Kotkan Päivä 21-23.5.2010
Posted: Fri Feb 12, 2010 10:18 am
Tiedoksi suurten merien purjehtijoille:
Kotkan Päivä 21-23.5.2010
Kotkan kaupunki kutsuu jo toisen kerran suurten vesien purjehtijat Kotkaan viikonlopuksi 21-23.5.2010 viettämään Kotkan Päivää. Tarkoitus on saapua omilla veneillä, joita yleisökin voisi ihailla. Tilaisuuteen kehoitetaan osallistumaan myös ne, jotka ovat lopettaneet veden kanssa klottaamisen, mutta ovat vielä hengissä. Ilmoittautuminen Sampolle 0405464434 tai sampo.halttunen@portofkotka.fi on pakollista, jotta voimme varata paikat veneille ja illalliselle.
Alustava ohjelma on:
Perjantai:
-Saapuminen. Paikka Vanhassa Satamassa Merikeskus Wellamon ponttoonissa. (Voi saapua myös jo torstaina tai sitten lauantaiaamuna.)
-Yleinen sekoilu ja rantasuhinat saapumisjärjestyksessä.
-Illalla sauna kaupungin toimesta. Isoin sauna eli paikka on vielä vahvistamatta.
Lauantai:
-12.00-15.00 Esitelmiä ja paneelikeskustelua suurten vesien purjehtimisesta Merikeskus Wellamon auditoriossa. Tilaisuus on vapaa yleisölle.
-Ilkka Liukkonen kertoo miten suunnitellaan ja toteutetaan Karibian kierros.
-Auli Irjala ja Hannu Aulin kertovat Alaskan matkastaan ja uudesta projektistaan Mantasta.
-Paneelikestelua yleisön kanssa, jonka vetää Seppo Häyrinen.
-15.00-19.00 Sekoilua rannalla ja ponttoonilla. Yleisöllä on tilaisuus katsella veneitä ja jos rohkenevat pyytää lupaa lähempään tutustumiseen se on jokaisen omassa harkinnassa.
-19.00-.........-Yhteinen illallinen ja pyörähtelyä merimieskapakka Kairossa. Jokainen maksaa oman osansa.
Sunnuntai:
-Poistuminen kykyjensä ja halujensa mukaan.