Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Moderators: Petri, harald

Post Reply
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by harald »

Olipa kiva taas olla radalla. Tuulta kerrankin sillai sopivasti että fokalla mentiin. Ja spinnulähtö. Ihmettelimme lautakunnan punaista ja keltaista lippua, miten niiden samanaikainen olemassaolo pitää tulkita. Päätimme kiertää väärinpäin, kun kerran punainen oli tuolla. Yhtä oikeaa vaihtoehtoa ei ollut. Ja kilpailun kannalta sama kiertääkö mitenpäin.

Lähdimme keskeltä viivaa, melko läheltä viivaa. Toimi ihan hyvin ja oltiin ensimmäisiä veneitä joilla spinnu ylhäällä. Ylempänä poijun luota lähtenyt St.Olga otti paremman lähdön. Matkalla vihreälle saimme kuitenkin puikattua jostain syystä keulan heidän eteensä ja reippaasti takaa yrittänyt Estelle pysyi takana. Vihreällä ekana, josta etelään samaan halssia. Freda roikkui kuin säkki mantookin ympärillä ja vene kulki todella lujaa.

Ekana joka merkin kohdalla, ja ekana maalissa. Kaula taisi riittää H-venetta vastaan. Kiva kisa.

Kisa olisi voinut loppua toisinkin. Tämä paaran puolen mantookin alavaijerin sokka oli enää toisessa haarukassa ja pysyi paikallaan vain vaijerin painon avulla, joka piti tapin jännityksessä. No, vesi on vielä lämmin :mrgreen:

IMG_20190904_200838.jpg
Missä ne tulokset luuraa?
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by harald »

Tulihan ne, mutta twitterin mukaan alustavia koska protesteja.

https://manage2sail.com/fi-FI/event/Hau ... 73c996dc95
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
Cage
Hallitus
Posts: 950
Joined: Fri Feb 03, 2012 14:40 pm
Location: Espoo
Vene: Estelle

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by Cage »

Harmillista, että kausi loppui tälläiseen säätämiseen. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin lautakunnalla oli ylhäällä oranssi ja keltainen lippu, maaliin tullessa vain oranssi. Lähdön aikaan oranssi kyllä näytti erehdyttävästi punaiselta. Mutta, eipä ordereiden mukaan mennyt kuitenkaan.

Meillä kisailta lähti sillä vauthiin, että yksi lapsi piti kuskata odottamatta lääkäriin ja itselle jäi tehtäväksi hakea toinen päiväkodista. Erinäisten järjestelyjen jälkeen pääsin n. tuntia myöhemmin satamaan kuin normaalisti, mutta onneksi miehistö oli laittanut veneen kutakuinkin valmiiksi. Kuitenkin alueelle liian myöhään että olis ehtinyt sen enempää katsoa trimmejä, tsekata spinnumanööverit ja vielä suunnitella hyvä lähtö. Trimmien hakeminen jäi ja spinnu ehdittiin vain kiskasta ylös ja samantien alas. Hyvä sekin, sillä liikkeellä oltiin alimiehitettynä/-naistettuna ja keulaan hyppäsi normaalisti pianoa hoitava gasti. Tänään huomasi kyllä kryssillä että meidän muutenkin suht kevyestä miehistöstä puuttui yksi.

Lähtö oli meillä tänään mielestämme ihan ok. Omasta mielestämme ei oltu reippaasti Charlotan takana, mutta alapuolella kylläkin. Hieman jouduttiin nostaan vähän ennen lähtöä, koska Ariel nosti jostain syystä, vaikka viivalle oli vielä matkaa. Spinnupuomia alettiin about lähdön aikaan virittelemään ja nostettiin ilmeisesti toisena spinnu. Saavutettiin Charlottaa ja koska en halunnut mennä alapuolelle, niin oli pakko vähän nostaa Charlottaa. Selvää oli, ettei me sielä tulla pääseen ohi, mutta ei alapuoleltakaan ohi olisi mennyt. Ajateltiin yrittää sisäpaikkaa, mutta Charlotta sai vähän etumatkaa, kun ylempänä ollut Olga pääsi peittämään meitä. Enpä oikein tiedä miten siihen olisi hyökännyt ja näin ehkä tilanteen kehittyvän vähän liian myöhään, olin ajatellut että ehdittäis ennen Olgaa merkille. Vihreä kuitenkin rundattiin hot dog -moodissa Olgan ja Arielin välissä.

Vihreän jälkeen oltiin pahasti Olgan ja H-veneen paskoissa ja eipä siinä auttanut muuta kuin tehdä kaksi nopeaa vendaa että päästäis vapaisiin tuuliin. Se maksoi todella paljon. Jonkun ajan päästä ajaduttiin takas korkealle vetäneen H-veneen paskoihin ja siinä sitten vedettiin aika kauan, Oli todella vaikea ajaa shiftaavassa tuulessa ja aluksi ajoin purjeen ja nousukulman mukaan. Tehokkaampaa oli kun aloin ajamaan vauhtia ja sitten vasta vilkuilin nousukulmaa ja purjetta. Aloimme saavuttamaan sekä Arielia että mielestämme Charlottaakin. Kryssillä jouduttiin vielä kamppailemaan Lucky Too:n kanssa, ja tästä syystä vielä pari ekstra vendaa verrattuna vapaissa vetäneeseen Charlottaan.

