Eilispäivä valkeni auringonpaisteeseen, ja pläkään. Kipparikokoukseen sai pyöräillä t-paidassa ja sortseissa, lupasi pitkää ja kuumaa päivää.
Veneessä minä ja Pone. Muita oli Subbota ja Estelle, sekä kolme h-venettä josta yksi 1-handed ja Heikosen 1-handed ohjaama First 31.7. Järjestäjä päätti laittaa kaikki samaan luokkaan.
Radaksi tuli koivusaaren edustalta Mössholm paaran puolelle, katajaluoto vasemmalle, flathällgrundetin reunamerkki harmajan eteläpuolella vasemmalle, kuggenstenin jääpoiju vasemmalle ja maaliin valkosaaren kohdalla eteläsatamassa.
Lähtö oli slöörilähtö melkein nollakelissä, joka sitten tyyntyi niin että oli hädin tuskin ohjailuvauhtia. Kumitursas (First 31.7) veti fleettiä, mutta ei päässyt ollenkaan karkuun. Muut veti suoraan miessaaren selälle ja me hävisimme aika paljon yrittäessämme suhata tiukkoja kulmia mutta kuitenkin nollavauhdissa.
Kun tuulialue viimein tuli lounaasta miessaaren selän vihreän viitan kohdalla oli muu fleetti karkaamassa, paitsi yksi H joka jäi kaikista muista. Olimme siis tokapökä, ja Estelle kovassa karussa. Subbota tuulen puolella ja hiukan karussa, ehkä satoja metrejä vain.
Miessaaren eteläpuolisen portin kohdalla rupesi selviämään että Subbotan sivutuulivauhti ei oikein riittäisi ja ohitimme heidät. Yksinpurjehtiva H:n ohitimme kataluodon kohdalla, ja edessä Hertta-Ässä H sekä Estelle kamppailivat keskenään Estellen pystyessä pitämään HerttaÄssän takanaan niukasti. Joka nostattelu hidasti heitä tietenkin jonkin verran.
Seurasi lenssi noin 6-8 kn tuulessa kohti kuggensteniä. HerttaÄssä ei jiipannut vaan jatkoi itään. Seurasimme Estelleä kuin hai, ajaen noin 150 TWA. Estelle ajoi vuorotellen meidän alla, ja vuorotellen meidän kölilinjan yläpuolella. Jiippasimme matalakarin kohdalla styyran halssille suunta kohti itään ja valmistelimme The Jiippiä. HerttaÄssä oli selvästi tässä jäänyt.
Kun leikkari kuggenstenin poijulle lähestyi, oli Estelle juuri ajanut hiukan kuumempaa kulmaa ollen näin meidän edessä. Nopea reagointi / ensimmäisen jiippaavana veneenä pääsimme Estellen päälle ja ohi.
Jääpoijun kierto ja tiukka slööri särkän kautta kohti maalia. Särkän kohdalla ajoimme hiukan liian lähellä ja Estelle oli kuittamassa alapuolelta. Sama toistui lähellä maalia, missä kerrostalojen korkeus sekoitti tuulia kohtuullisesti. Maaliin tokana veneenä, ehkä vain 10 min Kumitursaan jälkeen. Estelle vain sekunteja meidän perässä.
Palkintojenjaon yhteydessä saimme kiertopalkinto-hopealautasen sekä hienon Helly Hansen repun mieheen. Kakkonenkin sai reput. Ja ilmaiset oluet
Subbota jatkoi matkaa, eikä saapunut palkintojenjakoon. Olisi kannattanut jäädä. Pelottavan kovaa tuo Subbota kulkee välillä, mutta joissakin olosuhteissa on parannettavaa.
Kolmas taisi olla Hertta-Ässä, neljäs yksinpurjehtiva H. Viides kumitursas ja kuudes kolmas H.
Alkutunnin fiilis että tämä on paska kilpailu emme ikinä enää vaihtui sitten ihan mukavaan tunteeseen aivan kisan lopussa. Kiitos Estelle mukaanhoukutuksesta.
Kotiinpurjehdus purjelähdöllä valkosaaresta kryssien liuskaluodon sisäpuolella kaivarin edustaa oli myös mukava.
Se kuuluisa joku kuulemma kuorsasi vähän sohvassa alkuillalla.