Kävin ajamassa tuon kisan tuttujen veneessä LYStit mielessä. Nopeana referaattina seuraavaa:
Otettiin lähdön paras startti, joka sitten sössittiin Rysäkarin eteläkepillä väärään ajamiseen, eli nopeana veneenä hitaampien veneiden alle. Tästä irti räpiköidessä yksi vene karkasi parin mailin matkalla reilun 10min kaulaan, kun ne ajoi takaa yläpuolelta ohi.
Jääpoijulta alkoi kryssi etelään, johon haistelin, että oikea laita vetää paremmin ja nopeana veneenä pääsee muiden p*sta pois. Näin kävikin ja oli melkoisen hurjan näköistä, kun muu fliitti seisoi paikallaan ja meillä vauhtia 2-3kt. Sitten sattui illan toinen kämmi: veneen heikoin pinnamies oli ruorissa vaatteiden lisäyksen ja muun huollon aikana, jolloin kuolevaan tuuleen vene ajettiin piihin ja siitä sitten ympäri. Tässä vaiheessa kaikki muutkin ympärillä parkkasi tyystin ja vauhdin takaisinkeräämiseen menikin sitten taas ihan liian pitkä aika, n tunti. Päästiin kuitenkin lopulta kasuunille lähinnä ajaen kovempaa ja korkeammalle kuin muut veneet ymprärillä.
Kasuunilta aloitettiin kryssi etelään odottaen tuulen kääntymistä länteen siftejä talteen ottaen, plotterista näki hyvin milloin alkoi keula kääntyä mihinkin suuntaan. Lopulta noin puolessa välissä kryssiä tuli iso muutos tuulen suunnassa, johon heitettiin viimeinen venda ja päästiin ajamaan hiukan auki olevaa kryssiä kohti Tallinnan matalaa venevauhdin huidellessa 7-8.5kt.
Tallinnan lahdella tuli sitten seuraava parkkialue eteen ja vaikka siitä kovasti yritettiin leikkailla pois, ei homma oikein luonnistunut vaan taas pysähdyttiin n tunniksi. Olisi pitänyt taas ajaa enemmän länteen jo lahdelle tullessa, niin olisi saanut paremman tuulikulman ja kovemman virran työntämään kohti maalia.
Lopputuloksena n puolivälin sijoitus. Sunnuntaina otettiin vielä uusintalähtö koko meidän lähdön kanssa ja se me vietiin mennen tullen, joten venevauhdissa ei olisi ollut juuri vikaa. Käytännössä 2 virhettä alussa tiputti meidät mitalisijalta, kun alussa karannut kilpakumppani ei parkannut kertaakaan, vs meidän 2x1h parkkiharjoitukset.
Täältä tähän.
