KLV tiistis 9.6.09
Posted: Tue Jun 09, 2009 23:18 pm
Säätiedotukset oli luettu mutta parhaan tiedon saa, kun menee veneelle ja katsoo mistä tuulee. Nyt oli kevyitä hönkäyksiä idästä, tihkusateen säestämänä. Harmin paikka, päivällä vaikutti siltä että tuuli olisi oikein parahultainen.
Lähtö onnistui hyvin, tuntui että melkein koko fleetti otti aivan liian kaukaa vauhtia joten viivan edessä oli mainiosti tilaa. Lähdön jälkeen olematon tuuli, joka arpoi pieniä puuskia sinne tänne, latisti purjehdustunnelmaa samaa tahtia kuin sijoituksemme laski.
Niinkuin ennenkin, Laurinlahden puolella tuulta sentään oli sen verran että saatiin koko ajan ohjailuvauhtia. Kryssillä Laurinlahden poijulle ihmettelin, tietävätkö muut jotain mitä minä en tiedä, niin kiltisti koko fleetti meni jonossa. Minun mielestäni olisi kannattanut tehdä venda heti, jotta seuraavan vendan jälkeen olisi ollut paremmin aikaa virittää spinnua nostovalmiuteen merkille tullessa. Näin me teimmekin ja poikkesimme jonosta sillä kohtaa. 'Kapinallinen' taktiikkamme olisi onnistunutkin, jollei saavuttamamme etu olisi menetetty paara-styyra väistössä.
Tänään pyöri pienveneitä jaloissa. Yksi kalamies päätti ankkuroida suoraan eteemme (jos näkee että yli 15 purkkaria on tulossa kohti, mikä järki sanoo että pitää pistää parkkiin kapeikkoon), vähän myöhemmin nähtiin kun soutuvene melkein sai päälleen laskussa jumiutuneen spinnun.
Vielä n. 200 m. ennen maaliviivaa näytti kannaltamme ihan hyvältä. Oltiin suorassa ajassa neljäntenä, mutta isommat veneet eivät olleet karanneet liikaa. Mutta maalin ympärillä vallitsi täysi pläkä. FE:n vauhti hyytyi ja loppui tykkänään noin veneenmitan ennen maaliviivaa. Siinä sitten lilluttiin paikallaan, mitään ei tapahtunut paitsi että sekunnit kuluivat. Lopullinen sijoituksemme on siksi täysi arvoitus.
Purjehdus on nähtäväsi joskus tällaista.