Charltottassa oli samanlaisia gastiongelmia kuin kaikissa muissakin veneissä. Vaikka yritin komentaa reservejä purjehduspalvelukseen ihan palvelukseenastumismääräyksellä niin ei tärpännyt. Onneksi nostoväki-laarin pohjalta löytyi sitten ilman suurempaa suostuttelua veneennostonsa siirtänyt Panu ja kylkiäisenä Juha. Sampsa oli, kuten aina asennossa laiturilla ensimmäisenä.
Kipparikokouksen aikana voivottelin vähän keliä, mutta vuoden 2002 opetukset kertoi että tämä tulee olemaan yhtä vaikeaa kaikille joten luottavaisena siirryimme veneelle. Lautakunta valitsi ei niin yllättäen Charlie-radan, ainoa vaihtoehto joka olisi tarjonnut kryssiä. Kun ennusteet lupasi kovenevaa tuulta pitkin päivää näytti siltä että peli ei ole ihan menetetty. Pohjalla olevat kuusi voittoa peräkanaa alkaa kyllä vähän painamaan.
Seurattiin silmä kovana lähtöviivan suuntaa isompien luokkien lähtöjen aikana. Viiva oli aika suora ensin, mutta kakkoslähdön aikana tuuli kääntyi enemmän vasemmalle jotain 20° luokkaa. Lexus ja BlueCafe järjestivät näytöksen isossa luokassa lähtemällä lippupäästä ja sitten ohittamalla koko fleetin paaralla ylämerkille selvässä johdossa. Kun kakkoslähdössä saman tempun teki Platu25 Lutfisk sekä F31.7 Penelope oli selvää että meidän lähdössä tulisi ruuhkaa lyhyen kryssin vasemmassa nurkassa. Oletin että Joakim ei ole tyhmä, ja kurvailut kertoivat että he ovat ainakin lähdössä sieltä. Merellikin kerääntyi lippupäähän ja arvioin hiukan takaisin kääntyneen tuulen nostavan riskiä lähteä sieltä päästä liian suureksi. Sitäpaitsi luotto omaan vauhtiin ei vieläkään ole sellaista luokkaa että olisin uskaltanut kokeilla pääsemistä pois vasemman nurkan loukusta.
Isomman luokkien veneet näyttävät mallia lähdön jälkeen
Näin jälkeenpäin Merelli teki kyllä miehen teon lähtemällä juuri siitä. Itse lähdimme hitaasti ehkä vähän piinaten aivan lautakunnan poijun vierestä, Valpurin joutui ottamaan uusiksi mutta siitä huolimatta olimme hitaita ja jouduimme vielä vendaamaan paaralle.
Leikkarille tulo oli erittäin vaikea, ensin näytti hyvältä mutta aika nopeasti kävi ilmi että siftasi vastaan niin että jouduimme vielä ottamaan vendan leikkarilla. Kun vielä paaran paskojat lisäsivät tuskaa kiersimme kelluen ylämerkin Ebnegean ja Merellin karatessa horisonttiin. Jopa Expressejä oli meidän edessä, muttei Vindungen vielä.
Nostimme spinnun ja lähdimme hiukan alabanaania fleetin alle ajamaan kohti Rönnbuskenin ja Pitkäkarin aukkoa. Ebnegea ajoi jostain syystä pidempää matkaa pitkäkarin itäpuolelta, aukossa Merelli oli raskaassa johdossa. Vindungen kiersi Pihlaiston länsipuolelta.
Merelli karussa
Trutkobbenin kohdalla kiersimme todella lähellä, ihmettelin vähän Merellin pika-käännöstä Trutiksen kohdalla mutta sehän selvisi että Valpurissa joku hakkasi vasaralla kölipultteja tjms
Merelli vendasi luoteeseen, itse jatkoimme lounaaseen. Kryssi Rysäkarin viitalle oli vaikea, reikäinen ja siftaileva tuuli sekä edessä olevat veneet häiritsivät jonkin verran. Kun Panun kuvissa ilmestyvät purjelaiva vielä päätti suorittaa merkikierron nuolemalla samaan aikaan meidän kanssa karkasi Merelli hiukan tässä.
Tilaa merkille!!
Puuduttava vellova lenssi, joka välillä siftaili slööriksi meni rhumbline:a pitkin. Välillä saavutimme Merelliä, ja välillä Merelli kasvatti välilä. Ihmettelin kaameaa yläbanaania mitä porukka (Low, Ebnegea, Expressit, Vindungen jne) ajoi. Odottivatko ehkä enemmän tuulta etelämpänä? Päntärin lähestyessä Merelli oli kasvattanut johtonsa meihin reippaasti johonkin 400 m:iin.
Edessämme kiersi samaan aikaan kaksi Expressiä ja pääsimme pokkana rantaa pitkin heidän lonkalla ajamaan aika vapaissa. Suurella riskillä tosin, matalaa näytti olevan välillä mutta tätä näitten saarien kiertäminen on.
Kryssille lähdettäessä vasen laita ei näyttänyt hyvältä, ja luvattu tuulen kääntyminen myötäpäivään etelän pilviaukon säestämänä johti siihen että halusimme oikealle siftiä hakemaan. Merelli missasi ekan siftin ja käänsi paaralle liian aikaisin ja tässä saavutimme hiukan.
