
Ei kukaan puhunut mamoilusta, että mukamas perässä pitäisi
lähteä. Vapaissa tuulissa = vapaa kohta viivalla.
Nojoo, mutta kun kokemuksesta voin sanoa että takaata katsoen linjalla on aina ruuhkaa. Jos alusta lähtien asennoituu ottamalla rauhallisen lähdön joko kakkosrivistä tai sitten lähempänä poijua, niin sitä on aika väistämättä (ellei rata ole vino, tai vasen laita vedä paremmin) huonommassa asemassa, kun veneen puolelta lähtenyt fleetti jyrää "päälle" ja siinä sitten odotellaan että milloin pääsee vendaamaan.harald wrote:Huippukuskit eivät lähde siitä kohtaa viiva missä on ruuhkaa
Ei kukaan puhunut mamoilusta, että mukamas perässä pitäisi
lähteä. Vapaissa tuulissa = vapaa kohta viivalla.
Hyvä niin, mutta silti satamat on täynnä veneitä, jotka ei kilpaile.Petri wrote:Mä en kyllä ymmärrä tota Kalevin käsitettä "kynnys"![]()
Ei mua/meitä ole koskaan haitannut se, että ollaan huonoimpia, satunnaisesti on jopa oppinutkin jotain.
Tuo oli niin hyvä että olinputoamaisillani tuolilta!KaleviHarkonen wrote:On niitä, jotka ovat melkeinpä syntyneet veneessä ('äiti meni hyttiin synnyttämään ja isi ajoitti vendat supistusten väliin', hieman kärjistäen lainattuna), ja sitten taviksia, jotka ehtivät aloittaa harrastuksen vasta sitten kun tukka on lähtenyt (tähän ryhmään luen itseni).
Kiitos itsellesi. Tämä on juuri tätä!Täytyy muuten tässä yhteydessä antaa kiitos FE83-yhdistyksen aktiivijäsenten tekemälle työlle sen kynnyksen madaltamiseksi. Tässä se tulee: kiitos.
Kyllä sillä kesämökin korvikkeellakin kannattaisi lähteä ainakin iltakisoihin, niin syntyy syy ja motivaatio lähteä merelle ja kalliille hankinnalle tulee enemmän käyttöä. Ilman tiistiksiä, kippari jää kotiin tv:n ääreen ja vene pysyy laiturissaPetri wrote:Monelle vene on kesämökin korvike/sitä itseään ja huolimatta erinäisistä naapurisodista, aika harva kilpailee kesämökilläänkään
Haisee kyllä enemmäkin pelolta, luokkamestaruuden jälkeen ei Lisbethiä ole kisaradoilla nähty (ulkomaanmatka, yeah right) ja sarja saa jatkoa, kun pitäisi tulla uudestaan osoittamaan taidot.Olli wrote:Ennakkotiedoista poiketen Lisbeth joutuu valitettavasti jäämään tuosta kisasta rannalle. Mulle oli järjestetty tuohon ajankohtaan muuta ohjelmaa.
Jos Pikku Myy tulee, sitten on sentään 5. Eli silloin kannattaa jo maksaa, muuten kyllä sitä on oppinut että maksamista kannattaa pitkittää mahdollisimman pitkään.harald wrote:Charlotta virallisesti ilmoittautunut (ja maksanut, huomatkaa että
EMK perii 90¤ ellei maksa vielä tänään).
Nereidan kanssa näyttää kuulemma huonolta
Pikku Myy tulee, just puhuin!
Filia? Perttu? QSO? QST!