Pyytinkarin Kilpailu, TPS Turku
Posted: Mon Jun 15, 2009 21:33 pm
42. Turun Pursiseuran järjestämä Pyytinkarin kilpailu purjehdittiin 12-14. 6. 2009. Kisa purjehdittiin luokissa LYS 1, LYS 2, FE-83 ja H-veneet. Jossain vaiheessa kevättä toivottiin mukaan kuutta FEnettä. Viivalle saatiin kuitenkin "vain" neljä, joka tietysti kuitenkin on hieno juttu täällä periferiassa.
Lys-luvultaan hitaampia veneitä oli vain yksi, joten lähtemään päästiin (tai sitten jouduttiin) jo 18.15. Lähtö tapahtui järjestyksessä ARKKI, KATARIINA, AURORA ja DANIELA melko sovinnollisesti, eikä vaarallisia tilanteita päässyt syntymään. Heti Pohjois Airistolla tuli melko selväksi, missä järjestyksessä mennään. Meiltä oli trimmit ja varmaan pari muutakin juttua aivan hukassa(mm kone jouduttiin ilmaamaan lähtöalueelle ajettaessa ja mukaan kerittiin juuri ja juuri) ja muu fliitti meni menojaan. Rajakarilla olimme viimeinen FE! Arkki ja Katariina suuntasivat kaakkoon Airiston itälaidalle Auroran ja meidän ollessa keskemmällä Airistoa. Päätettiin suunnistaa poikien perään ja Aurora jäi jälkeemme. Välimatka Arkkin ja Katariinaan ei kuitenkaan kaventunut ja ensimmäiset Hoot tulivat kantaan ja ohi ennen Orhisaarta. Tuulta oli tuskin 2m/s ja eteneminen oli tuskaista. Orhisaaren jälkeen nostettiin spinnukin kokeeksi ehkä kymmeneksi minuutiksi, jonka jälkeen kryssittiin "iäisyys" länsiluoteeseen. Auringon laskiessa ajauduttiin pläkään, kuten lähes koko alkuryhmä. Koko yönä ei edetty montaakaan mailia ja moraali oli tietysti kovilla. Miehistö meni nukkumaan ja kippari vaihtoi energiajuoman olueeseen. Tässä vaiheessa vielä saattoi kiikarilla nähdä Arkin ja Katariinan melko lähellä toisiaan muutaman mailin päässä.
Tuuli alkoi aamukuuden paikkeilla 10 metsin puuskalla. Miehistö ei kuitenkaan herännyt vielä siihenkään, vaan piti voimakasäänisesti kutsua tehtäviin. Sijoituksemme putosi jonkin verran. Ainakin 4 pikkulyssin venettä meni ohi, emmekä enää saaneet niitä kiinni. Tuuli tasaantui Kihdille mennessä 3-5 m/s luoteesta. Kihti kryssittiin pohjoiseen H-vene Ferrarin kanssa melko tasatahtiin. Tässä vaiheessa kippari suostui ottamaan vajaan tunnin torkut. Rata kääntyi itään Bådanin alapuolelta, jolloin päästiin taas spinnuhommiin. Nosto sujui hieman voimistuneessa tuulessa hienosti ja Ferrarista mentiin ohi. Pojat saivat kuitenkin veneen kulkemaan ja välillä tiukankin parituntisen kamppailun päätteksi viimeiselle kryssille lähdettiin muutama venemitta Ferrarin jälkeen. Maaliintulojärjestys oli sama. Olimme tehneet matkaa 80 mpk ja kuluttaneet aikaa 24:53:37.
Arkki ja Katariina olivat olleet maalissa lähes 1,5 tuntia aikaisemmin! Aurora oli keskeyttänyt. Fiilikset eivät olleet korkealla. Kaiken kruunasi vielä yöllä alkanut rankkasade ja vuotava kansiluukku.
Sunnuntain paluukisa olikin sitten toinen tarina:
Tuulta kaakosta 9-12m/s, sadekuuroja. Rata 3, pituus 25 mailia. Koska tasoitusten hitain ei lähtenyt, jouduimme lähtemään ensimmäisinä 11.06. Purjeina kolmosgenoa ja yksi reivi isossa . Olimme ainoa FEne joten lähtökellon kanssa oli oltava tarkkana. Lähtö meni aivan nappiin, mutta meidät liputettiin takaisin! Emme olleet mielestäni varastaneet, joten odotimme suosiolla minuutin olettaen, että kellossa olisikin ollut väärä aika. Lähdön jälkeen H-vene Lassu ajoi meidät kiinni melko nopeasti ja katosi horisonttiin, mutta yllättäen muu fliitti pysyi takanamme . Reilun tunnin purjehduksen jälkeen tuuli heikkeni ja otimme ison auki, jolloin Ferrari taas lähestyi uhkaavasti. Saimme veneen taas vauhtiin ja siirryttäessä slööriosuudelle lounaaseen näytti loki jatkuvasti yli 7 solmun vauhteja. Tuulta oli nyt puuskissa 13m/s. Hepokarin kääntömerkille tultaessa ajaa H-35 "Helena" ohi. Orhisaarelle tultaessa meidät ohittaa vielä toinen H-35, Siesta 33 "Xanthe", ja Swan 35 "Ligatura", sekä ykköslyssin kärkiveeneet. Muut kakkoslyssiläiset, sekä hoot pidetään takana maaliin asti ja ollaan tuloksissa sijalla 5, joka tyydyttää edellisen päivän jälkeen. ("oikeasti" olimme 6. koska H-vene "Lassu" oli maalissa puoli tuntia ennen meitä, mutta laskettiin tuloksissa yksityyppiluokan mukaan).
Tuloslaskenta on Pyytinkarissa hieman omituinen. Saarella julkaistiin kokonaislystulos, jossa ensimmäisen kisan jälkeen muistaakseni Arkki oli 10. ja Katariina 12. Me olimme sijalla 35. Tätä tulosta ei kuitenkaan ole kisan jälkeen virallisesti julkaistu. Ajatellen esim. FE-rankingia, on vaikea päätellä, miten pisteitä tulisi jakaa. Lisäksi mielestäni 80 mailia on kakkoslyssiläisille liian pitkä matka. Vakavasti pitää harkita osallistumista ensi vuonna.
Tulokset:http://www.turunpursiseura.net/images/s ... 9_pdf2.pdf
terv. Artsi/DANIELA