Öljyt
Hei,
olen mielenkiinnolla seuraanut tätä keskustelua, enkä malta olla puuttumatta.
Olen useampaan kertaan varmistanut Leevenee:ssä käydessäni, että mitä öljyä vaihteistossa pitää käyttää. Henkilö on oikein soittanut erikseen jopa huoltomiehelle ja vastaus on aina ollut sama, eli samaa öljyä kuin moottoriin. Väkisinkin mieleen hiipii ajatus selvittää vastuu näistä neuvoista aina loppuun saakka, varsinkin kerran ohjetta noudattaneena ja jos ongelmia ilmenee. Luulisi, että maahantuojan maineekkaalla edustajalla on edes jonkin sortin vastuu antamistaan ohjeista. Toki, onhan tämä hyvä keino saada vaihteistoremontteja tehtäväksi.
Mutta, aiempien kommenttien pohjalta Charan vaihteistoon ei tämän yhden kauden jälkeen enää muuta öljyä laiteta kuin ATF:ää.

Raimo Puustinen (WAFI)
FE-741
S/Y Chara
L-7414
FE-741
S/Y Chara
L-7414
Moi !
Oliko tähän 1GM vaihteistoöljysuositukseen lopulta yksiselitteistä oikeaa ohjetta.
Mulla on kytkin kiukutellut alusta asti ja tämän kesän aikana tilanne on sutimisen osalta pahentunut.
Vaihteistoon on joskus kauan kauan sitten vaihdettu automaattivaihteistoöljy siinä uskomuksessa, että manuskan ohje on väärä (vaihteiston kyljessä tosin kyllä lukee SAE30). Automaattiöljyllä on ajeltu jo pitkälti yli 20v. Öljyjä on vaihdettu harvoin, jos koskaan, mikä ei varmasti ole edesauttanut vaihteiston moitteetonta toimintaa.
Vaihdoin nyt uudet öljyt ja tällä kertaa vaihteistoon meni "Yanmar SAE30 Transmission fluid" öljyt. Koeajon tulos oli, että vika ei ainakaan pahentunu. Kytkin ottaa nyt paremmin kiinni ja kiinni ottaessaan ei enää luista. Joskin tämä perustuu vain yhteen koeajoon.
Mitä öljyä te muut käytätte vaihteistossa?
-mikko

s/y Mariko, FIN-2380
Tervehdysmihor wrote:Moi !

Sillä ymmärryksellä, mikä minulla on öljyistä (ei paljon, mutta perustietämystä hieman parempi) tuohon Yanmarin kytkimee en suosittelisi kuin ATF:ää, eli automaattivaihteistoöljyä. Perustelen asiaa sillä, että vaikka tuo "Yanmar SAE30 Transmission fluid" öljy on varmastikin sopivaa (

