KLV tiistis 1.9.09
Posted: Tue Sep 01, 2009 22:12 pm
Ennusteen mukaan olisi vihdoin tulossa kovatuulinen tiistis: SW 10-12 m/s. Pyysin Panun gastiksi mukaan jotta pääsemme skuuttipistekeskustelussa teoriasta käytännön tasolle. Panu ottikin kutsun vastaan, kiitos siitä.
Ennen lähtöä kävimme trimmejä lävitse veneen keikkuessa puuskaisessa tuulessa. Ja niinhän siinä kävi, että se skuuttipiste löytyi seitsemännen napsun kohdalta, eli sieltä mistä Panu oli sanonutkin. Sekaannuksen syypääksi paljastui jumittanut genuan snörppi, joka siis minun tietoni mukaan piti olla löysätty.
Eli pikku jutusta oli taas kysymys. Mutta hyvä kun selvisi.
Puuskaisessa sivutuulessa vauhdin ajoittaminen oli vaikeaa. Jouduttiin laskemaan keskelle lähtöviivaa ennen lähtöä. Ajoituksellisesti hyvä lähtö, taktisesti sikäli huono että pari isompaa venettä oli ylempänä. Niistä ensin meitä saavutti Martina 2, joka kypsyi nopeasti hienovaraisiin nostatteluihin ja otti uuden ajolinjan keskeltä lahtea. Karoliinaa en enää viitsinyt yrittääkään, pelkäsin että ajaudumme sitten molemmat saaren suojaan ja muut kuittaavat.
Kun kryssi Espoonlahden puolella alkoi oli tuulta vielä riittävästi. Vene nousi hienosti ja vaikka Jussin mielestä ajoin liian ylös, oli lokissa jatkuvasti reilu 5 solmua ja kryssikulmat hieman yli 90 astetta. Meno maistui jopa niin että ajoimme leikkarin Kirkkonummen poijulle hienoisesti pitkäksi. Tässä vaiheessa tuuli alkoi heikkenemään.
Kivenlahden keskivesimerkiltä spinnuteltiin takaisin Kivenlahteen. Tuuli oli erinomaisen pyörteinen, montakohan kertaa veneessä kuultiin 'hei tuuli on sivulla, kiristä skuuttia, eikun se kääntyikin taakse, löysää...'.
Tuuli tyyntyi nopeasti arviolta 4 m/s joten maaliin spinnuteltiin kepeässä sivutuulessa. Vauhtiero spinnuttomiin veneisiin oli melkoinen.
Ei syyskauden kovatuulisin tiistis sittenkään jaksanut puhaltaa loppuun asti. Kevyet leijat jälleen hyötyivät. No tällaista on tasoituspurjehdus. Jos Kivenlahdella järjestettäisiin FEneiden OD-tiistiksiä menisin tietysti sinne.
Tulostaulukko näyttä tasaiselta mutta homman kotiinvienti on kyllä säiden armoilla:
http://www.kivenlahdenvenekerho.fi/kilp ... itulos.htm