Tervehdys
Hei kivaa oli. Keli oli hieman "raikkaampi" kuin eilen, mutta ei se tahtia haitannut. Tavoite tälle päivälle oli pitää Olga kahdesti takana ja napata kolmas sija. Ei ihan pystytty. Purjehtimalla olisi ollut täydet mahdollisuudet, mutta kohtalo puuttui peliin.
Ekaan starttiin lähdettiin G1:llä vaikka mukana olisi ollut Lisbethin G3:nkin. Pidin tuota G1:tä kuitenki parempana vaihtoehtona, vaikka loppujen lopuksi keli oli suosiollinen molemmille.
Ensimmäisellä ylämerkillä oltiin kohtuulisesti nipussa neljäntenä ja saimme lenssillä edellä ajavia kiinni selvästi. Tiukka alamerkin kierto lyhyt paaran halssi ja venda styyralle ja PAM. Ison skuuti irtosi levangista

. Pahuksen u-rauta oli antanut periksi pahimmassa paikassa, juuri kun taistellaan sijoituksista. Kaksi kaveria roikkumaan puomiin ja pitämään isoa käsin vedossa

. Itse etsin sisältä sakkelia taikka jotain millä saatta skuutti ja levanki sovitettua yhteen. Lopuksi löytyi pieni ruuvi ja sakkeli, jolla saatiin "kudottua" homma kasaan ja teippiä päälle ettei kukaan näe

. Toivottavasti kestää... Tuohon sähläykseen ja varaosien etsintään meni siten 2/3 koko kryssistä. No onni suosii ammatitaitoa ja tänään emme siis olleet tarpeeksi hyviä.
Toiseen lähtöön mentiin edelleen G1:llä. Välillä pääsimme ihailemaan aitiopaikalta PM:n ja Olga piruetteja. Kannelta kuului tyly tuomio: "Oma vika kun tuohon tunkee". PM mielestäni joutui väistämää, kun toinen jätti vendan viime tippaan. Meistä se näytti ihan selvältä. Tyytyväisenä katsottiin Olgan 360:set. Lenssi oli yhtä laukkaa kun sadepilven reuna toi hyvää puhuria. Lokissa kävi noin 9 solmua muutamaan otteeseen. Vauhtikin parani kun leen skuuttaajakin keskittyi tekstiviestien sijaan purjehtimiseen. Ensi kerralla pitänee kerätä miehistöltä puhelinet ennen starttia talteen...

. Vanha uskollinen spinnukin kesti päivän rasitukset hyvin. Hyviä tuntuu olevan spinnut, jotka on tehty ennen vanhaa (v.1982). Kestää ja paranoo... Helmi tuli yllättävän lujaa spiiratulla genoalla. Eroa syntyi hitaasti, mutta enemmän eroa alkoi syntyä vasta aallokon kasvaessa. Spinnu jaksoi surffata, genoa taas ei. Maalissa oltiin tiukasti PM:n perässä ja Olgaa ennen.
Kiitokset EMK:lle joka lähetti meidät hienosti matkaan. Alustavasti hieman arvelutti isossa fliitissä lähtö sählingit jne, mutta tiukasti mentiin ja ehjänä tultii, joten kyllä sieltä FE:n mentävä reikä löytyi.
Onnea voittajille!