Moniasteölyt (esim 10W30) sisältävät öljyn viskositeettiin vaikuttavia lisäaineita. Nämä aineet ovat tyypillisesti muovipolymeereja, joiden ketjumainen rakenne muuttuu lämpötilan mukaan ja siten vaikuttavat eri lämpötiloissa öljyn viskositeettiin.
Kytkimen metalliset vastinpinnat ovat herkkiä polttamaan tämän polymeerin pintaansa, jolloin pinta lasittuu ja kytkin ei pidä. Vastaavan ilmiön ovat monet moottoripyöräilijät huomanneet käyttäessään "väärää" moniasteöljyä moottorissaan. Moottoripyörissä, toisin kuin autoissa, on usein märkä monilevykytkin öljykylvyssä, jolloin lytkinpintojen lasittuminen on "väärän" öljyn takia mahdollinen ja jopa todennäköinen.
Kukin tietysti tyylillään ja omalla vastuullaan, mutta meillä ainakin mennään ATF:llä tulevaisuudessakin, koska se ei missään tapauksessa sisällä haitallisia lisäaineita.
Ystävällisin veneily terveisin PR
Joo, ATF:llä mäkin olen tähän asti ajanut. Kokeillaan nyt tällä kertaa tuota Yanmarin omaa vaihteistoöljyä.Panu wrote:Kukin tietysti tyylillään ja omalla vastuullaan, mutta meillä ainakin mennään ATF:llä tulevaisuudessakin, koska se ei missään tapauksessa sisällä haitallisia lisäaineita.
Löysin forumista linkin Yanmar repair manuaaliin. Tuota lueskellessa selvisi, että olen kaikki nämä vuodet ajanut väärällä vaiheistoöljymäärällä. Tässä voi hyvinkin olla syy kaikkiin ongelmiin (ja todennäköisiin vaurioihin vaihteistossa).
Koneen omassa manuaalissa kerrotaan hyvin ylimalkaisesti, että vaihteiston öljymäärä mitataan mittatikulla. Olen putsannut tikun, ruuvannut sen paikoilleen, poistanut tikun ja tarkastanut öljymäärän.
Repair manuaalissa sen sijaan kerrotaan, että öljymäärä mitataan tikulla ILMAN ETTÄ tikku/tulppa ruuvataan paikoilleen. Eli käytännössä mulla on ollut mittatikun kierteen verran liian vähän öljyä laatikossa. Joku olisi voinut kertoa tämän 80 luvulla...
-mikko
s/y Mariko, FIN-2380
- FE-Sillanpää
- luti
- Posts: 568
- Joined: Mon Mar 26, 2007 16:04 pm
- Location: Itä-Uusimaa
SD20 S-vetolaite
Ohhoh. No, SD20:ssa on sama tikkumenettely ja enpä tiennyt tuota. Liian suuri öljymäärä siellä tosin aiheuttaa jännää kuohumista, öljy vaahtoontuu (eikä johdu vedestä öljyssä). Tikusta on tosi vaikea nähdä määrää, kun öljy on koko kauden niin kirkasta. Vaihdan öljyt joka vuosi.mihor wrote:Repair manuaalissa sen sijaan kerrotaan, että öljymäärä mitataan tikulla ILMAN ETTÄ tikku/tulppa ruuvataan paikoilleen.
Mutta 2000-luvulla ostetussa SD20:ssa on todellakin tarra kyljessä, jossa neuvotaan laittamaan tanakkaa vaihteistoöljyä PAITSI jos kone on 1GM10, jolloin käytetään 10W30:a. Eli pienitehoisella koneella ohutta öljyä, on kai tämä peruste. No, meillä se kytkinongelma on jatkunut jo vuosia, eli vaihde eteenpäin menee silmään varmasti vain, jos käyttää vaihdekeppiä pakin kautta. Ikävä vika josta pitäisi päästä eroon.
Re: SD20 S-vetolaite
Merellistä löytyy tämä samainen oire... Onko tähän löytynyt mitään järkevää selitystä?FE-Sillanpää wrote:No, meillä se kytkinongelma on jatkunut jo vuosia, eli vaihde eteenpäin menee silmään varmasti vain, jos käyttää vaihdekeppiä pakin kautta. Ikävä vika josta pitäisi päästä eroon.
Minä olen sen enempää tutkimatta ajatellut sen johtuvan "kauko-ohjaimen" mekaniikasta ja sen väljyydestä.

Antti
S/y Merelli
FIN 2545
S/y Merelli
FIN 2545
Re: SD20 S-vetolaite
Tervehdysasalovuo wrote:Merellistä löytyy tämä samainen oire... Onko tähän löytynyt mitään järkevää selitystä?FE-Sillanpää wrote:No, meillä se kytkinongelma on jatkunut jo vuosia, eli vaihde eteenpäin menee silmään varmasti vain, jos käyttää vaihdekeppiä pakin kautta. Ikävä vika josta pitäisi päästä eroon.
Minä olen sen enempää tutkimatta ajatellut sen johtuvan "kauko-ohjaimen" mekaniikasta ja sen väljyydestä.Täytyy ruveta tutkimaan tarkemmin ellei joku ole jo ehtiny sitä tehdä.
Valitettavasti ajatuksesi voi olla aivan väärä. Olisi helpotus jos vain mekaniikassa olisi väljää. Sen korjaaminen on huomattavasti helpompaa, kuin vaihteiston irrottaminen ja kytkimen vaihtaminen koneen takaa.
Meillä(kin) oli tuo sama oire, että pakin kautta piti hakea vaihdetta eteenpäin. Lopussa vika oli jo niin paha että piti heittää vaihde pakilta eteen kierroksia käyttäen. Tästä taas äärimmäisenä seurauksena oli potkutiakselin irtoaminen vetolaipasta

