Niin kilpapäivien määrä ei automaattisesti tarkoita mitään, hangon regatta
oli jopa kolmipäiväinen, plus siirrot päälle, ja siellä oli 13 venettä.
Viime vuonna FE-regatan kisa oli yksituntinen, ja sielläkin 13 venettä.
Muutama kaksipäiväinen on ihan jees, mutta miehistön saaminen molemmille
päiville saattaa olla vaikeaa joskus, siksi olisi parempi että kisat on
yksipäiväisiä, saisi vakiomiehistöllä ajaa kaikki kisat. Ennemmin ajan neljä
starttia yhden päivän aikana, kuin kaksi starttia per päivä kahden päivän
aikana.
Eli vaihtoehtona olisi tiivistää kisat niin, ettei starttien määrät vähene
oleellisesti, mutta päivien määrä vähenee. Näin voisi hellaa hyväillä kokonaisen
toisen päivän, ellei ota hellaa mukaansa veneeseen.. Hmm.. Ollin malli
ei ole ollenkaan huono
Perimmäinen tkysymys on, millä voidaan järjestää kisat niin, että saadaan
mahdollisimman monta osallistuvaa venettä.