Kevät on edennyt siihen vaiheeseen, että meidän pitää jo suunnitella tulevaa kautta ja mahdollista gastikoulua kilpapurjehdusta aloittaville.
Täten kysyisinkin jäseniltä / uusilta kippareilta, että onko teillä gastitarpeita tulevalle kaudelle? Tätä tietoa tarvitaa gastikoulun resurssien allokointiin ja päätökseen koko koulutuksen järjestämisestä. Jos olet uusi kisakippari ja tunnet epävarmuutta osallistumisesta kiplailuihin, niin ilmoittaudu mukaan veneenä (kippari + miehistö), niin keskitytään teihin venekuntana ja suoritetaan koulutus teidän omalla veneellä. Näin saadaan veneen varusteet ja perustrimmit selvitettyä.
Mahdollisia koulutuspaikkakuntia ovat olleet pääkaupunkiseutu, Turku ja Uusikaupunki. Näin tod.näk. myös tänä vuonna.
Vastaukset gasti- / koulutustarpeista tähän keskusteluun kiitos .
Onko gastitarve tosiaan nyt ilmoitettuna? Onko kevään tulon myöhästyminen pitänyt ajatukset muualla ja vastaukset vielä jäissä? Jospa kipparit voisivat käyttää hetken pohtiakseen aihetta, niin että saataisiin tämäkin asia etenemään?
Oma tarve on vielä auki. Entussa on kunnolla kunnostusurakkaa ja niin paljon menee uusiksi (mm. nimi ), etten näillä näkymin usko veneen olevan valmiina ajoissa gastikouluun. Toinen gastikouluun tarjottava asia, eli oma aika hupenee varmaan kunnostuspuuhiin.
Näillä näkymin joudun siis luultavaati jättämään tämän vuoden gastikoulun väliin. Loppukesästä voi kuitenkin olla tarvetta 0-2 gastille.
Cage wrote:Onko aikataulusta tarkempaa tietoa / ehdotusta?
Tervehdys
Aikataulullisesti olemme jo auttamatta myöhässä. Homma olisi pitäyt saada markkinoitua jo kuukausi sitten. Nyt on gastien kesäsuunnitelmat edenneet niin, että oppilaiden saaminen on jo vaikeaa. Itse koulutus on aloitettu toukokuun lopulla teoriasessiolla ja siitä jatkettu veneillä kesäkuun alussa päättyäen WHC:n keskiviikkokisaan kesäkuun puolessa välissä.
Minullakin taitaa olla tulevalle kaudelle tarvetta kahdesta gastista.