Tuo vannasputken tiivistepoksin ja vetolaipan välinen etäisyys on niin pieni, ettei putkea saa tukittua puukiilalla. Kiila ei vaan mahdu väliin. Tuo 25mm reikä on jo niin iso, että sieltä virtaavaa vettä et kerkiä pumpaamaan pois käsikäyttöisellä pilssipumpulla

Eräs moottorivene veti sitten meidät läheiseen satamaan laituriin (pyynnöstä niin matalaan veteen kuin mahdollista), jossa menin uimaan ja työnsin potkuriakselin takaisin vetolaippaansa ja kiristin sen kiinni. Yllätyksnä minulle tulii, ettei akselissa ja laipassa ole kiilaa, vaan veto välitetään pelkästään kitkalla

Ystävällisin veneily terveisin PR
- FE-Sillanpää
- luti
- Posts: 568
- Joined: Mon Mar 26, 2007 16:04 pm
- Location: Itä-Uusimaa
Re: SD20 S-vetolaite
Tässä keväällä http://www.fe83.org/forum/viewtopic.php?t=1921 tuli vaihdettua vähäkitkainen vaijeri ja ropellettua tuon mekaniikan kanssa. Luulin että onnisti, vaan ei tullut muutosta. Silti, aina kun kokeilen suoraan SD20:n kyljestä vaihteen vaihtamista (vaijeri irrotettuna) tuntuu siltä, että ongelmia ei ole. Harmillista on, että vetolaite on uusi vuodelta n. 2002 ja vika alkoi ilmetä siinä jo noin kolmessa vuodessa.asalovuo wrote:Merellistä löytyy tämä samainen oire... Onko tähän löytynyt mitään järkevää selitystä?FE-Sillanpää wrote:No, meillä se kytkinongelma on jatkunut jo vuosia, eli vaihde eteenpäin menee silmään varmasti vain, jos käyttää vaihdekeppiä pakin kautta. Ikävä vika josta pitäisi päästä eroon.
Minä olen sen enempää tutkimatta ajatellut sen johtuvan "kauko-ohjaimen" mekaniikasta ja sen väljyydestä.Täytyy ruveta tutkimaan tarkemmin ellei joku ole jo ehtiny sitä tehdä.
Jos siis syy on kytkinkartion lasittumisessa, eikö siihen olisi jotain kemiallista konstia karhentaa sitä? Onko pakko purkaa?
Re: SD20 S-vetolaite
Kannattaa laittaa potkuriakselin sinkit akselin ulostulon ja kannatinlaakerin väliin, jolloin jos akseli jostain syystä irtoaa, se pysähtyy sinkkiin/kannatinlaakeriin.Panu wrote:Onneksi potkuriakseli pysähtyy peräsimeen, eikä katoa jälkiä jättämättä kalojen valtakuntaan.
-mikko
s/y Mariko, FIN-2380
Suomenlahden meripurjehtijat järjesti tänään Yanmarin maahantuojien vetämänä Diesel-moottorien huoltokoulutuksen jonne sitten myös Fene-delegaatiokin osallistui, tilaisuus oli varsin antoisa ja koska tämä palsta lienee ainakin jossain määrin Suomen Yanmar-mekka kokisin hieman tyhmäksi laittaa raporttia vain jäsenpuolelle.
Noin tiivistettynä olennaiset asiat noin arkihuollon kannalta:
- Koneessa ei pitäisi koskaan käyttää synteettistä öljyä, vaan aina mineraalipohjaista, 1Gm-sarjan suositusöljy olisi 15W40. Synteettiset voivat jopa pahimmassa tapauksessa tuhota koneen, koska niitten pintaominaisuudet eroavat mineraaliöljyistä ja sylinterissä voi muodostua tasaisen paksun öljykerroksen sijasta öljypisaroita joka sitten lopulta voi johtaa leikkaamiseen.
- ATF-vaihteistoöljyn käyttäminen saattaa toimia jonkin aikaa, mutta ilmeisesti se sitten pidemmän käytön myötä tuhoaa kytkimen kartioita, suositusöljynä kytkimelle tosiaan täälläkin mainittu SAE30. Toisaalta ilmeisesti _jos_ kytkin on alkanut luistaa (ts. kartioitten pinnat hajonneet) SAE30:llä niin muutamia lisävuosia voi ostaa vaihtamalla silloin ATF:ään.
- Öljynvaihto olisi parasta tehdä syksyisin jotta talveksi koneeseen saa uudet puhtaat öljyt joitten rikkihappopitoisuudet ovat käytettyjä matalammat, kun samalla sitten tietenkin vaihtaa myös öljynsuodattimen niin keväällä kone ei juurikaan huoltoa kaipaa.

