vieras wrote:En ole mikään sääntöekspertti, mutta noin käytännössä pakkituulien tulkitseminen estämiseksi taitaisi tehdä sääntöjen tulkinnan pikkuisen vaikeaksi ainakin isommissa regatoissa. Tottahan kunnon pakit voi merkinkierron pilata. Jos pakkituulien antaminen voisi johtaa protestiin ja hylkäämiseen, ei sen riskiä kannattaisi kai ottaa. Erilaiset vaihtoehtoiset strategiat merkin lähestymiseen taitaisivat vähentyä.
Nyt pitää muistaa että tämä koko keskustelu koskee vain ja ainoastaan säännön 18.3 tapausta, eli paaran veneen vendaa zonella merkkiä lähestyvän styyran veneen eteen.
Ei siis pakkituulia yleensä. Mutta toki jo pelkästään tämäkin voi asettaa paaralta tulevat vendat vähän hasardimmiksi merkin läheisyydessä, mutta sitähän koko säännöllä ylipäätänsä on haettukin.
Aikaisempi versio säännöistä piti sisällään 17.2 säännön, jossa kiellettiin takaa tulevan veneen ajamista oikeaa suuntaansa alempaa kurssia (ellei sitten jiippaa). Eli jollain tavalla säännöt ovat ainakin aikaisemmin huomioineet pakkituulia.
Pakkituulet nyt vain kuuluvat lajiin, ja kuten Joakim sanoi niin isommassa fleetissä leikkarin ottaminen nuukasti kaukaa on kuolemaksi. Sieltä tulee kuitenkin niitä "paaran paskojia" jotka estävät pääsemisen merkille leikkaria pitkin.
Suosittelen tulemista ekana veneenä paaralla ylämerkille, vähintään kolme veneenmittaa ennen seuraavaa. Se on turvallisinta.
harald wrote:
Suosittelen tulemista ekana veneenä paaralla ylämerkille, vähintään kolme veneenmittaa ennen seuraavaa. Se on turvallisinta.
Nojaa, ehkä merkinkierron kannalta mutta sanotaan nyt näin että 300 metrin etumatka ensimmäisellä ylämerkillä katoaa nopeasti jos sattuu ajamaan ensimmäisenä odottavaan pläkään
Prkl.
Mutta siis yhä, kyse ei ole pakkituulista sinänsä, mutta en ole sikäli vieläkään löytänyt/nähnyt yhtään varsinaista perustetta mikseivät pakkituulet olisi 18.3 mukaisessa tilanteessa "rike" jos pakkituulten takia styyran vene ei pysty kiertämään merkkiä.
Eli paaran veneen on parempi laskea purjeensa vendan jälkeen ettei pakkituulta muodostu!