Olli wrote:
Tuo on Kumiankka II.
Tjoo, Kumiankkahan se... ihan meriuskottavan näköinen otos. Tuo Emäsalon Lenkki oli kyllä
elämys. Olen aina vierastanut sumussa purjehtimista, mutta nyt kyllä tuli siedätyshoitoa enemmän kuin toivoin. Etenkin yöllä Emäsalon itäpuolella näkyvys oli hyvä jos viittä metriä. Onneksi gastilla oli mukana N800 GPS -modulilla, joka toimi
Edit: No, joo liioittelin: oli se yli viisi metriä, koska keulasta näin perämiehen. Eli näkyvyys oli ainakin yli
kahdeksan metriä
Alussahan sää oli ihan mukava ja sumukaan ei pahemmin haitannut. Vasta Onakseen saavuttaessa tilanne alkoi vaikuttaa siltä, että apinanavigoinnilla ei päästä Pyysareen tai edes kotisatamaan. Silloin välähdyksenomaisesti ymmärsin, miksi plotterit ja tutkat tekevät kauppansa. Joka päivä siis oppii uusia asioita. Toinen oppi tuli, kun ohittaessaan Vindungenin (?) kippari neuvoi, miten spinnu viritetään. Sen jälkeen meno maistui paremmin.
Tuuli riitti jonnekin Emäsalon kaakkoiskärkeen, mutta sen jälkeen se lopahti liki täysin. Tavallaan hyvä, koska muutoin vauhti olisi siitä eteenpäin ylittänyt allekirjoittaneen navigointikyvyt. Samalla yön aikana ymmärsin, miksi veneissä on navigaattorille oma pöytänsä.
Yksi asia, jota en vielä ymmärrä on se, miten FE:n saa kulkemaan tyynellä. Meillä oli Emäsalon sillan luona nopeus 0.0, mutta Finn 26 vielä liikkui ja lipui sujuvasti ohitse. Ei ollut ainoa kerta. Lienee taitolaji.
Sillan alla totesimme, että purjehtimalla GPS:n omistaja ei selviä tyttärensä syntymäpäiville ja 24 tunnin aikarajakin menee vähintään tiukille. Näin ollen päätös jammun käynnistämisestä ja pyyhkeen heittämisestä kehään oli helppo.