Aikamoisia merimiehiä nuo luotsit:
Räjähde- ja ohjuslastissa Kotkaan pysäytetty Thor Liberty -alus joutui myrskyssä vaikeuksiin Saaristomerellä vajaat kaksi viikkoa sitten. Thor Liberty pyysi Utön saaresta luotsin, joka ohjasi aluksen suojaan parin päivän ajaksi odottamaan myrskyn laantumista.
Luotsina laivalla toimineen Kaj Wikbergin mielestä kyseessä oli ilmiselvä vaaratilanne. Ilman luotsia onnettomuus olisi ollut kovassa merenkäynnissä hyvin todennäköinen, sillä aluksella ei ollut alueen merikortteja ja seudun väylät ovat vaikeita.
Alus oli matkalla Kotkaan, mutta ei myrskyn takia voinut pitää kurssiaan, vaan oli pakotettu suuntaamaan matkansa kohti Utön saarta.
Myrskytuuli puhalsi jopa 34 metriä sekunnissa ja aallonkorkeus oli yhdeksän metriä.
Kaj Wikberg sai kautta rantain tietää, että laivan lastina oli joitain räjähteitä. Hän kuitenkin taiteili itsensä henkensä kaupalla luotsiveneen kannelta Thor Libertyn kannelle ja sai ohjattua laivan suojaan.
Kun alus oli ankkuroitunut Nötön edustalle, miehistö ryhtyi tutkimaan ruumaa ja luotsikin näki rahdista valokuvia. Osa räjähdelaatikoista oli levinnyt pitkin ruumaa.
Luotsin olisi kuulunut saada tietää, että laiva jo tuolloin oli kaiken järjen mukaan lastattu ohjuksin.
- Toisaalta kyllä ymmärränkin, että kun tämä nyt tuntuu jonkinlainen hämärä lasti olevan, niin ei miehistö siitä minulle ilmoittanut, Wikberg sanoo.
hatunnosto luotsille - 9m aalloissa laivaan
- FE-Sillanpää
- luti
- Posts: 568
- Joined: Mon Mar 26, 2007 16:04 pm
- Location: Itä-Uusimaa
Kyllä noista sotilas-r-aineista sen verran voi sanoa, että ei niistä iso osa räjähdä kyllä mistään muusta kuin siitä millä ne on tarkoitettu räjähtämään. Juuri tuota kyseistä ainetta on sen kummemmin tunne, joten siltä osin en toki mitään sano. Mutta erityisesti sitten muovailtavat räjähdysaineet, semtexit, M-heksogeenit yms. ovat kyllä siinä määrin laiskoja että niitten päältä voi ajaa tankilla tai ampua aseella ilman että räjähtävät (Mythbusterisissa taisivat yrittää saada C4:sta räjähtämään termiitinkin avulla, onnistumatta siinä).
Sitä ei sitten tiedä oliko itse ohjuksissa kaikki panokset paikoillaan jne. Nallien tai muitten laukaisinten virhetoiminta sen sijaan on ihan mahdollista, jos nyt sitten myrskyn myllerryksessä itse r-aine pääsisi lähelle nallia jollain ihmeen keinolla.
Sitä ei sitten tiedä oliko itse ohjuksissa kaikki panokset paikoillaan jne. Nallien tai muitten laukaisinten virhetoiminta sen sijaan on ihan mahdollista, jos nyt sitten myrskyn myllerryksessä itse r-aine pääsisi lähelle nallia jollain ihmeen keinolla.
- harald
- Hallitus
- Posts: 11406
- Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
- Location: Sibbo
- Vene: Charlotta
- Contact:
Kas, YLE:llä on jopa video olosuhteista!
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/12/o ... origin=rss
Iso laiva seilaa aallokossa, hurjan näköistä. Etenkin kun tietää minkälaisia voimia on peräsimessä kun meidän pikku FEneet keikkuvat aallokossa tuolla tavalla.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/12/o ... origin=rss
Iso laiva seilaa aallokossa, hurjan näköistä. Etenkin kun tietää minkälaisia voimia on peräsimessä kun meidän pikku FEneet keikkuvat aallokossa tuolla tavalla.
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
Täällä on hyvä video laivoista isossa allokossa. Tulee merisairaaksi pelkästä katselusta...
http://www.youtube.com/watch_popup?v=T4FIS1FnOQg
http://www.youtube.com/watch_popup?v=T4FIS1FnOQg
s/y Mariko, FIN-2380