Pohjaremontti

Pohjaremonttia suunniteltaessa tietoa tuntui löytyvän palasina sieltä täältä, ja niinpä projektin aikana syntyi ajatus koota kaikki kertynyt tieto yhteen paikkaan siltä varalta että siitä olisi joskus jollekulle hyötyä.

Tavoite

Pohjaremontin tavoitteena on yleensä uusia kulunut ja/tai rikkoutunut maalipinta. Yksinkertaisimmillaan se voi tarkoittaa antifouling-maalin poistamista, ja uusien tartunta- ja antifouling-maalien maalaamista tilalle. Mikäli allaoleva epoksiprimer on nähnyt parhaat päivänsä tai rungossa havaitaan (tai epäillään) lasikuituun pääseen kosteuden aiheuttamia osmoosi- eli tuttavallisemmin lasikuituruttovauroita, täytyy myös pohjamaali poistaa ja uusia.

Suunnittelu

Ideaalitilanteessa -- etenkin uusittaessa myös primerit -- pohja hiotaan syksyllä heti noston jälkeen, jotta se saa kuivua talven ennen keväistä uudelleenmaalausta. Eritoten lasikuituruton tapauksessa on paikallaan saada lasikuitu kuivattua mahdollisimman hyvin. Paras vaihtoehto olisi luonnollisesti lämmitetty halli, mutta sellaisen käyttö tarkoittaa yleensä merkittäviä lisäkustannuksia. Yleensä kevät on aina odottamattoman lyhyt, ja muutakin puuhaa olisi, kun taas syksyllä huoltotoimia on vähemmän eikä hiominen ole kovin sääriippuvaista toisin kuin vaikkapa maalaus. Maalien valinta ja hankinta kannattaa myös aloittaa ajoissa, sillä etenkin mentäessä tilaustavaralla toimitusajat ovat päiviä. Kölin alle kannattaa sijoittaa jo ennen nostoa kakkosnelosia tms kahteen kerrokseen niin, että niitä välistä pois nuijimalla pääsee käsiksi vuorollaan kölin pohjan joka kohtaan.

Maalinpoisto

Vanhan maalin poistamiseen käytettävät menetelmät voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään, halvin ja työläin ensin ja kallein ja helpoin viimeiseksi: mekaaninen poisto (lähinnä hiominen ja skrabaus), hiekkapuhallus ja soodapuhallus.

Suojaaminen

Maalipölyä ja -roskaa kertyy väkisinkin, ja etenkin antifouling-maalin kohdalla myrkyllinen maalijäte pitäisi saada talteen. Helpoiten tämä onnistuu levittämällä veneen alle pressu, johon putoava maali päätyy. Lisäksi hiontavaiheessa maalaamiseen tarkoitettu suojamuovi, jonka toisessa reunassa on teippi, on erinomainen apu hiontapölyn leviämisen estämisessä. Tässä kannattaa huomioida, että ainakin Tokmannin myymän maalarinteippireunaisen kalvon teippi ei välttämättä irtoa muutaman päivän tai viikon jälkeen (ainakaan siististi), ja toisaalta kylkeä pitkin valuva vesi puolestaan irrottaa sen turhankin herkästi. Bilteman teippi tuntui tässä suhteessa huomattavasti paremmalta - kuukausienkin jälkeen se irtosi nätisti, muttei lähtenyt kovin herkästi kastuttuaankaan irti.

Suojautuminen

Antifouling-maalia olisi paras hioa tai skrabata märkänä, jolloin se ei pölyä. Tästä huolimatta ei ole liioittelua hankkia hengityssuojainta - kertakäyttöisten paperisuojainten sijaan muutamalla kympillä saa puolinaamarin vaihdettavilla suuttimilla, joiden käyttömukavuus ja suojaavuus ovat huomattavasti parempia. Etenkin silmälasien kanssa lisäetuna saa huuruuntumattomat linssit, joiden läpi näkee tehdä jotain. Pölyä päätyy joka tapauksessa ei-toivottuihin paikkoihin, joten erilliset työvaatteet ja -hanskat ovat paikallaan.

