harald wrote:
Minun on vaikea uskoa että windguru olisi niin tarkka että se osaisi ennustaa ranta/avomeritarkkuudella.
Yleensä on mennyt niinpäin, että se mitä fmi ennustaa metreissä on sitten toteutunut solmuissa. Eli jos fmi on sanonut merisää-ennusteessa 11 m/s suomenlahdelle on sitten ollut kiva jos on ollut tuon verran solmuissa miessaaren selällä.
Kovin ovat ennusteet olleet aika paljonkin huti viime aikoina minun mielestäni.
Mitä windgurun mallia olet Joakim katsonut, GFS vaiko WRF 27km?
Ei se varmasti ole niin tarkka, mutta kai se ennustus pitää jotain tuulta yrittää kuvata. Varmasti mallissa on mukana maa-alueiden kitka.
Ainakin viime viikkojen osalta tuulta on kyllä ollut se fmi:n ennusteiden verran tai jopa enemmän. Viime keskiviikkona piti mennä purjehtimaan, fmi ennusti pahimmillaan 18 m/s, mutta Kasuunilla tuuli päätöksentekohetkellä 19 m/s ja aallokko yli 3 m, joten jätin väliin. Amiraalisataman edustalla sitten tosin optarit oli treenaamassa oikein mukavassa kelissä, joten vähän nolotti. Tosin tuossa oli mennyt jo 3 tuntia ja keli oli Kasuunillakin keventynyt.
On aika suuri ero havainnoiko säätä WHC:n sisäsaaristossa vai jossain ulempana. Useana keskiviikkona on havaittu jo radikaali ero Kytönselän ja WHC-radan välillä.
Nyt vasta huomasin, että tuolla on kahdet eri luvut, sillä kävin ensimmäistä kertaa Windgurun sivulla kun tähän ketjuun tuli linkki. Mitä tarkoittaa GFS ja WRF? Katsoin tuon Kasuunin 13 m/s 9:ltä eli 6 UTC, jolloin ennusteet 13 ja 16 kn. Molemmat todella kaukana purjehtijan kannalta tuosta 13 m/s:stä, joka on jo varsin kova keli.
Itse käytän paljon grib.us:ää. Siinä olen havainnut, että ennuste poikkeaa usein FMI:stä kn->m/s verran. Mielestäni FMI on ollut parempi voimakkuuden osalta, mutta grib.us taas on ollut hyvä suunnan osalta. Vene-lehti (Foreca) on jossain välimaastossa useinmiten kuitenkin lähempänä FMI:tä.
Puuttuukohan noista koko maailman sääpalveluista oleelliset yksityiskohdat Suomenlahdesta? Laskentaverkko niin harva, että merialue jää havaitsematta? Alavat rannat oletettu enemmän jarruttaviksi?