Onko kukaan (Nahema varmaankin) ottanut noita kahvoja irti kannesta/sisältä. Sisustusremppa helpottuisi kovasti jos ne voisi nykäistä irti, mutta toisaalta ei oikein innosta ottaa niitä irti, jos niitä ei saa enää kunnolla kiinni. Kahvat näyttäisivät olevan kiinni toisissaan, puristaen kantta väliinsä, joten jos toinen kahva irroittaa, taitaa liitos muuttua löysäksi ts. vesi pääsee sisään ennenkuin kahvat taas kiinnitetään kunnolla.
Ja nyt prkl loppuu tämä kylmäily, menee vesillelasku kohta jo puoliväliin toukokuuta jossei kohta taas lämpene että saisi toisen primer-kerroksen pohjaan ja sitten myrkyt...ilmastonmuutos, missä se on kun tarvitaan lämpöä.
Kannen kahvat&sisäpuolen kahvat ja niitten irroittaminen
Moi, oikein olet tulkinnut asian. Kahvathan on sellaisilla huonekaluissakin nähdyillä messinkiruuveilla kiinnitetty toisiaan vasten, kannen jäädessä siihen väliin. Eli ne kyllä kiristyvät irrotuksen jälkeenkin aivan samoin kuin ennen. Kahvat kyllä kannattaa mielestäni irrottaa jo ihan senkin takia, että väliin saa tuoreet sikaflexit, ja ei tarvitse ainakaan vuotavia kahvoja ihmetellä/kiristellä kovemmallakaan sateella. Jos pelkäät veden tuloa sisään sinä aikana kun kahvat ovat irti, niin pistäpä pieni helmi sikaa reikiin ulkopuolelta, ja laittaessasi kahvat takaisin työnnät vain sisältä helmen pois vaikka meisselillä. Toinen tapa on teipata reijät vaikka pakkausteipillä, joka pysyy hyvin kiinni pari päivää puhtaassa pinnassa (karheassakin), tosin liimojen siivoamisessa menee taas aikaa jälkeenpäin.
T:Esa
T:Esa
Re: Kannen kahvat&sisäpuolen kahvat ja niitten irroittam
Hei - oletko tekemässä sisäkattoon uutta pinnoitetta?Petri wrote:Onko kukaan (Nahema varmaankin) ottanut noita kahvoja irti kannesta/sisältä. Sisustusremppa helpottuisi kovasti jos ne voisi nykäistä irti, mutta toisaalta ei oikein innosta ottaa niitä irti, jos niitä ei saa enää kunnolla kiinni.
Jos olet, niin mitä materiaalia ja millä kiinni?
Sekä vielä miten teet vuotien leikkauksen?
Tiedoista kiitollinen

Juhani Linnanoja
0500998443
SY Serenity
L-3436
0500998443
SY Serenity
L-3436
Joo, ollaan tekemässä sisustusremppaa, kankaasta ei ole mitään hajua kun saatiin jonkinlaisen suhdekähminnän kautta EF-veistämöiltä sisustuskangasta (ja itse en ole vielä nähnyt kangastakaan).
Kun kerta kahvat saa irti helposti (tai siis kiinni helposti, irti nyt kaiken saa aina) niin matot kiinnitetään kontaktiliimalla, minkä pitäisi toimia jo nollan yläpuolella, periaatteessa tätä kamaa mitä käytetään tässä jutussa http://www.nettisatama.fi/customers/esa ... EB00638835
Mutta taitaa olla Kiillon valmistamaa, K-raudastakin löytyi mutta tarkka merkki ei ole muistissa (ja kuten kankaatkin, myös liima on muualla säilössä). Leikkaus ajateltiin hoitaa ihan mattoveitsellä, matto on 1,45m leveällä rullalla, joten osittain esim. kajuutan katto saadaan vedettyä miltei suoraan kahdella palalla, ilman sen kummempaa kaavoitusta.
Onneksi loppupeleissä alkuperäinenkin sisustus on aika karulla metodilla laitettua, ettei paljoa rumempaa jälkeä saa tehtyä, vaikkei puurakenteita ollakaan irroittamassa.

Kiitosta infosta!Petri wrote:Joo, ollaan tekemässä sisustusremppaa, kankaasta ei ole mitään hajua kun saatiin jonkinlaisen suhdekähminnän kautta EF-veistämöiltä sisustuskangasta (ja itse en ole vielä nähnyt kangastakaan).
Olisi mukava kuulla (ja nähdä) mitenkä sujui sitten kun homma on kassissa!
terveisin
Juhani Linnanoja
0500998443
SY Serenity
L-3436
0500998443
SY Serenity
L-3436
Homma etenee, todettiin jo aikaisessa vaiheessa että jotta liiman käsittely olisi siedettävää, lämpötilan pitäisi olla jotain 30 astetta ja silloin höyryt kyllä tappaisivat maskista huolimatta. Eli pitää toivoa että ajan kanssa pinta tasoittuu/epätasaisuutta ei huomaa.
http://www.fe83.org/gallery/view_album. ... e=album253
Sitten kun vielä saisi koneen toimimaan...
http://www.fe83.org/gallery/view_album. ... e=album253
Sitten kun vielä saisi koneen toimimaan...