Maalattaessa täytyy viimeistään investoida paperisuojaimia parempiin suojaimiin, sillä epoksihöyryt eivät ole miellyttäviä eivätkä terveellisiä. Jälleen muutamalla kympillä saa kaasusuodattimet edellämainittuun puolinaamariin taikka naamarin, jossa sellaiset on valmiina. Yhden pohjan ja kolmen epoksikerroksen kokemuksella hiukkassuodattimet tuli vaihdettua kun työstä oli tehty noin 2/3 kun hengitys ei enää tahtonut sujua entiseen malliin. Maalausvaiheessa myös vaatteet sotkeutuvat väistämättä, ja vaikka kuinka olisi varovainen on liki varmaa että pää osuu ainakin k kin varsin nopeasti, eikä ole etenkään kovettumattomana yhtään terveellisempää iholla. Jostain saadun neuvon perusteella Bilteman kemikaalisuojahanskojen päällä pidettyjä kertakäyttöisiä nitriilihanskoja vaihdettiin aina uutta maalierää sekoitettaessa.

Mekaaninen maalinpoisto

Etenkin uusittaessa vain antifouling- ja tartuntamaali, mekaaninen poisto on luonnollisin vaihtoehto. Vanha antifouling-maali tulee irroittaa märkänä, jotta se ei pölyä keuhkoihin tai muualle ympäristöön vaan päätyisi kaikkinensa talteen ja asiallisesti hävitettäväksi. Maalinpoisto kannattaa aloittaa skraballa (virallisemmin maalinkaapimella), jolla helposti irtoava maali lähtee. Hienommissa on imuriliitäntä, jolla irtoavan aineksen saa imuroitua suoraan pois pyörimästä. Motonetin 8e maalinkaavinkin tosin toimi hyvin, ja vasta kölin viimeisellä sivulla tuntui tarpeelliselta kääntää terästä uusi puoli esiin. Jos kylkeä ei olisi ollut tarkoitus hioa gelcoatille asti, olisi varmaan tullut etsittyä viila terän reunojen pyöristämiseen, sillä muutaman kerran niillä tuli vedettyä ikävännäköinen naarmu kylkeen.

Siinä vaiheessa kun maali ei enää irtoa helposti skrabaamalla, päästään hiomiseen. Erinäisten lähteiden perusteella epäkeskohiomakoneella tulee herkästi epätasainen pohja, mutta kun tavoitteena on poistaa useita primerikerroksia, on epäkesko oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto. Mahdolliset epätasaisuudet voi myöhemmin kitata ja hioa isolla, n. 50cm leveästä laudan/vanerinpalasta hiomapaperi liimaamalla tehdyllä pulikalla, jolloin kylki pysyy suorempana.

Epäkeskokoneessa halvin ei välttämättä ole paras, mutta kalleimpaankaan tuskin on varaa tai halua investoida. Yhden pohjan kokemuksella kierrosten ja epäkeskoliikkeen määrä vaikuttavat merkittävästi urakan etenemiseen. Boschin vihreä 400W (2mm epäkesko, 21500rpm) epäkesko osoittautui varsin toimivaksi, vaikka tuossakin huomasi selkeästi kierrosten laskevan konetta kylkeä vasten painettaessa. Siihen sai myös Puuilosta kohtuuhintaan uusia tarralaikkoja kun liian innokas aloittelija ei huomannut paperin irtoamista ja hioi turhan pitkään tarrapinnalla. Etukahva ei ollut niin hyödyllinen kuin alunperin kuviteltiin, mutta kyllä silläkin oli hetkellisesti käyttöä. Yhdellä kädellä hiominen olisi ollut tuskaista (vaikka sitäkin tuli ajoittain tehtyä), joten pitkä kahva ja laikan päällä oleva kädensija olivat ihan riittäviä. Merkistä riippumatta paperilaikat tuntuivat irtoavan aina hyvissä ajoin ennen tukkeutumistaan -- vasta maalien kanssa hankitut Mirkan Abra- ja Autonet-laikat pysyivät niin tukevasti kiinni että laikkaa joutui vaihtamaan sen tehon hiipuessa. 80 tuntui varsin hyvältä kompromissilta hiomajäljen ja -tehon suhteen - 40 ja 60 jättivät gelcoatiin selkeän jäljen toisin kuin 80. Toisaalta Abranet tuntui toimivan sen verran hyvin, ettei suurta eroa nopeudessa 120 laikankaan kanssa havaittu.

