Page 1 of 2
Yanmarin latauksen varoitusvalo
Posted: Thu Apr 09, 2015 08:53 am
by FE-Sillanpää
Tuli hieman viriteltyä Yanmarin varoitusvaloja eli vaihdettua ledeiksi tilansäästömielessä. Meni muutama päivä vesillelaskun jälkeen miettiessä pää riipuksissa, että mitä ihmettä olen tehnyt väärin siinä kohdassa tai toisessa vielä hankalammassa paikassa mitä ropelsin, kun lataus ei enää toimi ollenkaan. Valo palaa ja laturi ei nosta jännitettä. Herätysvirran luulin tulevan perille laturille, koska jännite oli ok niissä laturin takapuolen johdoissa.
Syyllinen oli ledi. Sen läpi kulkee olematon virta. Alkuperäisen lampun läpi kulkee huomattavasti enemmän virtaa. Ainakin Yanmarissa herätysvirta kulkee tuon lampun läpi (tai ainakin lampunkannan, luultavasti kuitenkin lampun, en tarkistanut ilman lamppua) ja virtaa tarvitaan riittävästi laturin käynnistymiseen. Näin jälkikäteen muistelen lukeneenikin tuon jostain, mutta enpä vain muistanut nyt ennen kuin keskustelin asiasta riittävän monen kanssa.
Ratkaisuna liitin alkuperäisen varoitusvalon jemmaan panelin taakse ja rinnan ledin kanssa. Johan pärähti lataus käyntiin koneen käynnistymisen myötä.
Onnea ja opinkappaleita vaan kaikkien kevätkunnostuksiin!
Posted: Fri Jul 24, 2015 23:30 pm
by harald
Kiitos tästä viestistä. Kun olin sen RSS-lukijan läpi lukenut muistui hyvin mieleen latausvalon toimivuuden tärkeys latauksen kannalta. Tuli sitten putsattua latausvalon liitin kojetaulun takaa ja rupesti lataamaan taas. FEneilyä parhaimillaan.
laturi ja merkkivalo
Posted: Sat Aug 08, 2015 21:36 pm
by jbeardie
Meillä lakkasi edellinen laturi toimimasta. Todennäköisesti hiilet meni, mutta laturin hinta on 80¤, joten kävin Aditasta hakemassa uuden samanlaisen. Kyseessä siis ei ole alkuperäinen yanmarin laturi, vaan mitsubishin vastaavanlainen, mutta 40A tehoinen.
Vanhan laturin toiminta oli siitä hyvä, että lataus käynnistyi vasta kun koneeseen antoi reippaammin kierroksia. Näin saimme kylmän koneen käyntiin ilman laturikuormaa ja laturi pantiin käyntiin vasta lämmenneellä koneella. Tämän jälkeen odoteltiin vielä minuutti pari että yanmar sai jumpattua tyhjäkäynnillä akun jännitteen 14V paikkeille.
Uusi laturi, jonka piti olla ihan vastaavanlainen kuin edeltäjänsä alkaa ladata heti koneen käynnistyessä. Kone ei näin suurta kuormaa tunnu jaksavan kylmänä, vaan sammuu. Koneen saa kyllä käyntiin painelemalla starttia useita kertoja, jonka jälkeen lämpöjä on riittävästi voittamaan laturin kuorman.
Mietin tuossa ratkaisuksi kytkimen asentamista laturin lamppuun. Saisin tällä tavoin laturin kytkettyä päälle manuaalisesti vasta kun kone on lämmin. Oletteko muut joutuneet tekemään vastaavia virityksiä?
Re: laturi ja merkkivalo
Posted: Sun Aug 09, 2015 00:01 am
by toxi
jbeardie wrote:Mietin tuossa ratkaisuksi kytkimen asentamista laturin lamppuun. Saisin tällä tavoin laturin kytkettyä päälle manuaalisesti vasta kun kone on lämmin. Oletteko muut joutuneet tekemään vastaavia virityksiä?
