Kun Awa nousee jo tällä tai ensi viikolla kuivalle maalle, on kilometrin mittainen puuhalista jo syksyä varten ja keväällä odottaa 2 merimailin pituinen lista. Ja kaiken olisi itse asiassa pitänyt olla valmista jo eilen...Kuten maston nosto. No, tänään lähtee.
Eli katsastettu luokkaan 2 vai että katsastettaessa olisi luokkaa 2? Kun en mihinkään kerhoon kuulu, on tuo katsastus hieman vaikeaa. No, jospa ensi vuonna jo kuulun, mietteissä on ollut.
Karvalakista oli puhetta muutaman kaverin kanssa, jotka ovat likimain puoliammattilaisia purjehtijoita, olivat sitä mieltä että ilman muuta lähdetään Karvalakkiin näyttämään mallia Haaste on heitetty No eipä sentään. Mutta heidät kuulemma saan miehistöön tarvittaessa, eli ensi kesänä 2,6 merimailin pituisen korjaus- ja huoltolistan läpikäynyt Awa saapunee lähtöviivoille.
Joo, toi pykälä oli mielessä. Tosin eräs nimeltämainitsematon seura toivotti tervetulleeksi kisoihin sillä ehdolla, etten voita tai sijoitu viiden sakkiin. Juu ei pelkoa...