimme Lisbethin joka kääntyi kohta paaralle meidän takaa.Ajoimme Bajan allamme, hieman edessä, Lilla Ådholmenille asti jossa vendasimme Olgan jälkeen hieman ylempää spooria. Siinä vaiheessa Bajan jäi taaksemme. Nyt oli edessä enää Olga. Seurasimme Olgaa muutaman tikin verran mutta sitten päätimme mennä vasemmalle laidalle minimoidaksemme leikkarin ja koska siellä mielestämme tuuli enemmän. Olga meni oikealle ja ajoi reilusti leikkarin yli, jonka ansiosta pääsimme ekana veneenä ylämerkille.
Lenssi oli sitten sellaista kissa-hiiri nostatteluleikkiä Olgan kanssa.
Vihreällä kepillä sitten olin suunnitellut tehdä hienon leveän rundauksen mutta siinä sitten jotain sähläilin ison skuutin kanssa jonka seuraksena olimme koskettaa merkkiä. Paniikinomaisen väistöliikkeen ansiosta Olga pääsi yläpuolellemme, hieman taakse. Onnistuimme kuitenkin pitämään heidät takanamme ja he valuivat allemme, joten loppu oli vain maalin purjehtimista.
Kotimatkalla harmitti että kuningaskippari ei ollut jättänyt meille kaljaaaaa veneeseen. Korjaamme juuri paraikaa asiaa Casa Maressa.
Vice Skipper,
Pone

Pone (s/y Charlotta, FIN-2674)
Meillä oli tänään veneessä Heikki, Mikko ja Ilmari. Mukava keli oli, Hoskilta lähtiessä tuntui että aika lailla ykkösgenoan ylärajoilla mennään, mutta ei se enää miessaarenselällä siltä tuntunut. Hyvä että tuli vähän tiukempaa keskikeliä, oli hyvä testata uusia säätököysivirityksiä, jotka toimivat yli odotusten.
Jäätiin lähdössä reilusti Olgalle, kun arvottiin spinnun noston kanssa pitkään. Nostettiin spinnu ennen Bajania, mutta riemu oli lyhyt, kun ei saatu heitä pysymään takana. Olisiko peräjatkeesta ollut tuossa hyötyä, vai mistä se vauhti kehkeytyi...
Kryssillä jäätiin vähän jumiin, olisin halunnut ajaa alemmas kuin Bajan, mutta ei päästy vendaamaan, kun Charlotta oli niin lähellä yläpuolella. Aikahan senkin ongelman hoiti, ja päästiin sitten Charlottan takaa oikeaan laitaan. Siinä tuuli tuntui vähän kuolevan, mutta ei onneksi pitkäksi aikaa. Kryssi meni kohtuudella, ja päästiin Bajanista eroon. Ylämerkki ajettiin pitkäksi, mutta ei onneksi niin pitkäksi kuin moni muu.
Loppu olikin tapahtumaköyhää ajelua omalla paikalla. Charlottan ja Olgan keskinäisen väännön seurauksena saatiin vähän kiinni, mutta ei tarpeeksi.
Maalissa Olut oli kylmää, ja olisi sitä Charlottaankin riittänyt, olisitte vaan kysyneet...

Sori Réa, yritin lähettää Jankan numeroa, mutta en tiedä tuliko se toisella yrittämällä perille, oli vähän hankaluuksia operoida puhelinta siinä matkalla. Jankkakin oli matkalla, eikä varmaan päässyt vastaamaan...Petri wrote:Äh, sääli ettei saatu Reaa paritettu Valpuriin, asia tuli niin nopeasti vastaan etten enää muistanutkaan tuota viestiä.
Olli Niemi