Mulla yleensä kaava on ollut:
- Kaikki pehmeät tavarat ulos veneestä. Etenkin patjat, mutta myös köydet, pelastusliivit, ylimääräiset kankaat, paperit ym. Eli kaikki mikä nyt imee itseensä kosteutta.
- Käytän vanhaa _painavaa_ pressua (mikä melkein pysyy paikoillaan ilman kiinnittämistäkin), kiinnitusnaruissa usein hiekalla täytetyt 3-4 l. kanisterit. Pressuun riittävästi tuuletusaukkoja.
- Pesu Tolulla jos ehdin ja viitsin
- Kaikki säilytyskoteloiden luukut auki ja irtonaiset kannet ilmavasti nojalleen ympäri venettä
- Lattialta turkkilevyt pystyyn nojaamaan, pilssi kuivaksi
- Vene niin kuivaksi kuin kohtuudella saan (nyt kun on lämppäri taas kunnossa niin tuo onnistunee helpommin)
- Akut jätän aina veneeseen. Viime vuodet olen ripustanut pressun kurkihirteen pienen aurinkopaneelin, mikä on pitänyt akut aivan täynnä (tai ainakin ne ovat keväällä olleet täynnä).
- Luukut olen pitänyt kiinni ja tuuletusventtiilit auki
Artsi wrote:Kahteen sukkahousunlahkeeseen pari kiloa karkeaa suolaa kumpaankin ja toinen roikkumaan katosta keulapiikkiin ja .toinen salonkiin. Muoviämpärit alle. Kaikki luukut kiinni. Keväällä ämpäreissä on pari-kolme litraa vettä riippuen pitkälti syksyn kosteudesta.
Noihin kuivauspatruunoihin en ole koskaan uskonut, mutta nyt pikaisen googletuksen jälkeen tuo tiesuolankäyttöhän vaikuttaa hyvältä idealta. Olen aina kuvitellut, että nuo tavallaan imevät itsensä täyteen, eivätkä sen jälkeen enää tee mitään, mutta nähtävästi saturoituessaan, suola alkavaa muuttua kiinteestä olomuodosta liuokseksi, mikä kaiketi sitten ei yhtä helposti enää haihdu takaisin vesihöyryksi.
"Kalsiumkloridi on erittäin vetistyvä aine eli se imee ilmasta niin paljon kosteutta, että liukenee lopulta kosteudesta tiivistyneeseen veteen. Se siis muuttuu kiinteästä olomuodosta liuosmuotoon."
https://rakennusmaailma.fi/kosteudenpoi ... kupurkein/
Tiesuola näyttää olevan hyvin halpaa, joten taidan kokeilla, kiitos vinkistä!
Koko maailman kosteutta tuolla ei varmasti poisteta, mutta ehkä se kuitenkin tasaa ja poistaa kosteutta veneestä, kun luukut on kiinni.