Tervehdys
Nyt se on ensimmäiset Feneilijöiden järjestämä starttiharjoitukset takana. Ensimmäisenä täytyy nöyränä myöntää, että kun on sama pää kesät talvet niin a) lukee asioita väärin tai b) ymmärtää lukemansa väärin. Tässä tapauksessa tuudittauduin muistikuvaan, että klo 19 se sitten alkaa Kopulta. Eihän se sittenkään niin mennyt. Kiitokset Haraldille ja muille, jotka pitkämielisesti hakivat minut rannasta

.
Starttilinja oli merkitty kahdella poijulla käärmeluotojen pohjoispuolelle melkin selän reunaan. Kovin se oli jäänyt lähelle Lauttasaaren rantaa, mutta kun oli vain kolme venettä mukana niin kyllä linjalle mahtui ihan hyvin. Ylämerkkinä oli EMK:n kisa poiju käärmeluodon kupeessa, jonka kiertäminen päätti kunkin startin.
Ja ei kun baanalle. Sumutorvella annoimme 5, 4 ja 1 min merkit ennen lähtö merkkiä. Kolme venettä parveili ja ajoi ristiin linjan molemmilla puolin. Niin se vain on, että harjoitus tekee mestarin, taikka ainakin parantaa suoritusta. Tässä tapauksessa ehdimme startata noin 6 - 7 kertaa ennen kuin oli aika lopettaa. Tässä ajassa ja näistä harjoitus starteista löytyi selkeää "rutiinia" joka havaittiin veneiden välisen eron pienenemisenä kerta kerran jälkeen. Ensimmäisissä lähdöissä oli havaittavissa suurta hajontaa veneiden välisessä etäisyydessä ylämerkillä. Harjoitusten viimeisessä lähdössä taas kaikki olimme noin vajaan neljän veneenmitan päässä toisistamme ylämerkillä

. Huimaa edistystä vai kertaamisen tuomaa varmuutta? Mene ja tiedä.
Seuraava kysymys kuuluukin, koska uudelleen ja mistä lisää veneitä linjalla. Epäilijöitä ja empijöitä voi houkutella mukaa toteamalla, että se oli varsin hauskaa ja että fokan käyttö oli ehdottomasti oikea päätös. Tällöin jäi harjoitteesta "urheilun" maku pois ja manooverit olivat helppoja. Eli joukolla mukaan vaikka perhemiehistöllä.
Mukana olivat tällä kertaa Charlotta, LaFe'e ja St Olga.