Ke 3.6.2015: WHC tai Twilight?
No, itseasiassa näyttäisi siltä että ulkopuolinenkin rekryytti on kiinni joten Olga on sikäli tyhjä gasteista. Eli jos ei Antilla vielä ole venettä alla niin voi olla että Olgakaan ei radalle lähde (keliennuste kun sellainen ettei viitsi nuoria lippukuntalaisia ottaa mukaan kylmiltään) ja Panullakin taisi olla keskiviikko vapaana, winkwink 

Hauska kisa, ykkösradalla saatiin nauttia kauniista mutta kylmästä ilmasta koko rahan edestä. Kiitoksia Petelle, Jankalle ja Heikille!
Saattaa tänään uni maistua, ja paikat on aika hajalla, kun tuli kylmillä lihaksilla riuhdottua. Ajettiin Jankan kanssa täydellä isolla Haukilahteen. Yli 18 m/s puuskat olivat vähän liikaa windexille, joka päätti jättää aluksen. Kiskottiin sitten reivi isoon, ja sillä mentiin koko kisa.
Otettiin varaslähtö, ja käytiin koukkimassa linjalla, mutta eipä siitä isompaa haittaa ollut. Kisa alkoi slöörillä varsasaaren vihreälle kepille, ja siitä sitten vähän tiukempaa seuraavalle vihreälle. Melkille taas slööriä, ja sitten kryssi Rysäkarille. Ennen Rysäkaria oltiin jo koko fleetin kärjessä, ja kaula vain kasvoi. Rönnkobbenille slöörailtiin rauhassa ja juteltiin mukavia. Siitä sitten spinnu ylös, ja jokseenkin myötäistä miessaaren selälle. Tässä vaiheessa tuuli oli jo moinannut reilusti alle kympin, ja puuskatkin enää jotain 12 m/s. Maalissa oltiin pikkuluokan ensimmäisenä.
Olikohan Varsasaaren rannassa joku surffari hädässä? Joku kisavene pysähtyi ilmeisesti jeesimään? Merivartiosto tuli kyselemään meiltä paluumatkalla asiasta, mutta ei oikein tiedetty mitä oli tapahtunut.

Olli Niemi
Mary taisi olla se joka jäi sinne pyörimään, epäselväksi jäi mitä tekivät ja pitää tarkistaa lautakunnalta ilmoittivatko jotain syytä DNF:lle.
Sikäli jos siellä on käyty auttamassa veden varassa olevia niin pitää muistuttaa mahdollisuudesta pyytää hyvitystä ja sitten vain pitää keksiä miten me tuon hyvityksen laskemme, käytännössä helpointa lienisi antaa maaliaika pari minuuttia meidän jälkeemme koska siitä tilanteesta Mary jäi pyörimään paikalleen.

Kisaraportti WHC 3.6.2015
Tripin kisakausi ja WHC pistetili avattiin menestyksekkäästi voittamalla kaikki, jotka eivät lähteneet tai jättivät leikin kesken. Pienellä petrauksella Infernokin ois jääny jälkeen. Tuulta riitti ja aallokkoakin oli täten reilusti. Alkuillasta brouchailimme puuskissa tämän tästä. Vene kuitenkin kulki ja keskinopeuskin lähenteli 8:a solmua pelkällä G3:lla ja 2.reivillä. Melkki-Rysäkari väli kryssittiin yli parimetrisessä aallokossa ja ihailimme samalla ison luokan ohiajoa. Klo 20 jälkeen tuuli oli laantumaan päin ja vauhtiakin oli enää vain 6,7knotsia täysmyötäseen. Keskituuli oli kuitenkin pysynyt yhtäläisen korkealla. Puuskaisuus siinä luultavasti hävisi, kuten usein illan myötä tapahtuukin.
Maaliin saavuttiin auringon vielä paistaessa. Tiputimme yhden gastin kunniakierroksella paviljongille ja purjehdittiin vieläkin yli kuutta solmua kotiin.
Kiitokset kaikkensa antaneelle miehistölle W., K., S. ja K.
-S/Y ElecTrip[/img]