harald wrote:
Tiedän että moni vene kyllä harkitsi vakavasti
menemistä, osa olivat jopa tuolla ulkona purjehtimassa, mutta
solidarisuussyistä tulivat kuitenkin satamaan takaisin. Hieno henki, eikö?

Sol-idaarisuus...mitä se on? Eikun joo, sehän se syy oli, ei millään muotoa laiskuus lähteä takaisin merelle parin tunnin rynkytyksen jälkeen
Mutta jotta saadaan jotain oikeatakin sisältöä keskusteluun, kirjoitettakoon tähän Olgan kisaraportti.
Miehistö:
Gastikoulun tuloksena sain haalittua Johanna ja Matiaksen sekä Sannakin noin periaatteessa löytyi samaa kautta ja nyt jälkikäteen voi todeta että päätös jättää Sanna pois gastikoulusta "ylikokeneena" oli ihan oikea

Matias keulaan ja laiturilla kovasti kateellisia kommentteja kerännyt naisisto hoitamaan trimmausta. Yhtäkaikki miehistö toimi loistavasti ja olettaisin, että miehistökin sai kilpailusta oppia ja lisäkokemusta.
1. Päivä:
Kisaahan ei sitten ollut, mutta pari tuntia merellä toimi hyvänä harjoitteluna veneeseen tutustumisessa ja parit manööveritkin tuli tehtyä, mutta spinnua en viitsinyt nostaa edes harjoittelumielessä.
2. Päivä:
Kisa-alueelle riittävissä ajoin vetämään spinnua ylös ja etsimään Haraldilta lainassa olevan Heavy1G:n trimmiä, kun kaikki manööverit menivät putkeen en nähnyt tarvetta lisätreenille ja slöörailtiin sitten lähtöalueella odotellen lähtöä.
Louhien startti toimi meillä vitosen paukkuna, mutta paukkua en itse kuullut ja kun Louhet lähtivät, piti hieman arpoa tarkan ajan kanssa joten otin kiintopisteeksi Hennulin ja Charlottan joitten peesissä päätin pysyä. Merielalta saimme tietää että minuutti olisi jäljellä ja lähtölinja sopivasti lähettyvillä, joten eikun slööraamaan ja loppujen lopuksi paukun tullessa olimme lähes täydellisesti linjalla Alman, Charlottan ja Hennulin kanssa, muut taisivat ottaa hieman huonomman lähdön.
Kryssivauhti oli ihan ok ja ylämerkillä oltiinkin sitten viidentenä, mutta lenssivauhti ei aivan ollut kohdillaan ja kärki karkasi muitten veneitten saavuttaessa&ohittaessa. Alamerkin kierto meni täysin käsille, kun genuaa ei saatu kunnolla ylös&skuutatuksi ja laskin lopulta neljän veneen ohittaneen meidät merkinkierrosta toivuttuamme kun vene saatiin vihdoin a) vauhtiin b) nousemaan.
Toinen ratakierros meni samalla tapaa, lenssillä Triptease ja Filia alkoivat jo ahdistaa, mutta onneksi merkinkierto meni putkeen ja kryssillä Trippi ja Filia sitten jäivätkin ja ylämerkin jälkeisellä slöörillä ero pieneni hieman mutta matka loppui kesken.
Note to self: Slöörivauhti on ihan surkea, trimmaan varmaankin isoa liian löysäksi/tiukaksi.
3. Päivä
Kun manöövereissä ei ollut suurempia puutteita niin alueelle lähdettiin myöhemmin ja parin spinnumanööverin jälkeen ihmeteltiin moinaavaa tuulta lähtöalueella ja kokemuksen valossa pysyttelin niin lähellä linjaa kuin mahdollista. Vitosen paukku saatiin kiinni ja linjalla oltiin taas aika optimaalisesti, liekö vain uskomatonta tuuria vai mitä, mutta startit alkavat jo oikeasti mennä rutiinilla.
Kryssillä tuuli laski laski laski ja kuoli, lopulta mentiin jo taaksepäin vastamainingin takia, windexi pyöri ympyrää aallokossa ja en uskonut silmiäni kun näin spinnuja nousevan takana&sivulla...no aika usein winkkarikin sivulla kävi, joten spinnu ylös ja kappas vain, sehän veti ja vauhti nousi ihan hyväksikin.
Ylämerkille tultaessa tuuli oli jo voimistunut ja spinnustrekki vei vastaantulevan fleetin läpi suoraan levittäjämerkille ja sisäradalle, miehistön kauhistellessa veneitten määrää. No, tuuria oli hieman ja osuin täsmälleen FE:n sopivaan aukkoon merkinkierrossa ja 180 asteisella spinnujiipillä jatkettiin matkaa varsinaiselle ylämerkille josta sitten styyralta tulevan kasin väistämisen jälkeen lähdettiin kryssimään kohti
alamerkkiporttia. Kryssillä Anneli pääsi ohi ja Fridakin veti kovaa sivusta, Teekkarien jäädessä taas taakse.
Portin läpiajon jälkeen spinnu ylös ja kohti ylämerkkiä, jonka aikana Anneli saatiin taas kiinni ja ohitettiin.
Kryssillä taas sijat vaihtuivat ja lenssillä välimatka kuroutui taas pariksi veneenmitaksi ja ovelan spinnujiippi-merkinkierto-yhdistelmän turvin Frida jäi taakse ja takaata tuleva fleetti ei päässyt hidastamaan vauhtia kun merkki kierrettiin ottaen vielä spinnusta vetoa irti ajaen hieman alemmaksi, jonka jälkeen spinnu alas ja tiukkaa sivuvastaista kohti maalia.
Maalisuoran aikana ajettiinkin sitten Fridan kanssa Match-Racea missä veneitten etäisyys oli parhaimmillaan metrin pari Sannan huudellessa jatkuvasti mulle Fridan tekemisistä ja Johannan trimmatessa genuaa antaumuksella. Valitettavasti lopulta kuitenkin olin liian hidas laskemisen kanssa ja genuaa ei saatu vetämään Fridan päästessä pois takaata n. rinnalle nostatusmahdollisuuteen. Yhden maalimerkin lähestyessä päässä tuli taas oikosulku ja oletin Fridan pystyvän nostamaan meidät merkin yli, joten yritin päästä alakautta ohi siinä onnistumatta ja lopulta siis maaliin pari veneenmittaa Fridan perässä.
Note to self: Osta lipuksi suunniteltu ja tarkoitettu punainen kangaskappale, eikä esim. pannulappua ja opi tuntemaan vastapelurisi
Sijoitus siis Regatassa lopulta 7/12, Ollin valitettavasti jäädessä taakse kakkoslähdön RAF:n takia. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä Regatta, tiukkoja kamppailuita merkeillä ja Olgan kryssivauhtikin oli varsin hyvä muihin vastaavassa "varusteluluokassa" kisaaviin veneisiin nähden, spinnulla ainakin 3. päivän strekillä alisteltiin kaikkia muita todella paljon, hieman kyllä pelottaa oliko toisen päivän kehno lenssivauhti oikeastaan sittenkin spinnun syytä ja ajoinko vain liian alas selvästi sivutuulta varten leikatulla spinnulla...
Seuraavaksi sitten taas urheiluveneilemään ja makean veden purjehdusta harrastamaan.