by vvoltti » Thu Aug 27, 2009 09:26 am
Moi!
Elikkä Harald on oikeilla jäljillä siinä, että veneiden pitää olla vuokrakäyttöön katsastettuja ja molemmissa pitää olla kippari, jolla on vuokraveneen kuljettajan kirja. Firman virkistysilta tarkoittaa että raha liikkuu (palkka on rahaa) ja silloin pitää periaatteessa paperit olla, vaikka saisitte jostain tutuilta veneet ilmaiseksi lainaan. Pelastuslauttaa ei sinänsä välttämättä tarvitse, riippuu mille vesialueelle paatti on katsastettu. Ja nyt siis puhutaan Merenkulkulaitoksen katsastuksesta eikä näistä seurahommeleista. J80 osalta en oikein osaa tulkita, menisikö se jonkun "puhtaassa kisakäytössä" määritelmän kautta läpi, mutta itse en kyllä lähtisi yrittämään sellaista tulkintaa, kun kyseessä on firman virkistysilta. Eihän näitä käytännössä hirveesti valvota, mutta sitten jos jotain sattuu voi paperittomat kipparit olla aika paskassa raossa.
Mutta kyllähän tuommoinen tilaisuus varmasti järjestyy. Monet purjehduskoulut pystynevät järkkäämään. Baltic Cruisingilla on kolme venettä, joten sieltä kautta homma ainakin järjestyy ja parhaassa tapauksessa saatatte päästä minun veneeseen ja/tai saada minut kippariksi

. Valitettavasti kahta samanlaista venettä koulusta ei löydy.
Toinen vaihtoehto on sitten mennä näille bisnespurjehduksille, eli otetaan semmonen 40 jalkanen tai katti tms. ja koko sakki samaan veneeseen. Näillä yrityspurjehduksilla illan hinta vaan tuppaa olemaan aika kova, veikkaisin että purjehduskoulut myy halvemmalla, mutta kalusto ei sitten tietenkään ole samanlaista hottia kuin yrityspurjehduksilla. Osaan kyllä vinkata parikin tämmöstä keikkaa heittävää isompaa venettä, jotka tiedän luotettaviksi.
Voit laittaa meiliä jos haluat kysellä enemmän. Toi nimimerkki ja sitten hotmail piste com.
T.
Ville
Moi!
Elikkä Harald on oikeilla jäljillä siinä, että veneiden pitää olla vuokrakäyttöön katsastettuja ja molemmissa pitää olla kippari, jolla on vuokraveneen kuljettajan kirja. Firman virkistysilta tarkoittaa että raha liikkuu (palkka on rahaa) ja silloin pitää periaatteessa paperit olla, vaikka saisitte jostain tutuilta veneet ilmaiseksi lainaan. Pelastuslauttaa ei sinänsä välttämättä tarvitse, riippuu mille vesialueelle paatti on katsastettu. Ja nyt siis puhutaan Merenkulkulaitoksen katsastuksesta eikä näistä seurahommeleista. J80 osalta en oikein osaa tulkita, menisikö se jonkun "puhtaassa kisakäytössä" määritelmän kautta läpi, mutta itse en kyllä lähtisi yrittämään sellaista tulkintaa, kun kyseessä on firman virkistysilta. Eihän näitä käytännössä hirveesti valvota, mutta sitten jos jotain sattuu voi paperittomat kipparit olla aika paskassa raossa.
Mutta kyllähän tuommoinen tilaisuus varmasti järjestyy. Monet purjehduskoulut pystynevät järkkäämään. Baltic Cruisingilla on kolme venettä, joten sieltä kautta homma ainakin järjestyy ja parhaassa tapauksessa saatatte päästä minun veneeseen ja/tai saada minut kippariksi 8) . Valitettavasti kahta samanlaista venettä koulusta ei löydy.