Itse huomasin FEn siitä kun se oli eka vene jonka vuokrasin joskus 90 luvun alussa.
Sen jälkeen ei oikein mikään vuokravene vastannut sitä, onhan niitä parempiakin
veneitä mutta se kukkaro... Kaikki elämässä on kompromisseja ja meille tuo FE on
meille sopiva purjehduskompromissi. Kokemusta minulla Hsta, Inferno 28, Albin Express,
GibSea 26, ja parista muusta mitä en nyt muista. Nämä siis yli viikon matkoilla...
Ja skaboista niin suunnitelmana että yritetään nyt saada niin että kukin harjoittelee
alkukaudella kilpailemista omalla alueellaan esim juuri seuraskaboissa. Näin saadan paremmat
kilpailut meidän kesken kun kukin venekunta on jo hiukan harjoitellut eikä tulla suoraan
kylmiltään mukaan. Katsotaan sitten loppukesästä elo-syyskuussa joku aikakohta jolloin
purjehdittaisiin epävirallinen luokkamestaruus. Tuon voisi mahdollisesti hoitaa niin että se
purjehdittaisiin jonkun suuremman kilpailun omana luokkana, tai sitten vain veneitä viivalle
jonain viikonloppuna omaan kisaan.
Ehdotuksena esim lauantaina avomeriskaba ja sunnuntaina ratakisa. Yhteistulokset sitten
määräävät voittajan. Albinit vissiin tekee noin. Siinä on sitten lauantaiilta pyhitetty
sosialiseen elämään kerholaisten kesken?
Rankingpisteet voidaan tietenkin laskea, tämä olisi hyvä juttu koska meillä on jo tällä
hetkellä aika maantieteellisesti laaja jäsenistö. Eli kukin purjehtii omia kisojaan ja niistä
saa sitten rankingpisteet osanottajamäärän vs. voitettujen veneiden mukaan. Minulla
on jossain kaavat olemssa noita varten sitten.. 20 parhaimmat rankingissa sitten
saavat
tulla purjehtimaan "mestaruudesta".

Tai no ei ilman joukkia niin vaatimuksena jotta
saa tulla meidän kanssa purjehtimaan olisi esimerkiksi kahden tai kolmen seurakisan
kokemus vuodelta 03. Pääkaupunkilaiset voivat hyvin helposti ottaa osaa pariin
KoPun järjestämään tiistaikisaan joten tuo ei liene kovin ylitsepääsemätön vaatimus?
Ja ei näissä oikeasti haeta toisten voittamista vaan kaikkien FE-veneiden ja -miehistöjen
vauhdin parantamista. Tämä on tietenkin jokaisen FE-omistajan motiivien mukaista koska
hyvä kerho ja joku kilpailuluokkakin (yksityyppiluokat nostavat tällä hetkellä suosiotaan, ei
tarvii arvailla maalissa kuka on voittaja) nostavat veneen haluttavuutta ja näin arvoakin.
Eli vaikkei niin hae sitä mitalia niin kannattaa olla mukana senkin takia että veneen arvostus
nousee. Hauskanpito ja oppiminen pitäisi olla se johtotähti täällä eikä niinkään muiden
voittaminen. Toisaalta sapeleiden kalistelu on aina hauskaa
Joissain yksityyppiluokissa on niin hyvä henki, tai sitten vain hyviä henkilöitä, että kisan
jälkeen tulee vielä voittajat johonkin hitaampaan veneeseen katsomaan vähän mitä tehdään
ja autetaan näitä pääsemään lähempää kärkeä. Toivottavasti meidänkin kesken kehittyy
tällainen tapa jolloin kaikki oppivat ja homma pysyy mielekkäänä. Jos joku voittaa joka
kerralla niin hänkään ei jaksa sitä loputtomiin, on se varmaan hauskaa alussa mutta jossain
kohtaa alkaa hyvän vastuksen saaminen olla yllättävän paljon hauskempaa vaikka häviäisikin.
Ideana on enemmänkin nostaa (kaikkien) FE veneiden vauhtia muihin veneisiin verrattuna.
Paras tapa nostaa yhden venetyypin vauhtia on harjoitella/kilpailla muita samanlaisia veneitä
vastaan, ei jää tilaa jossittelulle. Ei ole sattumaa että Americas Cup veneet kehitetään niin että
on kaksi venettä tiimissä.
On aika vaikeaa jos LYS kisassa arvioida että miten mennään jossain kohtaa rataa muihin
verrattuna. Puhumattakaan IMSistä. Näissä katsotaan sitten tuntien päästä maalintulon
jälkeen miten meni. Omassa luokassa tätä ongelmaa ei ole, se joka ylittää viivan ekana
on voittaja. Kaunista.
Jotta tuohon saadaan jotain järkeä pitää tehdä jonkinlaiset tyyppisäännöt joissa kielletään
hiilikuitumastot ja määritellään minimipainot, varustus jne jottei kustannukset karkaa käsistä.
Pitäisi pystyä pärjäämään huippuun asti ilman tähtitieteellisiä summia.
Näitä varten pitäisi varmaan järjestää jonkinlainen tapaaminen jossa voitaisiin hiukan
puhua kerhosta/säännöistä jne. Venemessut taitaa olla hiukan liian aikaisin, josko
purjehdittaisiin vähän ensin ja katsotaan syksyllä -03? Vai?