Kilowatin märkä-kuivaimuri osoittautui joka euron arvoiseksi - vaikka lisäteho ei olisikaan ollut pahitteeksi, jaksoi imuri imeä lähestulkoon kaiken hioessa syntyvän pölyn sisuksiinsa. Pölypussin ansiosta hiontapölyä saattoi liikutella helposti, ja jos sitä ei riko, myös imuri pysyy huomattavasti siistipänä kuin pölypussiton malli. Imurin putki ei aivan sopinut epäkeskon liittimeen, mutta auton perästä löytyneestä n. 4mm paksusta neopreenisukasta sai sopivan tiiviin tiivisteen, jolla letku pysyi paikallaan. Paksumpi O-rengas tai useampi kierros teippiäkin olisi todennäköisesti ajanut saman asian.

Hankalien kulmien hiomiseen tuli hankittua Biltemasta kapea nauhahiomakone (joka ilmeisesti tunnetaan myös koneviilana), joka ei ollut aivan odotusten mukainen laite. Tasaisten pintojen hionta onnistui kohtuullien hyvin (vaikkakin pöly päätyi yleensä jonnekin muualle kuin imuriliitäntään), mutta kärkellä hiottaessa paperi haukkasi herkästi aivan liikaa. Lopulta sille oli käyttöä vain pienellä alalla potkurinakselin yläpuolella.

Kölin puhdistamisessa skraba ja vasara osoittautuivat oivaksi parivaljakoksi ajoittain puukolla täydennettynä. Vasaralla naputtelemalla vanha maali ja kitti irtoili isoina paloina, ja vuorotellen skrabaamalla ja naputtelemalla hankalammatkin kohdat irtoilivat. Ajoittain puukon kärjellä nostamalla sai isompia paloja irti. Lopulta kun mitään ei enää tahtonut irrota, harjattiin köli teräsharjalla ja rälläkän palmikoimattomalla kuppiharjalla (ei ollut voittajan valinta, melkein yhtä tyhjän kanssa), ja köli käsiteltiin fosforihapolla, jota sai 85% litran pullossa IKH:lta. Kölin käsittelyyn meni vain muutama desi 45% laimennettua ainetta (jos menekin olisi tiennyt, olisi samoin tein voinut vetää laimentamattomalla). Köli muuttui käsittelyn myötä mustaksi, ja kaikki ruoste tuntui tarttuvan kiinni. Köliin jääneet epoksi/kittijäämät tosin eivät arvostaneet happokäsittelyä, vaan niistä osa ilmeisesti liukeni ja nousi kevyenä vaahtona hapon pinnalle. Toivottavasti happokäsittely oli riittävä jotta köli ei ruostuisi aivan heti.

Hiekkapuhallus

Hiekkapuhaltamalla pitäisi saada kerralla paljonkin materiaalia pois, mutta lopputuloksena on herkästi erittäin röpyläinen pinta joka vaatii tasoitushiontaa. Toisaalta paine ja hiekan raekoko oikein valitsemalla voidaan saada varsin hyvää jälkeä - ainakin 3hp kompressorilla ja pienellä puhalluskannulla tuli ihan siistiä jälkeä, joskin verkkaan ja hervottoman pölymäärän kanssa. Käytännössä hiekkapuhallus taitaisi vaatia paremmat vermeet taikka ammattilaisen, ja joka tapauksessa erittäin hyvän suojauksen pölyn, käytetyn hiekan ja maalijätteen talteen saamiseksi.