Suomessa Yanmarin koneet parhaiten tuntee Ekströmin entinen jälkimarkkinointipäällikkö, Harri Peltonen. Ei ole nykyään enää Ekströmillä vaan on Witraktorilla Catin moottorimyynnissä. Osaa varmasti antaa oikeimmat vastaukset.Petri wrote:Suomenlahden meripurjehtijat järjesti tänään Yanmarin maahantuojien vetämänä Diesel-moottorien huoltokoulutuksen jonne sitten myös Fene-delegaatiokin osallistui, tilaisuus oli varsin antoisa ja koska tämä palsta lienee ainakin jossain määrin Suomen Yanmar-mekka kokisin hieman tyhmäksi laittaa raporttia vain jäsenpuolelle.
- FE-Sillanpää
- luti
- Posts: 568
- Joined: Mon Mar 26, 2007 16:04 pm
- Location: Itä-Uusimaa
SAE30
Kiitos kaikille kommenteista. Tämä asia on edelleen vailla absoluuttista totuutta, joten oma päätelmäni on nyt SAE30.
Ostin siis juuri Nesteen SAE30 yksiasteöljyä Yanmar SD-20:een (joka on siis 1gm10:n perässä). Uutena 2000-luvun alkupuolella tässä SD-20:ssa oli käytetty asiantuntijan neuvomaa paksua vaihteistöljyä (SAE80?) ja eteenpäinvaihteen päällemeno-ongelmia oli ilmennyt jo pari vuotta vanhana. Olen käyttänyt nyt 4 vuotta 10W30:iä, joka on siis melkoisen ohutta ja moniasteista polymeerilisäaineineen. Ongelma on jatkunut ja pahentunut. Päätinpä nyt kokeilla SAE30 yksiasteöljyä tulevan vuoden.
Sanokaa pian vastalause, jos sellainen on. Vene menee veteen hetkenä minä hyvänsä.
Yanmartohtorin mukaan paksu öljy ei lähde kartioiden pinnalta mihinkään edes usean vuoden aikana Väite kuuluu siis että vanha vaihteistöljy on siellä kartioiden pinnassa eikä lähde pois vaikka kuinka vaihtelen öljyjä. Hän tosin myös suositteli mekaanista säätöä, sillä koska pakki menee aina ongelmitta päälle ja kumpaakin suuntaan vaaditaan sama isku, voi säädöilläkin pelastaa veneen kytkinremontilta.
(Sorry, sotkin palstalla , tein vahingossa oman threadin... johon allaolevasti vastattiin)
mode-edit /P-säätöä

Elikäs
SD20
API GL4/SAE 80W90
2,2 litraa
Tuo olisi siis Yammun suositus
http://www.ekstrom.fi/%C3%96ljylaadut-j ... C3%A4t/416
SD20
API GL4/SAE 80W90
2,2 litraa
Tuo olisi siis Yammun suositus
http://www.ekstrom.fi/%C3%96ljylaadut-j ... C3%A4t/416
- FE-Sillanpää
- luti
- Posts: 568
- Joined: Mon Mar 26, 2007 16:04 pm
- Location: Itä-Uusimaa
Yksiastetta vai moniastetta
Yanmar SD20:n kannessa on tarra, jossa 1GM10C:n kanssa öljyn tulisi kuitenkin olla 10W30, vaikka muiden koneiden kanssa paksumpaa.
Mutta mikä merkitys voi edes olla moniasteöljyllä, kun veteen upotettu laite ei taatusti lämpene 100 asteeseen , jossa tuo "30" viskositeetti on mitoitettu? Toisin sanoen, 10W30:lla mennään korkeintaan sillä "10" tason viskositeetilla aina. Mutta voiko koneen valmistaja olla väärässä?