Merelli johtaa päntärin jälkeen
Kun jatkoimme yhdessä kohtaamisen jälkeen edelleen oikealle rupesi siftit näyttämään siltä että tuulen ei tarvitsisi hirveästi kääntyä vastaan niin olisimme Merellistä ohi. Tuuli hiukan nousi vielä mitä enemmän länteen ajoi.
Kun näytti siltä että leikkari lähestyisi vendasimme reilusti sen alle jotta mahdollinen sifti ei nostaisi liikaa yli. Kun Merelli lähestyi selvisi että olimme jo niin lähellä että Merelli vendasi päälle pari veneenmittaa luun puolella. Paikka meni vain vähän huti, ja pääsimme tökkäämään keulan heidän edestä vapaisiin. Siitä on sitten leen veneenä yleensä helppoa pitää toinen, mutta tuossa sai oikesti kyllä keskittyä ajamiseen. Merellin keulan kohina vain metrien päässä ei auttanut keskittymistä.
Samaan aikaan tuli nostava sifti, joka tietenkin auttaa meitä leen veneenä huikeasti vaikka veneitten välinen ero onkin vain metrejä. Minuutin parin jälkeen olimmekin jo selvillä edessä ja Merelli jäi.
Merelli takana
Kun nyt taas nostimme katseemme fleettiin nähden huomattiin että Vindungen, Low, Donna, Expressit ja kaikki muutkin olivat jääneet tämän siftin aikana selvästi. Todella flaksi!
Veneitä takana flaksi-siftin jälkeen
Leikkari ajettiin hiukan varman puolelle koska emme halunneet tässä siftailevassa ja reiällisessä tuulessa joutua aallokkoon keikkumaan merkin viereen. Ebnegea oli jo aika kaukana edessä, kuten myös Valpuri.
Slööri Nygrundille oli tapahtumaton, mitä nyt Donna hivuttautui ohi luun puolelta. Kellotimme Ebnegean ja totesimme että johdimme heitä selvästi vielä tässä vaiheessa.
Kryssi Koirasaarella oli todella vaikea, tuuli oli reikäinen ja sifteistä ei oikein ymmärretty ollenkaan että miten niitä piti ajaa. Vuoden 2002 kokemus vain kertoi että vaikeaa se tulee olemaan muillakin, ja esim. Ebnegean tracki ei näytä kovin paljon paremmalta kuin meidän näin jälkeenpäin.
Tällä kryssillä ajettiin käytännössä samaa tai parempaa vauhtia kuin Vindungen sekä LOW. Krossasimme heidän edestä melkein joka kohtaamisessa joka on kyllä ihan hyvä arvosana FEneen vauhdin kehityksestä, vai noitten hidastumisesta?
Vindungen ja LOW krossaavat takaa
Koirasaaren jälkeen oli sitten tiimalasi-noston jälkeen pakko päästää LOW ohitse, mutta Vindungen oli vielä takana. Kevyt lenssi Trutkobbenille meni ok Vindungenin pysyessä edelleen takana. Trutkobbeni kierretteen taas tiukemmin kuin VU, mutta heti saaren jälkeen rupesi VU nostamaan slöörispinnugenoallaan niin, että meille tuli välillä vähän vaikeuksi kryssiä spinnulla. Ajoivat sitten kuitenkin leen puolelle ja saimmekin ajaa melkein koko pätkän pitkäkarille puolta solmua kovempaa Vindungenin perä-aallolla. Edessä LOW ajoi tosi kallellaan ja Ebnegeaa ei enää edes näkynyt.
Takana oli ensimmäinen Express eli Bastardo, parin sadan metrin päässä.
Maalisuoralla spinnulla tiukkaa kulmaa aivan maaliin asti. Laskime tässä että näyttää hyvältä, sen verran paljon Ebnegean pitäisi antaa meille tasoitusta että uskoimme sen riittävä johtoon.
Lähin Bastardo, sinivalkoinen on Merelli, Merelli kalkkiviivoilla
Palkintojenjaossa sitten julistettiinkin Ebnegea voittajaksi, joka ei ollenkaan harmittanut, sen verran kovaa Ebnegea kulki kuitenkin. Joakim vain totesti 10 s tuloksia katsottuaan että "nämä ovat vääriä, onnittelen Charlottaa" ja ojensi ykköspytyn minulle. Ilmeisesti lautakunta oli unohtanut yhden tunnin purjehditusta ajasta, joka ilmeni mm. siitä että Ebnegean purjehdittu aika olisi ollut Lexustakin nopeampi. Reilua peliä Joakimilta, kiitos siitä!
Näin siinä sitten kävi että vaikka lautakunta välillä pilailikin kustannuksellamme on ykköspytty taas meidän hallussa. Tämä oli siis seitsemäs kerta putkeen. Ensi vuonna on Charlottan 10 vuotis kisauran juhlavuosi ja samalla kymmenes Karvalakki. Katsotaan pystytäänkö silloin enää pitämään muut takana. Jos Merelli jatkaa parantamista tällä tavalla homma vaikeutuu kyllä.
Kiitos kaikille miehistössä olleille, ja myös muille kilpailijoille ja järjestäjille. Upea ja erittäin haastava kisa kaiken kaikkiaan!
Kippis!