Soodapuhallus

Soodapuhallus edellämainitulla 3hp kompressorilla ja 1,2l pikkukannulla oli toivoton yritys FE:n kokoisen pohjan kanssa. Maalia sai kyllä kuorittua erittäin kauniisti kerros kerrokselta, mutta tahti oli erittäin hidas. Lasikuulia sekaan lisäämällä tilanne parani hiukan, mutta jos epäkeskolla pohjan sai hiottua 1,5 henkilötyöpäivässä niin harrastelijapuhaltajalla olisi mennyt viikko. Ammattilaitteilla homma ilmeisesti etenee erittäin vauhdikkaasti, mutta saatujen tarjousten perusteella hinta on 1000-2000e välillä - halvin tarjous kahdesta veneestä oli 1500e tuntumassa. Soodapuhalluksen suhteen voittajan valinta, etenkin mikäli telakalta saa useamman mukaan, olisi vuokrata kärrykompressori aggregaatteineen ja iso puhalluskannu - ilmeisesti vuokrat ovat muutaman satasen korvilla.

Valmistelu

Jotta veneen pohjan saa hiottua ja maalattua myös tassujen alta, täytyi sen ympärille rakentaa tilapäinen tuki. Koska maaperän laadusta ei ollut tietoa, päädyttiin rakentamaan Express-wikissä [1] esitellyn tyylinen pukki, ja tukea vene varvaslistoista. Koska FE-83 on takapainoinen, etummainen poikkipuomi sijoitettiin mastonjalan päälle ja puomin päistä raskaat kuormaliinat pukin alarautaan, jottei veneen keula nouse ylös kun takatassut irrotetaan. Tassujen irrottamisen ja moottorin koekäytön jälkeen perä oli vajonnut noin 5cm, ja etummaiset kuormaliinat kannattivat merkittävän osan painosta. Vene seisoi pukin varassa koko pari viikkoa, jotta maalipinta sai kuivua rauhassa eikä liikahteleva vene hiertäisi maalipintaa rikki tassuja vasten.

Pukin rakentamiseen meni 8x5m kakkosnelosta (joskin lyhyemmätkin olisivat riittäneet), 8x M6 pulttia muttereineen ja 4x3,6m lautaa sekä 8 kuusiokantaruuvia. Kuusiokantaruuvit osoittautuivat käteviksi etenkin pukkia purettaessa koska ne saattoi avata kiintoavaimella tai räikällä käyttäen riitävästi voimaa. Kuningaspultit eivät olleet kuitenkaan voittajan valinta, sillä ensimmäisen yrityksen jälkeen niitä ei välttämättä enää saa tiukasti kiinni, vaan pultti lähtee pyörimään mukana. Pahimmillaan pukin purkaminen ei meinaa onnistua kun pultin pää ei pidä lainkaan.

Maalaus

Kun maalia on poistettu halutussa määrin, täytyy pohjan tilannetta tarkastella ja tarvittaessa korjata syntyneet ja löytyneet vauriot. Sen jälkeen kun pohja on tyydyttävä, voidaan siirtyä suunnittelemaan maalausta.

Maalin valinta

Maalia olisi eri lähteiden mukaan hyvä saada pohjaan 180-300µm (Hempel Light Primer 3-5 kerrosta á 60µm), mutta useimpien lähteiden perusteella noin 200µm lienee ainakin sisävesillä riittävä. 200µm kerroksen pitäisi tuotetietojen mukaan riittää ainakin Nor-Maalin Epocoat 21 Primer sekä Tikkurilan WG300 ja RM40 maaleilla, joten pohjaan päätettiin vetää telalla kolme kerrosta. Hintaselvittelyjen perusteella maaliksi valittiin Nor-Maalin Epocoat 21 Primer, jota laskeskeltiin kuluvan noin 8l. Lähteenä toimi epämääräinen maininta Suomi24-keskustelupalstalla, mutta kun vastaan tuli Väyläviraston materiaaleja [2] [3] joissa se kelpuutettiin Teknoksen Inerta 5:n kanssa samoissa luokissa merimerkkien, majakoiden, yms maalaukseen, siihen päätettiin luottaa vielä kun myyjäkin lupasi sen toimivan veneen pohjassa.