Mulla oli edellisessä (Lohi 25) veneessä samankaltainen ongelma. Koneena Volvo MB2 johon olin hitsannut ulkoiselle laturille telineen ja kone ei jaksanut käydä tyhjäkäyntiä jos akut olivat tyhjät. Ratkaisin ongelman kytkimellä joka katkaisi roottoriikäämin virran. Mulla oli ulkoinen lataussäädin jossa se oli helppo toteuttaa mutta vaihtoehtoisesti pitää katkoa sisäisen säätimen piiriä. Tärkeintä on kuitenkin katkaista roottorin magnetointivirta. Pelkän latausvalon kytkeminen katkaisijan taakse tekee vain sen että laturi ei ala lataamaan heti vaan vasta kun roottorin remanennsimagetismi on riittävä käynnistämään prosessi, mutta sen jälkeen laturi toimii riippumatta latausvalosta, eli prosessi ei ole hallittavissa ja laturi alkaa lataamaan milloin milläkin kierrosalueella/ aikavälillä.
//Tomppa
Posted: Mon Aug 10, 2015 15:17 pm
by harald
Yanmarin laturissa ei sinänsä taida olla mitään viivästettyä latausta, vaan se rupeaa kyllä lataamaan heti. Jos vanha oli rikki, niin en ihmettele jos lähti lataamaan vasta kierroksilla.
Jos Yanmar ei jaksa lähteä käyntiin niin vikaa katsoisin jostain muualta. Vaikka akut olisi oikosulussa pitäisi kyllä koneen lähteä käymään ja jäädä käyntiinkin. Se vaatii vähän kaasua mahdollisesti.
Sterlingin lataus-säätimessä on sitten viivästystoiminto, mutta ilmankin on aina lähtenyt käyntiin ja jaksanut jäädä. Vaikka akut olisi miten finaalissa.
Laturi ei lataa kuin 35 A, sen verran pitäisi kyllä kylmänäkin olla käytettävissä tehoa.
Annetaanhan tässä tapauksessa kaasua vapaalla käynnistettäessä?
Posted: Mon Aug 10, 2015 21:55 pm
by jbeardie
Mentiin muutama vuosi sitten ostamaan vaihdekeppi, jossa ei voi säätää kaasua vaihteen ollessa vapaalla, joten joutokäyntikierroksilla joutuu käynnistelemään.
Keksittiin keino saada viivästetty lataus. Heti starttauksen jälkeen kun kääntää virta-avaimen off-asentoon, niin latauslamppu ei ehdi aktivoida laturia.
Posted: Mon Aug 10, 2015 21:59 pm
by harald
En suosittele. Laturi voi mennä rikki. Virittäkää joku patentti jolla saa hiukan kaasua annettua.
Posted: Mon Aug 10, 2015 23:22 pm
by toxi
harald wrote:Yanmarin laturissa ei sinänsä taida olla mitään viivästettyä latausta, vaan se rupeaa kyllä lataamaan heti. Jos vanha oli rikki, niin en ihmettele jos lähti lataamaan vasta kierroksilla.
Ei siinä sinänsä ole viivästetyä latausta, mutta jos latausvalo puuttuu niin roottori ei saa magnetointivirtaa mistään eikä näinollen lataa. Lataus käynnistyy vasta kun roottorin remanenssimagnetismi on riittävä (vaatii kierroksia koneeseen) käynnistämään prosessi. Tämän jälkeen laturi syöttää itse virtaa magnetointipiiriin ja homma toimii. Latausvalo saa miinuksensa roottorin käämin kautta ja sammuu kun laturi lataa koska silloin sen molemmissa navoissa on +12V. Tämä on myös selitys sille useita askarruttaneeseen ongelmaan että jos hiilet loppuu laturista niin se ei lataa mutta latausvalo ei silti syty.
//Tomppa
Posted: Mon Aug 10, 2015 23:33 pm
by toxi
harald wrote:En suosittele. Laturi voi mennä rikki. Virittäkää joku patentti jolla saa hiukan kaasua annettua.
