Eilen kipeytynyt tukka alkaa helpottamaan.
Veneessä allekirjoittaneen lisäksi Peik, Pone ja Freda joten "SM-miehistöllä" mentiin. Perjantaina töitten jälkeen suoritimme varmaan kauden huolellisimmat alaosaston hygieenia-sulkeiset kokoa miehistön voimin. Septi tyhjäksi, ja koko vene muutenkin aivan totaalisen tyhjäksi kaikenalisesta ylimääräisestä roinasta jota oli kertynyt joka pikku koloseen aivan älyttömiä määriä.
Lauantaina kipparikokouksessa julistettiin radaksi Charlieta, joka on aika perinteinen valinta jo tässä vaiheessa. D-rata ei näin jälkeenpäin katsottuna olisi ollut ollenkaan huono vaihtoehto.
Radalle mars ja keskityimme lähinnä vain löytämään jonkinlainen perustrimmi kryssiä ajatellen. Se että veneen saa edes jotenkin vauhtiin tulisi olemaan todella tärkeää, oli arvauksemme.
Lähdön lähestyesssä olimme jo -6 min kohdalla lähtöviivalla, ja - 2 min kohdalla tehtiin venda lautakunnan alta lähestyvän merellin eteen ja alle. Tämä olisi pitänyt näköjään tehdä jo -3 min kohdalla sillä kahden minuutin kiihdytys ei aivan lähdössä riittänyt pitämään Merelli aisoissa. Vielä kun oikealla tuli kivoja puffeja jotka nostivat sekä Merellin että sen vieressä olevaa Expressiä rupesit tuntumaan siltä että taasko me ajetaan Merellin takaa hevon kuuseen pääsemättä ohitse. EspooGP:n kauhu tuli mieleen
Video lähdöstä, kiitokset KoPulle tästä!
http://www.fe83.org/gallery/view_photo. ... _4_6_start
Päästiin lopulta irti vain sillä että Merelli ajoi niin paljon ylemmssä että rupesi löytymään tuulta. Edessä olevat eivät myöskään nousseet häiritsemään joten melko vapaissa saimme heittää paaralle kohti ylämerkin oikeanpuoleista leikkaria. Merelli teki tietenkin vendan, mutta mielestäni jäivät ajamaan vähän liian tiukoin purjein liian ylös ja itse ajoimme varmaan yli puolta solmua kovempaa leen puolelta ohi sekä eteen. Melko nopeasti saimme kaulaa kasvatettua niin, että olisimme voineet heittää styyralle kohti ylämerkkiä. Edessä ollut Yola näytti kuitenkin saavan käärmeluotojen luota vähän enemmän tuulta ja kun ylämerkki oli käytännössä aivah turha Louekarin ollessa se "oikea" ylämerkki päätimme jatkaa reilusti oikeaan laitaan.
Keskittymistä häiritsi hiukan Merellistä kantautuva puheensorina, pääosin erään kippari-gastin vauhdittamana. Ihmettelin että Antti pystyi osoittamaan venettään edes oikeaan kompassisuuntaan, niin äänekäs ja jatkuva tuo puheripuli oli
Luvattu sää dikteerasi sen strategiamme sellaiseksi että halusimme pysyä fleetin oikeimmanpuolisena veneenä. Tämä näytti toimivan todella hyvin sillä ne puuskat jotka tippuivat alas olivat mielestäni viuhkamaisia ja jos oltiin sen viuhkan oikealla puolella saimme nostavan puffin kun muut saivat laskevan. Äkkiä rupesikin käymään niin että edessä olevat Herring-rouge, Yuola, maximus ja joku muu valuivat alas kohti melkkiä kun itse pääsimme melko suoraan kohti pihlaiston itäreunaa. Puskimmekin tästä läpi ohittaen samalla expressin
joka ei oikein päässyt kiven yläpuolelle.
Samaa strategiaa jatkoimme kohti trutkobbenia, eli oikealla haluttiin pysyä. Tämä näytti toimineen jopa niin hyvin että trutkobbenin kohdalla olimme vain noin satakunta metriä Yola perässä toisena veneenä!
Sitten tapahtui pieni uinahdus meidän aivoissa ja valitsimmekin väärän spoorin kohti rysäkarin merkkiä. Valitsimme "ohita minut" kaistan, ja niinhän siinä sitten kävikin että hirveän moni isompien luokkien veneet ohittelivat häiriten meidän kulkua. Ja kun kerran siihen kaistaan on tippunut on siitä erinomaisen vaikea kiivetä pois. Hammasta purren jatkoimme vain kohti merkkiä, välillä ihmetellen jonkun scanmar 345:en ihmeellisen hyvää kulkua [1]. Ohi pyyhälsi myös joku Johnny X-34:en kannella.
Merkin lähestyessä saimme nostettua itsemme em. X-34:en taakse ja ilmoitin takaa ylempää tulevalle expressille että valitettavasti tulen laittamaan oven kiinni johon he tyytyivät. Kierrossa kiersimme jonkun veneen kanssa aivan rinnakkain kun samalla Solveig teki monta kierrosta paikallaan ilmeisesti peräsinongelman kanssa tapellen. X-79 herska oli joutunut katsojan rooliin ja juuttui ulkokurvin pääsemättä jatkamaan. Kiersimme siis em. klungan sisäpuolella ja lähdimme tästä korkeaa kurssia saadaksemme edes kohtuullisen vapaita tuulia seuraavalle legille äskeisestä legistä fiksuunnuttuamme.
