WHC 10/2013
Pääsitte vendaamaan vapaasti mutta ette olisi menneet ohi, jos meillä olisi venda sujunut normaalisti. Nythän ajoitte alapuolelta ohi sillä aikaa kun me selvittelimme vinssiä.Petri wrote:Nyt pääsimme siis purjehtimaan käytännössä vapaissa ja sivuttaiseroa oli vielä sen verran että pääsimme vendaamaankin pois vapaasti.
Joka tapauksessa kaikki lasketaan eli jos homma sujuu ei purjeet jää tolppiin eikä vinsseille tule solmuja ja trimmitkin on kohdillaan 100% ajasta...jokainen pieni moka vaikuttaa lopputulokseen. Tämän takia homma onkin hauskaa ja mielenkiinto pysyy yllä vuodesta toiseen.
Eilen toisten tekemät mokat oli vain pienempiä kuin omat

Antti
S/y Merelli
FIN 2545
S/y Merelli
FIN 2545
- harald
- Hallitus
- Posts: 11320
- Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
- Location: Sibbo
- Vene: Charlotta
- Contact:
Onko Merellissä styyran vinssi aina se vinssi joka tarketuu?
Tähän voisi auttaa että virittää kuminauhan tai köyden varvaslistaan, jonka kautta skuutti kulkee. Näin skuutti tulee vähän alempaa vinssille, ja viritelmä varmistaa ehkä sen että mikään silmukka ei hyppää vinssille.
Tuohan on puhtaasti skuutin vetämisen ajoituksesta kiinni. Jos ensin ei vedä yhtään, ja sitten repäisee kaiken minkä jaksaa niin engelsmannin todennäköisyys kasvaa.
Voihan tuo olla ihan vinssin kulmastakin kiinni, vs. skuutin tulokulmaan. Tai mikä vain yhdistelmä näistä.
Jossain Rytövaaran veneessä muistan nähneeni ihan rautakaupasta hankitun ovenkahvan ruuvattuna kanteen vinssin edessä ehkä noin 50 cm. Skuutti kulki tämän kautta. Ja vain styyran puolella.

FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
En kyllä tiedä, joka kerta kun sitä ottaa turpiin jonkun tuollaisen fiban takia niin alkaa vain miettimään enemmän SailX:n pelaamista ja toivomaan talvikauttaasalovuo wrote: Joka tapauksessa kaikki lasketaan eli jos homma sujuu ei purjeet jää tolppiin eikä vinsseille tule solmuja ja trimmitkin on kohdillaan 100% ajasta...jokainen pieni moka vaikuttaa lopputulokseen. Tämän takia homma onkin hauskaa ja mielenkiinto pysyy yllä vuodesta toiseen.

Ainakin mulle teknisesti virheetön suoritus on lähtökohta ja minimivaatimus, kaikki sen alle on epäonnistumista, sen takia SailX onkin kiva kun venda menee aina nappiin enterin painamisella

Styyran vinssi on juurikin ongelmallinen. Täytyypä vielä miettiä mitä sille tekee...jotain on tehtävä kuitenkin.harald wrote:Onko Merellissä styyran vinssi aina se vinssi joka tarketuu?
Tähän voisi auttaa että virittää kuminauhan tai köyden varvaslistaan, jonka kautta skuutti kulkee. Näin skuutti tulee vähän alempaa vinssille, ja viritelmä varmistaa ehkä sen että mikään silmukka ei hyppää vinssille.
Tuohan on puhtaasti skuutin vetämisen ajoituksesta kiinni. Jos ensin ei vedä yhtään, ja sitten repäisee kaiken minkä jaksaa niin engelsmannin todennäköisyys kasvaa.
Voihan tuo olla ihan vinssin kulmastakin kiinni, vs. skuutin tulokulmaan. Tai mikä vain yhdistelmä näistä.
Jossain Rytövaaran veneessä muistan nähneeni ihan rautakaupasta hankitun ovenkahvan ruuvattuna kanteen vinssin edessä ehkä noin 50 cm. Skuutti kulki tämän kautta. Ja vain styyran puolella.
Eilen 75% ko. vinssin vendoista päätyi solmuun.
Antti
S/y Merelli
FIN 2545
S/y Merelli
FIN 2545
Onko se se sama ongelma mikä oli LM:issä, pakkohan sen on olla trimmaajageometrinen asia koska meidän kahden kiskoessa köysiä ongelmaa ei tullut esiin. Eli talven aikana vain Tuuli ja Rea venytykseen niin ongelma poistuuasalovuo wrote:
Styyran vinssi on juurikin ongelmallinen. Täytyypä vielä miettiä mitä sille tekee...jotain on tehtävä kuitenkin.
Eilen 75% ko. vinssin vendoista päätyi solmuun.