En äkkiseltään keksi miksi tuo voisi rikkoa laturin. Virta-avain ei katkaise latauspiiriä, elii kuorma ei häviä laturilta, joten tuo kuullostaa kyllä toimivalta "patentilta". Itse laittaisin kuitenkin kytkimen johonkin kohtaa magnetointipiiriä jolloin tuo on tarkasti hallittavissa.
//Tomppa
Posted: Fri Oct 16, 2015 16:44 pm
by avoipio
Latauslampun voi ottaa pois, korvata ledillä jonka rinnalle kytketään vastus arvoltaan noin lampun resistanssi kylmänä.
Re: Yanmarin latauksen varoitusvalo
Posted: Mon May 13, 2024 09:16 am
by Ari
Vanha ketju sivuaa tuoretta, joskin päinvastaista ongelmaa: Latausvalo EI sammunut koneen herättelyssä talviunilta. Signaliin heitin viestin ja arvelin huonojen akkujen merkiksi tai löysäksi laturin hihnaksi. Sain kommentin Haraldilta, että valon palaminen voisi tarkoittaa muuta virhettä järjestelmässä. Voi olla, että anodin vaihdossa jokin johto löystyi, pitää tsekata, joskin akut menevät vaihtoon tässä parin viikon kuluessa joka tapauksessa.
Näin kertoo Yanmarin huolto-opas latausvalon päälle jäämisestä osiossa troubleshooting:
Joten akkuvika tai löysä hihna voi hyvin olla kyseessä. Täytyy toivoa, ettei kyse ole generaattorin viasta.
Re: Yanmarin latauksen varoitusvalo
Posted: Mon May 13, 2024 13:08 pm
by harald
Jos ei akkujen vaihto auta niin katsotaa uudelleen sitten.
Hanki nyt sitten vaikka 45+160 Ah akkuja joista pienempi starttiakku.
Re: Yanmarin latauksen varoitusvalo
Posted: Mon May 13, 2024 13:21 pm
by Ari
harald wrote: ↑Mon May 13, 2024 13:08 pm
Jos ei akkujen vaihto auta niin katsotaa uudelleen sitten.
Hanki nyt sitten vaikka 45+160 Ah akkuja joista pienempi starttiakku.
On jo valmiina 70 Ah AGM-starttiakku veneessä ja 100 Ah LiFePo4. Vähän kaduttaa, että tuli turhan iso startti ja turhan pieni hupi, mutta näillä mennään.

Re: Yanmarin latauksen varoitusvalo
Posted: Mon May 13, 2024 13:23 pm
by harald
Siis sinulla on 70 Ah AGM ja 100 Ah LiFePo4 ja ne ovat nyt huonoja?
Vähän epäilen että kun dieselin paluuletkukin oli irronnut että siellä saattaa olla muutakin irti. Eli tarkistaisin ensin OlliP:n ohjeen mukaisesti latausjännitteen koneen käydessä ja jos on alle 13 V niin peilillä katsoo että laturin takana on kaikki johdot kiinni. Jos ovat, voi hyvin olla joku johto poikki, ovat heiluneet tuolla koneen tahdissa 40 kautta ja enemmänkin.
Re: Yanmarin latauksen varoitusvalo
Posted: Mon May 13, 2024 13:25 pm
by Ari
harald wrote: ↑Mon May 13, 2024 13:23 pm
Siis sinulla on 70 Ah AGM ja 100 Ah LiFePo4 ja ne ovat nyt huonoja?
Vähän epäilen että kun dieselin paluuletkukin oli irronnut että siellä saattaa olla muutakin irti. Eli tarkistaisin ensin OlliP:n ohjeen mukaisesti latausjännitteen koneen käydessä ja jos on alle 13 V niin peilillä katsoo että laturin takana on kaikki johdot kiinni. Jos ovat, voi hyvin olla joku johto poikki, ovat heiluneet tuolla koneen tahdissa 40 kautta ja enemmänkin.
Ei sentään, ne on vielä asentamatta, mutta jo veneessä