X-79 lähti tanssiin mukaan, ja aika nopeasti sparrasimme toisiamme kohti päntäriä. Jossain vaiheessa 4Play yritti kiivaasti ohitusta tuulen puolelta, mutta meidän vanha litteä spinnumme oli helppo käskyttää nousuun johon ei expressin pullea lenssi-spinnu pysty. Kun he yrittivät alakautta ohjasin varovasti alaspäin jotta peitto tulisi kahden veneenmitan sisällä ja pienen valistuksen jälkeen he totesivat että sitäkään kautta ei voi mennä, ainakaan ilman nostattamista jota en tulisi hyväksymään. Jossain vaiheessa he sitten keräsivät vauhtia takaa ja ohittivat sitten 5-6 veneemittaa leen puolelta samaan aikaan kun sLow ajoi ohitse (Low:n sivuilla tätä pidettiin suurena saavutuksena, meidän ohittamista siis

).
Päntärin kohdalla edessä oli meidän luokasta Yola, Herring Rouge, 4Play ja Maximus. Milla saavutti kovaa vauhtia takaa mutta saimme riskillä ajettua itsemme edessä olevan 4Playn lonkalle ja pystyimme pitämään tämän höjdin siinä paikassa.
Kryssi päntäriltä oli todella vaikea, minulla oli sellainen kuva että kukaan meistä ei oikein ymmärtänyt miten siftit menee ja miten niitä piti ottaa. Suunta vaihteli 30° suuntaan ja toiseen ja aina kun taputimme itsemme selkään hyvin ajoitetun siftin johdosta huomasimmekin melko nopeasti että se olikin väärin valittu aika. Tähän turhaantui melko paljon aikaa, mutta nähtävästi muissakaan veneissä ei oltu sen fiksumpiakaan, sillä mielestäni saimme ehkä vähän muita kiinni tässä.
Lenssillä kohti uusimatalan reunamerkkiä rupesimme kellottamaan edessä ollutta Yolaa ja koitimme vain pysyä rhumblinella muiden ajaessa yläbanaania. Ohi pyyhälsi mm. herring rouge (joka jäi hiukan kierrossa), joku express ja moni isomman luokan vene. Edessä oli klunga, mutta me olimme melko vapaissa yksin.
Kellotus näytti lupaavalta Yolaan nähden, joten rauhallisin mielin teimme melko hyvän kierron merkillä ja jatkoimme 4Playn tuulenpuoleisella lonkalla ajamista. Heidät häiritsi hiukan Low, ja tästä tuli valitettavasti vähän yläbanaani-ajelua taas kerran. Olen aina koittanut välttää tätä, mutta ilmeisesti nyt kun samaan onkin muita veneitä radalla meidän kanssa (käänteisen lähtöjärjestyksen takia) tätä ei voi välttää.
Tällä legillä Valpuri sitten näytti ajavan kryssiä, suunta kohti Kytö:tä. Olikohan heillä merkit sekaisin, sillä tuo pakotti meidätkin ajamaan aivan liikaa ylös koirasaareen nähden?
Jostain syystä edessä ollut 4Play päätti samalla päästää meidän ohi, tekemällä vendan styyralle vaikka merkille pääsi helposti yhdellä halssilla. Kiitos tästä!
Koirasaaren kohdalla spinnu vetoon ja kauden upein slööri-slööri jiippi rysäkarin viitan kohdalla tuulen jo lähestyessä 14 kn nopeutta. Slöörillä ajoimme taas herring rougesta ohi leen puolelta sekä edessä ollutta nyttemmin spinnunsa alas ottanut Melisandea (first 31.7).
Louekarin kohdalla taas slööri-slööri jippi ja kohti maalia. Tässä sai Melisande spinnunsa vetoon ja ohitti meidän leen puolelta. Me kiitimme ja tipautimme itsemme sen peräaaltoon vain veneenmitan heidän perässä. Tässä pysyimme varmaan 10 minuuttia, ja ajoimme siis samaa vauhtia melkein pihlaistolle asti. Tuo First 31.7 näyttää olevan aivan loistava vetoapu meidän veneelle, niin hyvin aallot sopivat keskenään.
Takaa tuli first class 10, joka spinnu lepattaen yritti ohi kaikilta puolilta ja pääsi sitten leen puolelta. Pihlaiston jälkeen herska tappeli jonkun aikaa meidän peräaallon kanssa, pääsemättä sen läpi kunnes tekivät noston ja laskun alaspäin. Maalisuoralla herring rouge pääsi sitten ohi leen puolelta ja oli vähän ennen meitä maalissa.
Pihlaiston kohdalla näytti todella hyvältä sillä edessä olleet Expressit olivat vielä radalla eivätkä maalissa.
Todella kiva ja haastava purjehdus. Ja mikä parasta, kahdeksas ykkös-sija meille!
Ilta jatkui saunomisen (Kiitos Jan!) ja palkintojenjaon merkeissä.
Onnittelut Antille kakkos-sijasta, hieno suoritus vaikkei se ehkä siltä radalla tuntunutkaan.
KoPu on ilmeisesti korjannut tuloksia pahoittelujen kera;
http://www.koivusaarenpursiseura.fi/ind ... a/tulokset
Charlottan aika ei kyllä loista muihin luokkiin verrattuna, tuo käänteinen lähtöjärjestys ja koko ajan nouseva tuuli tekee sen noin tällä kertaa. Onneksi kisataan vain luokkavoitosta eikä mistään kokonaiskisan supervoitosta.
[1] Scanmar oli miehitetty autotalon porukalla, ei mikään ihme että esim. Solveig ei päässyt merkinkierroissa kuittamaan odotustensa vastaisesti.