Westhouse Cup 30.8.06 - Valoa käytävän päässä
Posted: Wed Aug 30, 2006 22:26 pm
Kisakeleiksi ennusteltiin kovaa 8-10 m/s tuulta ja vaihteeksi gastejakin oli tarjolla, mm. jo kokenut FE-keulagasti Tommi, joka tosin on joittenkin tietojen mukaan himoitsemassa Albinia, mutta emmeköhän hänet vielä lopullisesti käännytä Feneilijäksi. Veneelle tullessani kokeilin hieman pohjaa veden alta ja jonkinlaista mömmöä/näkkiä sieltäkin löytyi, joskin varsin vähän ja ne lähtivät pois ihan kädellä pyyhkäisemällä. Jokatapauksessa lienee pakollista suorittaa jonkinlaista pohjahuoltoa ennen FE-regattaa.
Lähtöalueelle lähdettiin tuulimittarin näyttäessä keskituuleksi 8, puuskissa 10 m/s joten päätin iskeä genuan eteen. Melsteninrannan edessä sitten todettiin, että vene tuntui kallistuvan kymmenkunta astetta jo ilman purjeita, joten genua olisi selvästi liikaa. Genua vaihtui fokkaan ja lähdimme lähtöalueelle pällistelemään paikallista meininkiä.
Radaksi näytettiin nelosta, eli Larun itäpuolelle ja takaisin.
Lähtö sujui lopulta varsin hyvin, vaikka vaihdoinkin alkuperäisen yläpoiju-suunnitelman alapoijuksi ja loppupeleissä olimme linjalla aikalailla tasan muun fleetin kanssa, jopa Charlottaa edellä. Juutuimme kuitenkin heti alkuun paskoihin ja taitamattomuuttani jäimme muun fleetin jalkoihin. Toisaalta päästyämme vapaisiin tuuliin, niin eipä muu porukka järin kauas ehtinyt karata 6 solmun strekissä vihreälle kepille.
Vihreällä merkillä spinnu ylös ja matkaan, keskifleetti lähestyi perä edellä, koska mamikset (tai fiksut) eivät uskaltaneet nostaa spinnuja. Vauhtia päältä 7 solmua ja meno oli kohtalaisen rauhallista. Poiju lähestyi ja päätimme laskea spinnun suosiolla plattiksessa, välttääksemme broachin riskin. No, Tommi otti kiinni alaliikistä, gastit olivat valmiina fallin ja skuutin kanssa...jolloin iski puuska ja alaliikki sanoi riks raks ja poks...prkl. Spinnu nopeasti alas, fokka ylös ja kryssiä kohti Käärmeluotojen pohjoispuolista poijua.
Tarkempi tarkastelu paljastaa, että spinnu lienee yhä korjattavissa, mutta kisan aikana emme sitä enää uskaltaneet nostaa.
Erityisen herkullista oli nähdä X79:n olevan jatkuvasti lähellä broachia ja 1,14 lyssisen veneen takaa-ajo kryssillä oli mukavaa vaihtelua normaaliin perässä roikkumiseen. Poijun lähestyessä olimme jo parin veneen mitan päässä X:stä ja T-minikin oli jäänyt kauas taaksemme, kunnes sitten tein taktisen virheen ja päätin lähteä kuittaamaan X79:ä alakautta, osittain myös siksi koska ei huvittanut saada X79:ä kylkeen sen ollessa jatkuvasti broachin kynnyksellä (etenkin, koska Tommi oli jo eilen kokeillut miltä tuntuu kun X99 tulee First36.7:aa kylkeen ja kokemus ei kuulemma ollut erityisen hehkeä). No tuuli sitten hieman shiftasi, jotenkin onnistuin tappamaan vauhdin ja T-mini sai meidät sen verran kiinni, että päästäkseni merkille, olisi pakko tehdä venda heti eikä vasta poijun luona miniä kylkeen. Jos olisimme jatkaneet alkuperäisellä kurssilla, olisimme kait päässeet merkin yli kerralla. No, tyhmästä päästä kärsii koko veneen menestys.
Kääntömerkin jälkeen sitten lenssiä, ilman spinnua länsikepille ja siitä sitten strekkiä Melkin kärkeen. X79 ja T-mini karkasivat jatkuvasti ja en oikein tiedä mitä tein väärin.
Kryssillä kääntöpoijulle (Itäpoiju siinä HSK:n edessä) sitten pääsimmekin iskemään ja Olga nousi korkeammalle sekä kulki kovempaa kuin T-mini ja X79. Ero kutistui alle 10 veneenmittaan ja kääntyessämme taas lenssille takaisin päin pääsi ero sitten taas repeämään, kunnes taas oli kryssin aika kohti Käärmeluotojen poijua.
Tässä vaiheessa tuuli oli jo vähentynyt selvästi ja heti lenssille kääntyessämme vikkelät kansiapinat vaihtoivat fokan genuaan. Spinnua emme tosiaan uskaltaneet nostaa, joten sitten mentiin genualla ja täydellä isolla ja kenties saimme T-miniä ja X79:ä kiinnikin.
Punaiselle kääntöpoijulle tultaessa sitten laskimme, että itäreuna ehkä vetäisi paremmin, joten poijulla vedimme heti vendan ja lähdimme hakemaan vauhtia Miessaaren selän itäreunasta. En tiedä kannattiko tämä, mutta ainakaan T-mini ja X79 eivät karanneet valtaisasti.
Kryssin jälkeen sitten taas strekkiä maaliin ja uskoisin, että X79 ei ehtinyt saada tarvittavaa kaulaa, joten lähes historiallinen toiseksi viimeinen sija ei liene utopiaa.
Trackit yms. täällä:
http://www.fe83.org/gallery/view_album. ... e=album234
Tuloksetkin tulivat:
http://www.kilpapurjehtijat.com/ilmoitt ... results=36
Wuuhuu!