Joopajoo, tarinan opetus lienee että jos kuuseen kurkottaa niin turpiin tulee niin että tuntuu.
Normimiehistö kasassa ja Haukilahden koukkauksen aikana tuli pääteltyä, että tuulta pitäisi olla ihan kohtalaisesti ykkösgenuaa varten, kolmosen kanssa voisi tulla ongelmia saarten suojissa. Kolmosrata tiedossa, joten mikäs siinä, sadekin tuntui laantuvan. Tuuli tuttuun tapaan etelälounaista, mutta omasta mielestäni hieman liian sivusta&voimakasta spinnustarttiin.
Startissa kaikki näytti hyvältä yläpoijun luona, mutta 20 sekuntia ennen starttia Charlottaa alettiin nostattaa kohti kutistuvaa aukkoa ja kun juuri samalla hetkellä levangin kiinnitys aukesi ja iso pamahti alas, niin eipä sitä mitenkään tajunnut että NYT pitäisi heittää 360 ja tunkea heti toiseen aaltoon.
No, aukko kapeni ja kutistui ja Charlottakin ajatettiin yli linjan.
Vendassakin aikailin ja lopulta sain odottaa Charlottan kääntymistä kymmenisen sekuntia, ennenkuin Charlottakin jiippasi ja lähti kohti vihreää keppiä.
Armoton takaa-ajo siis päälle ja spinnu ei meillä olisi kantanut millään, hyvä vain ettei nostettu (ks. myöhemmin samassa tarinassa). Slööratessa jostain syystä saatiin veneitä kiinni ja vaikka Charlotta nostikin spinnun ja lähti kiitämään, en millään uskonut että ko. kulma olisi ollut hallittavissa meidän miehistöllä.
Vihreä merkki lähestyi ja Tyyne ensin nostatti vähän ylöspäin, mutta nosti liikaa ja pääsin ajamaan sitten alle. Kun Tyyne sitten vaati Annelilta tilaa ja molemmat ajoivat kauas merkistä (kiitokset Vindungenin Pallelle huomiosta viime viikolla, nyt varauduin vihreän kiertoon kunnolla) niin merkin ja Tyynen perän väliin ilmestyi sopiva aukko johon Olga sopi.
Kuten niin usein sitä sanotaan, niin hetken kuluttua olinkin jo sekä Tyynen että Annelin yläpuolella ja Annelin kanssa rinnan...kun ennen merkkiä Anneli oli ainakin 5 veneenmitan päässä edellä.
Kryssi punaiselle kääntöpoijulle oli aika normia, vene pysyi vielä aisoissa, mutta gastien kainostella hengailun kanssa vene oli ehkä turhan länässä ja nousukulma kehno. Anneli lähti ajamaan jotain omaa rataansa ja punaisella poijulla odotti sitten vielä yllätys, Vindungen tulossa kovaa vauhtia takaisinpäin merkin yläpuolelta, taisi Palle taas vuorostaan keskittyä aivan liikaa _vihreitten_ asioitten kiertämiseen, kun punaiset asiat unohtuivat
Merkillä spinnu ylös ja edessä kulkevat alkoivat lähestyä, kun taas taakse matka kasvoi. Sea Monkey, joka ajoi ilman spinnua, jäi nopeasti taakse mutta punaista kääntömerkkiä lähestyessä kuului RAKS ja keulagasti ilmoitti spinnun revenneen yläkulmasta ~puolen metrin matkalta, pysyen koossa vain saumojen avulla. Kiroilun jälkeen spinnu mietin ensin jiippaamista, mutta punaisen kepin luona oleva kivikko pisti miettimään toisin ja suurempien vahinkojen välttämiseksi otettiin sitten spinnu alas asap, genua ylös ja iso jiipaten toiselle puolelle.
Siinä sitten madellessa kohti olematonta kääntöpoijua (ilmottikohan kukaan Hakolalle vielä?) Anneli alkoi ottaa etumatkaamme kiinni kovaa vauhtia ja Sea Monkey samoin tuli kovaa takaata.
Käärmeluotojen solaan käännyttäessä tuuli a)kanavoitui b) oli voimistunut ja tolkuttoman voimakas sade/raekuuro vielä paransi päivää ja kryssi punaiselle merkille olikin broachien säestämä.
Yksinkertainen fakta lienee, että tuossa kelissä (mitä ikinä olikaan, Harald varmaan kertoo) 1G ei vain toimi meillä, läskiä on aivan liian vähän.
Kolmosen vaihtaminen ei enää tullut kysymykseen, kun tiedossa oli vielä pitkiä slöörauksia&lenssistrekkejä joissa jokainen purjeneliö olisi tarpeen.
Siinä sitten länässä kulkiessa ensin Sea Monkey pyyhkäisi ohi ja Anneli ja Mojito pääsivät viereen.
Mitään mielenkiintoista ei sitten tapahtunutkaan ennen maalisuoraa, jossa pääsi asenteella ajamaan Matchia Mojiton kanssa, ettei vain pirulainen pääsisi ohi. Toisinkuin niin monesti yleensä, tällä kertaa vastustaja pysyi takana vaikka kovasti tulikin päälle ylhäältä ja alhaalta.
Taakse jäivät myös toki yksinäinen X-79 ja NF, eli neljänneksi viimeisiä ollaan miltei varmasti. Sijoitus ottaa päähän aika rajusti, koska ennen spinnun hajoamista olimme sen verran lähellä American Beautyä (ja tietenkin Sea Monkeyn ja Annelin edellä) että vaikka mikä oli mahdollista...
No seuraavaksi sitten arvioidaan spinnun korjattavuus ja jos ei siitä peliä tule, niin taitaa Olgan kisakausi olla tässä, korkeintaan partiokisan voisi ajaa Scandicapilla pyytäen jonkun ylimääräisen satasen Lyssiin. Sen voi kyllä todeta, että vanhuuttaan spinnu kuoli ja hyvin palveli, jos siitä nyt ei ehjää enää saada.