Muina vaihtoehtoina olivat Tikkurilan [4] suosittelema Temacoat RM40 ja Temabond WG300, joita olisi tarvinnut levittää vain kaksi kerrosta. Näistä WG300 houkutteli pakkaskestollaan - maalin luvataan kuivuvan/kovettuvan vielä -5 asteen lämpötilassa, siinä missä RM40 ja Epocoat vaatisivat +10. Hempelin Light Primerille tosin luvattiin alimmaksi maalauslämpötilaksi +5 astetta, mikä hiukan houkutteli sääennusteen luvatessa viilenevää. Bauhaus tarjosi Tikkurilan maaleille 1-2vko toimitusaikaa ja edellyttivät käyntiä virka-aikaan jotta maaliosastolta voidaan soittaa Tikkurilalle ja kysyä hintoja, mutta paikallinen maalikauppa sai samat tiedot sähköpostitiedustelun pohjalta ja lupaili noin 2vrk toimitusaikaa. Myös hinta puolsi Epocoatia: 5l pönttö maksoi 63e siinä missä RM40 maksoi väristä riippuen 230-330e alv0/14,4l ilman kovetetta, WG300 210-400e alv0/9l ilman kovetta ja Light Primer 35e/0,75l tai 807/2,25l.

Maalaus ja maalin kulutus

Ennen maalausta pohja pestiin tavallisella maalipesulla ja sienellä, jotta pinnasta saataisiin pois kaikki rasva ja ennen kaikkea hiontapöly. Pesun jälkeen pohja huuhdeltiin pariin kertaan epäpuhtauksien poistamiseksi, vaikka varsinaisesti maalipesuaineen olisikin voinut jättää maalin alle. Tähän meni aikaa noin tunti.

Ensimmäinen kerros vedettiin telalla, kerrallaan litra maalia kaukaloon sekoittaen. Määrä tuntui sopivalta, ja sen ehti hyvin levittää ennen kuivumista. Mahdolliset virheet tosin piti korjata joko muutaman minuutin sisällä tai sitten runsaan maalimäärän kera jottei paikkaus rumentanut ympäröivää maalipintaa. Mitta-astiat osoittautuivat hankaliksi, ja lopulta voittajan valinta oli kasa 2dl kertakäyttömukeja ja normaalia paksumpia kertakäyttöveitsiä, joilla maalia saattoi kätevästi sekoittaa ja kaapia. Telan kaverina hankalissa paikoissa oli pensseli, mallia halvin mitä löytyi, mikä osoittautui riittävän hyväksi. Yhden kerroksen maalaamiseen maalinsekoitteluineen meni yhdeltä henkilöltä noin 2h sisältäen suojavarusteisiin sonnustautumisen ja muut valmistelevat toimet.

