Alkaen tänään. Trip Tease lähtee availemaan kautta tuonne, tulkaahan muitakin mukaan, nyt on helppo tilaisuus olla nopein FE Koitetaan muutenkin kauden aikana ajella noita tiistiksiä joku kasa. Kelikin näyttäisi mukavalta purjehtimiseen, tuommoista 3-5m/s tuulta ja aurinkoa. Ei tuossa välttämättä voita mutta nautiskelee.
Sinänsä on lähes pakko raportoida tämän illan tiistiksistä, koska tarjolla oli malliesimerkki siitä miten tunaroinnilla ja uskomattomalla tuurilla voi pärjätä jos kuitenkin malttaa pitää malttinsa ja sopeuttaa taktiikkansa vallitsevaan tilanteeseen.
Olin siis mukana Lutikassa ja tulimme starttialueelle tavan mukaan nippa nappa ajoissa ja erinäisten härdellien tuloksena olimme lähes olemattomassa tuulessa sitten lopulta n. 4 minuuttia ennen starttia varsin kaukana linjasta ja aivan linjan alaosassa. Taktisesti olisi ollut fiksumpaa lähteä veneen luota, jolloin olisi päässyt vastatuulipoijulle miltei suoraan ja muutenkin olisi lähtenyt ylempää tuulessa ja toiseksi sitten hyvällä lähdöllä päässyt purjehtimaan fleetin yläpuolella vapaissa tuulissa.
Tuuli oli olematon, joten kun tilanne sitten oli selvillä ja vaihtoehdot aika vähissä päädyimme vain hakemaan vauhtia sieltä minne pääsi ja lilluttelimme sitten kohti alapoijua.
Linjalle päästiinkin kohtalaisen hyvissä ajoissa ja kun suurin osa muusta fleetistä oli ajatellut em. mallin mukaisesti, oli poijun luona varsin tyhjää.
No kun tunnetusti joskus rantojen luona syntyy imua ja parempaa tuulta, niin jatkoimme sitten Larun rantaa nuollen ja yhtäkkiä kävikin niin että aloimme liikkumaan ja muu fleetti alkoi jäädä. Yläpokalle ensimmäisenä ja kun loppukisankaan aikana emme tyrineet niin paukku Audin nenän edestä oli tosiasia ja kaitpa tasoitusvoittokin tuli siinä samassa.
Eli mitä tästä opimme?
Jos mokaa, niin ei pidä yrittää jatkaa alkuperäisen suunnitelman toteuttamista. Kevyessä kelissä pitää vain ajaa vauhtia, kunhan nyt kutakuinkin mennään oikeaan suuntaan (kun olimme silti koko ajan menossa maalilinjan yli). Vapaissa tuulissa on ihan kiva purjehtia, vaikka strategisesti positio voisikin olla heikompi, uskoisin että veneelle kerääntynyt fleetti sotki niin paljon toistensa ilmavirtauksia että koko klunga jumittui samaan kasaan.
Mulla on nyt kolmen viimeisen iltakisan tulossaldo 3-2-(1) joten selväähän on että huomenna on edessä sellainen katastrofi että oksat pois, vielä kun vakigasteista on suurin osa poissa niin pitää vain toivoa että kamat säilyvät ehjänä.
Radalla havaittu eräs maineikas FE vähemmän karvaisen miehistön kanssa, vai liekö Pone kasvattanut nopealla tahdilla pitkän tukan ja Harald tiputtanut 40kg painoa. Kolmen hengen naisistolla tuntui kyllä olevan jonkin verran vaikeuksia veneen hallitsemisen kanssa kovassa tuulessa mutta saa nähdä mitä lopputulokset sitten ovat.
Petri wrote:Radalla havaittu eräs maineikas FE vähemmän karvaisen miehistön kanssa, vai liekö Pone kasvattanut nopealla tahdilla pitkän tukan ja Harald tiputtanut 40kg painoa. Kolmen hengen naisistolla tuntui kyllä olevan jonkin verran vaikeuksia veneen hallitsemisen kanssa kovassa tuulessa mutta saa nähdä mitä lopputulokset sitten ovat.
Rakas vaimoni oli luvannut kaverilleen, joka ei koskaan aikaisemmin ole istunut purjeveneessä, että vie hänet pienelle iltapurjedukselle. Päätyivät sitten Kopun tiistikseen.
Olivat kuulema startissa ylittäneet linjan ensimmäisenä ja siitä innostuneena purjehtineet ihan tosissaan. Kun sitten ekat nopeammat veneet menivät ohi, innostus laantui ja rupesivat rupattelemaan ihan muita juttuja. On varmaan vaikeaa vaihtaa "purjehti aikaa vastaan"-modeen (tasoitusjärjestelmät) kun on aina purjehtinut muita veneitä vastaan (OD, match, etc).
Oli kuulema tytöillä ollut ihan hauskaa joten: onnistunut iltapurjehdus