Täsmälleen sama...Petri wrote:Onko se se sama ongelma mikä oli LM:issä, pakkohan sen on olla trimmaajageometrinen asia koska meidän kahden kiskoessa köysiä ongelmaa ei tullut esiin. Eli talven aikana vain Tuuli ja Rea venytykseen niin ongelma poistuuasalovuo wrote:
Styyran vinssi on juurikin ongelmallinen. Täytyypä vielä miettiä mitä sille tekee...jotain on tehtävä kuitenkin.
Eilen 75% ko. vinssin vendoista päätyi solmuun.
Tuohon vaikuttaa niin moni asia, että ongelman poisto saattaa jopa vaatia hieman harjoittelua

Antti
S/y Merelli
FIN 2545
S/y Merelli
FIN 2545
Pöhasalovuo wrote:Täsmälleen sama...Petri wrote:Onko se se sama ongelma mikä oli LM:issä, pakkohan sen on olla trimmaajageometrinen asia koska meidän kahden kiskoessa köysiä ongelmaa ei tullut esiin. Eli talven aikana vain Tuuli ja Rea venytykseen niin ongelma poistuuasalovuo wrote:
Styyran vinssi on juurikin ongelmallinen. Täytyypä vielä miettiä mitä sille tekee...jotain on tehtävä kuitenkin.
Eilen 75% ko. vinssin vendoista päätyi solmuun.
Tuohon vaikuttaa niin moni asia, että ongelman poisto saattaa jopa vaatia hieman harjoittelua

- risto
- kokelas
- Posts: 201
- Joined: Wed Oct 30, 2002 10:24 am
- Location: Tapiolan itäinen satamakaupunki
- Contact:
Minua hymyilytti, kun tultiin isommalla veneellä vihreää keppiä hipoen maaliin samalla kun Olga kellui paikallaan keula eri suuntaan osoittaen. Eli me tultiin kovalla itseluottamuksella kohti linjaa ajatuksella "kyllä sieltä joku nostava vielä tulee tai ainakin vendataan ihan viime tipassa". Eipä tarvinnut vendata kun 30m ennen vihreää tuli aivan maaginen nosto, jolla pääsi suoraan maaliin.Petri wrote: Lähtöaluetta ihmetellessä pisti silmään että virtaus irtoaa rannan luona ja kääntyy vastaan, joten vähän jo oli ideana että ranta-aluetta tulisi vältellä maaliintulossa. Vähänpä siitä sitten jäi päähän kun 100 minuutin purjehduksen jälkeen n. 20 metriä linjasta ajamme vielä silloin hyvässä tuulessa ja vendaamme styyralle kohti poijua kunnes tuuli kuolee täysin. Vauhtia 1,2 solmua, kauempana takana rantaan ajanut Merelli reiän ulkopuolella 3 solmun vauhdissa ja vaikka kuinka yritämme pitää vauhtia päällä ja ajaa reiästä ulos, Merellin vendatessa kohti linjaa on pakko vendata kun tuuli on vihdoin alkanut jo vähän tuulemaan. Eipä auta kun Merelli painaa paremmassa tuulessa kerätyllä vauhdilla ohi ja tiukille meni ettei Liliekin saanut kiinni.
Tragikoomiseksi tuon tekee se että pari minuuttia aiemmin Harald oli mennyt maaliin samoilta paikoilta missä me parkkeerasimme ja 10 metrin päästä meistä Tyyne+ painaa maaliin eri halssilla.
Oletan että tuo yksityisparkki maksoi myös tasoitetussa ajassa liikaa ja n. kakkossijan sijasta sijoitus lienee 5-6.
Tracki on upattu, mutta eipä tässä oikein mitään muuta mielessä ole kuin vitutus siitä ettei tajunnut lähteä sieltä rannasta pois jo aiemmin. Lautakunnalla oli varmasti hauskaa![]()
Mitä tästä opimme? Ei kannata hötkyillä vaan ajaa loppuun asti kohti maalia.
Tossa on vaan se pieno haaste että meiltä loppui jo vesi, eli tota vaihtoehtoa ei ollut
Virhe oli juuri siinä että lähdettiin toivomaan sitä nostoa (ks. Tracki, tultiin ihan chalottan linjaa) ja venda meni liian myöhäiseksi. Olisi alunperin pitänyt tähdätä poijuun mutta antin ollessa alla en uskaltanur päästää merelliä vapaaksi rantaan. Eli monesta vaihtoehdosta otettiin surkein mahdollinen.

Interesting, how should actually the sentence "A vessel under way, including a boat racing, is never a continuing obstruction." in the definition of of an obstruction be understood? That it should be considered as an obstruction or that it is in fact not an obstruction at all? As in this case the obstruction would not have been something momentary like a rock etc., but of a more lasting kind.
EDIT: Never mind, the Delphia should in this case be considered as an obstruction. Out on the court I was reading the situation along the lines Harald initially interpreted it as well. Good we got this sorted out and let's hope boats in the future would keep clear when they see that boats are racing. I'm sure the Delphia will...
Sorry Alex, it got a bit tight for you there, I pulled down when I noticed you're running out of space.

Last edited by Cage on Thu Aug 29, 2013 18:06 pm, edited 1 time in total.
Cage, s/y Estelle (FIN-2040)