Muiden lähteiden perusteella myyjän ehdottama kolme paksua kerrosta telalla kuulosti riittävältä, joten etenkin ajan ollessa vähissä päätettiin tyytyä siihen. Selkeästi eriväriset epoksit helpottivat huomattavasti maalauksen etenemisen ja maalipintaan jääneiden virheiden havaitsemista. Ensimmäiseen kerrokseen meni 4,5l maalia, ja seuraavaan 4,25l. Kuten tästä voi päätellä, alkuperäinen arvio maalin riittävyydestä (8m²/l) osoittautui erittäin alakantissa olevaksi, osin mahdollisesti viileästä (10-15 astetta) säästä johtuen. Lopputuloksena kahdella maalikerroksella saatiin ainakin laskennallisesti vaadittu 200µm maalikerros (kölin pinta-alan ja maalinkulutuksen perusteella n. 5m²/l), mutta maalipinnan ollessa väistämättä epätasainen päätettiin pohjaan vetää vielä kolmas kerros maalia, jotta lopputulos olisi ohuimmillaankin riittävä. Vapun painaessa päälle vaihtoehtona oli ostaa sitä mitä sai, eli Hempelin Light Primeriä. Se osoittautui +10 asteen lämpötilassa varsin tervamaiseksi, ja yhden 0,75l purkin ehti juuri ja juuri levittää ennen kuin se jähmettyi liiaksi kaukalossa. Sitä kului lopulta 3l, joskin varsin ohueksi kerrokseksi levitettynä kun maalin kesken loppuminen alkoi hirvittää. Epocoatin ylimaalausaika oli varsin pitkä, etenkin upotusrasituskohteisiin suositeltu 24h@10C/16h@23C, joten ei tarvinnut senkään takia pohtia monen maalikerroksen levittämistä samana päivänä.

Jokaiseen maalikerrokseen käytettiin uusi tela, koska niiden hinta suhteessa puhdistamisen vaivaan, syntyvään roskaan ja kuluvan ohenteen hintaan tuntui edulliselta. Varovaisempi käyttäjä olisi voinut käyttää ensimmäiseen ja viimeiseen maalikerrokseen samaa kaukaloa, ellei se olisi hajonnut käyttäjävirheeseen.

Suojaus ja lämmitys

Yöpakkasten pelossa vene pressutettiin, ja sisälle hankittiin pitkän harkinnan jälkeen Torista käytetty 26kW kaasulämmitin. 10x6m 180g pressu osoittautui oivalliseksi, sillä se riitti sopivasti kannelle ja oli riittävän raskas pysyäkseen paikallaan tiiviisti. Maalauspukin pystytolppien kohdalle jäi väistämättä aukot, jotka tosin sai tilkittyä varsin hyvin sullomalla täyteen hiontavaiheen suojamuoveja. Ensimmäisen sadekuuron jälkeen havaittiin tarpeelliseksi kattaa vene uudelleen, sillä sitlooraan kertyvä vesi valui pohjaan ja siellä tuoretta maalipintaa pitkin, ja varvaslistojen taakse kertyvä vesi valui noin puoli metriä perästä keulaan päin kylkeä pitkin alas.

26kW kaasulämmitin osoittautui asialliseksi laitteeksi, vaikka mukana saadun kauluksellisen kaasupullon vaihtamisessa oli ongelmia. Lopulta selvisi, että Teboil ottaa sellaisia vastaan ja antaa tilalle kauluksettomia, joita voi vaihtaa melkein missä vain. Lämmitin vaati normaalin matalapainepullon sijaan sivuventtiilipullon, joskin AGAn mukaan samankokoisen teräspullon voisi vaihtaa päittäin riippumatta siitä onko pullossa saman- vai erilainen liitin. Kaasunkulutus säätimen asennossa 6/11 oli noin 1kg/h, jolloin pullo kesti sopivasti noin 10h yön yli. Asennossa 4/11 päästiin 14h lämmitysaikaan. Kaasun lisäksi laite vaati hiukan sähköä puhaltimen pyörittämiseen, ja riittävästi ilmaa - kaasukilon polttaminen vie 12m³ ilmaa, joten liian tiivis pressuteltta johtaa lämmittimen sammumiseen (toki samalla myös kaasun virtaus lakkaa). Käytetty puoliteho tuntui nostavan teltan lämpöä ainakin 15 astetta, joskin mittarin puutteessa totuus jäi mysteeriksi. Lopputuloksena kuitenkin oli luottavainen mieli siihen, että maalin kovettuminen ei päässyt pysähtymään ja siten se olisi kuivunut ja kovettunut riittävästi sen noin 1,5 viikon aikana joka viimeisen maalikerroksen levittämisestä vesillelaskuun meni.