Sillä säädetään siis keulapurjeen twisti eli kierto. Eli kuinka paljon yläosa sulkeutuu. Jos siirtää
skuuttipistettä eteenpäin niin skuutin veto tulee enemmän takaliikin suuntaiseksi jolloin purjeen
alaosa syvenee ja takaliikin yläosa tulee lähemmäs saalinkia sekä takaliikki kaartuu sisääpäin.
Jos halutaan kiertää purjetta enemmän (kevyessä sekä kovassa tuulessa) niin siirretään
em. pistettä taaksepäin jolloin skuutin veto siirtyy pois takaliikistä ja tulee enemmän eteen-
taakse suuntaiseksi. Tämä litistää purjetta sekä avaa toppia, hyvä esim jos on puuskaista ja
tulee ongelmia kallistuksen kanssa. Tämä on myös hyvä kevyemmässä tuulessa kun tuuli on
niin heikko ettei se jaksa pysyä purjeen suojan puolella kiinni.
Jos on vanha genua joka muutenkin sulkee sen takaliikin aina niin se skuuttipiste on melkein
aina siinä takana. Meillä kun on tuo huippugenua

niin on vähän varaa siirtää skuuttipistettä
eteenpäinkin välillä. Säätö on hyvä, huomasimme emäsalon lenkissä että jos on kiertoa liikaa
niin puuskat eivät kiihdytä venettä, kun siirrettiin skuuttipistettä eteenpäin hiukan ja korjasimme
skuutin kireyden niin vene alkoi kelaamaan vauhtiakin puuskissa. Ihan kuin kiertynyt yläosa
olisi jarruttanut puuskissa (puuskat 4m/s -> 5-6m/s).
Ongelmana vakiojärjestelmässä on se että jos halutaan siirtää skuuttipistettä, etenkin eteenpäin
on melkein tehtävä venda, tämä ei välttämättä ole aina mahdollista, etenkin skabassa. Toinen
vaihtoehto on siirtää kaksi gastia leen puolelle, toinen painaa jalalla skuuttia alaspäin plokin
edessä ja toinen siirtää skuuttipistettä. Noin kevyessä veneessä niin pitkälti toistasataa kiloa
läskiä leen puolella ei todellakaan tee hyvää suorituskyvylle, vauhti tippuu monta kymmenystä.
Sama saadaan muuten aikaiseksi ST-fokassa sillä monireikähelalla joka on skuuttikulmassa mutta
toisinpäin. Eli jos siirtää skuutin reikärivistössä eteenpäin niin takaliikki aukeaa ja päinvastoin.
Uusimmassa Segling lehdessä oli tästä erittäin hyvä juttu sivulla 90, ehdotan lehden ostamista
ihan vain sen jutun takia. Siinä on ytimekkäästi kiteytetty ne oleellisimmat kahdelle sivulle.