Jos tarkoitat Kopun viimekertaisia tiistiksiä niin tulokset tulivat kyllä ilmoitustaululle rantaan melkein heti kopukan saapuessa, mutta eivät niitä ole nettiin asti näköjään ehtineet pistämään.Petri wrote: PS. Kuka tiististen tulospalvelusta nykyään vastaa, siellä on ilmeisesti pistetty sarja kesälomille ja unohdettu että tuloksetkin pitäisi varmaan julkaista
Viikonlopun kuvasatoa, skuuttipisteitä ja ylämerkkejä
Vasemmanpuoleisessa kuvassa on porukkaa veneessä, maston juuressa seisova tuskin paljoa vaikuttaa, mutta sitloorassa kykkivä kyllä kampeaa venettä peffalleen helposti tuon 1.5 astetta.Horisontti on vinossa tuossa toisessa kuvassa, sovitusten mukaan 1,5 astetta oikealle kallellaan. Suoran horisontin avulla laskettuna rakeksi tulee yhä silti n. 4,1 astetta eli kuitenkin 1,5 astetta uupuu yhä.
-Klas
Moi.
Ottamatta nyt tietämättömänä liikaa kantaa tähän asiaan ihan omalla maalaisjärjellä?:
Tuota omaa mastoa kun rikailin, niin huomasin, että eihän toi rake varsinaisesti muutu yhtään jos vetää vantteja kireemmälle ilman tietysti, että keulastaagia löysää. Tossa ekassa kuvassahan sun masto on ihan "banaani" ja kun oot vetänyt viivan mastonjalasta toppiin niin se siinä hämää.
Periaatteessa mun mielestä jos rake piirretään tollaseen kuvaan, niin se tulis piirtää mastonjalasta ylös siihen kohtaan mihin ylävantit tulee kiinni. Siitä ylävanttien kiinnityspisteestä toppiin on vielä jokusen verran matkaa ja kun masto on noin käyrä, niin se ero on mun mielestä selitettävissä sillä?
klas on kyllä hyvin oikeessa myös tossa porukkaa sitloorassa-jutusta...
Korostan vielä: en mä mitään tiedä, arvailen vaan...

Okei, no pitänee sitten varmaan informaatioteknologian aikana käväistä Kopulla vilkaisemassa oltiinko vikoja vai tokavikojaMikaS wrote: Jos tarkoitat Kopun viimekertaisia tiistiksiä niin tulokset tulivat kyllä ilmoitustaululle rantaan melkein heti kopukan saapuessa, mutta eivät niitä ole nettiin asti näköjään ehtineet pistämään.

Jep, Klasin toteamus painolastierosta voi myös vaikuttaa, pitää tehdä tarkempia mittauksia kunhan ehtii. Tosin en ole ihan varma onko tossa kohtaa venettä 60 kilon painolla kauheata vaikutusta.
- risto
- kokelas
- Posts: 201
- Joined: Wed Oct 30, 2002 10:24 am
- Location: Tapiolan itäinen satamakaupunki
- Contact:
Kuvausetäisyyden ero ja etenkin kuvauskulman ero selittänee tuota eroa todella paljon. Katsopa saalinkeja, toinen kuva on ihan eri kulmasta. Lisäksi vielä tuossa maston vieressä seisova kallistaa venettä paaran puolelle --> rake näyttää isolta.Petri wrote:Kai siinä mutussa sitten oli jotain pohjaa, kun rake muuttui yli 2 astetta pelkästään vantteja säätämällä....hmm Luultavasti meillä tosin on nyt alavantit liian tiukalla, kun tahdottiin sillä poistaa prebendiä, oisi varmaan pitänyt löysätä vielä kierros ylävantteja ja kiristää alavantteja kierros vähemmän tai sitten löystää etustaagia jos tahtoo vanhan raken takaisin.Petri wrote: Mulla vaan on mutu että silmämääräisesti rake on kasvanut ylävantteja kiristäessä, joten oletaisin että jos niitä löysää niin rake pienenisi.
Tosin kuvausetäisyys ei ole sama, mitenköhän paljon se vääristää tota hmmm...[/img]