Noh, punaisella merkillä sitten se varsin mielenkiintoinen säätö alkoikin. Nähtiin että Charlotta veti myötäpäivää merkin ympäri ja sai seuraa Arielista ja H-veneestä. Lucky Too veti samaan suuntaan kuin me. Merkillä rundattiin vastakkaiseen suuntaan Pikku Myyn kanssa. Eipä näitä tilanteita usein tule vastaan ja aikamoinen sotku.

Punaisen jälkeen jiipattiin ja alettiin nostamaan spinnua. Siinä sitten ihmeteltiin että miksi spinnupuomi ei pysynyt paikallaan ja huomattiin että spinnupuomin nostin oli katkennut ja oli jossain maston sisällä. Ajateltiin, että kyllä se ehkä pysyisi jollain korkeudella, kunhan saatais spinnu vetään. Kauhee säätö ja välillä se jopa oli ihan ok, mutta heilahti kyllä usein vaarallisestikin alaspäin. Onneksi keulagasti ei saanut sitä päähänsä missään vaiheessa! Huhhuh! Siirrettiin sitten genuafalli puomille, niin että saatiin puomi rauhoittumaan. Säätkö makso paljon ja Pikku Myy pääsi lähestymään takaa päin. Vaikka jompi kumpi veneistä oli purjehtinut väärin, niin päätettiin nauttia skabailusta Pikku Myytä vastaan, koska poisheitoksi tämä kisa kuitenkin olisi menossa mitä luultavammin. Tiedossa oli, että pakko tällä legillä on kuitenkin nostaa jonkun verran, niin että vihreälle päästäisiin plattiksessa, kun spinnupuomi pitäisi ottaa pois ajoissa ja siirtää falli takas genuaan. Lähelle pääsivät, mutta rundattiin vihreä Pikku Myyn edessä.

Maaliin olikin sitten sivutuulta ja taas kiusottelua Pikku Myyn kanssa. Heillä ylhäällä G1 ja meillä G3, koska ekstra säädön ja rankingtilanteen takia kovin kisainto oli vähän tiessään ja en edes tullut ajatelleeksi, että pitäisi vaihtaa G1:seen. Hyvin pystyttiin kolmosella välillä nostamaan niin etteivät päässeet ohi, mutta vähän ennen maalia tuuli tippui alle 5 m/s ja meillä ei ollut enää mitään mahdollisuutta pienemmällä purjeella. Luulen, että myös peräjatke toi tässä tapauksessa hyötyä pidemmän vesilinjan muodossa, mutta tiedäpä sitä. Käännettiin taas fokus takaisin illan tuloksiin, koska meidän edessä oli vain Lucky Too, joka oli kiertänyt samaan suuntaan kuin me ja aika lähellä heitäkin olimme vielä.

Noh, nyt odotellaan tuloksia. Oikein olisi mitätöidä koko kilpailu, koska oli miten oli, niin punaista lippua ei ollut ja lähtöviivan siinä tapauksessa määräsi keltainen lippu, joka olisi vielä ihan ok, vaikka kukaan sitä linjaa ei varmasti tihrustanut (mutta oli radan puolella, eli jos kukaan ei oranssin mukaan varastanut, niin ei myöskään keltaisen mukaan). Mutta maaliin tultaessa keltaista lippua ei ollut, eli siinä tapauksessa maaliviivaa ei ollut. Ja on kyllä aika paha että jengi rundaa eri suunnassa, vaikuttaa kuitenkin valittuihin reitteihin.

Parasta illassa on, että mukana oli taas ihan hyvänkokoinen FE-fleetti, joka veti hyvällä vauhdilla! Näissä viimeisissä kisoissa on ollut ihan eri meininkin kuin alkukauden kisoissa. Nyt vaan mukaan Merelli ja toivottavasti saadaan myös Lissun uusi porukka houkuteltua mukaan.

Kiitos miehistölle koko kaudesta!
Cage, s/y Estelle (FIN-2040)
Panu
hyperaktiivi
Posts: 2287
Joined: Tue Apr 06, 2004 21:33 pm
Location: Espoo

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by Panu »

Tervehdys

Kauden viimeinen keskiviikkokisa ja Pikku Myylle neljäs kisa uuden tulemisen aikakautena.

Tänään kasassa sama poppoo, kuin viikko sitten:Jukka pinnassa, Aleksi keulassa, Erno ja minä trimmissä ja jounimassa taktiikkaan.

Tultiin "hyvissä ajoin" lähtöalueelle katsastimme lautakunnan viestiliput ja ratanumeron. Numero 1 oli esillä, mikä tuntui erikoiselta ratkaisulta, kun 2 rataa odoteltiin. Päätettiin vaihtaa genoa 1 genoa 3:seen, kun epäiltiin että jospa ulkona tuulisi enemmän. Haisteltiin lähtöalueen tuulia ja mietittiin mistä päästä linjaa lähteä. Päätettiin niin, kuin suurin osa muistakin veneistä ottaa starti poijupäästä, koska se antaisi avonaisemman kurssin spinnulla kääntömerkille (vihreä). Ennen starttia katsottiin uudelleen lautakunnan viestit. Edelleen liehui punainen ja keltainen lippu, mutta rata oli vaihtunut 2 rataan. Enää ei olisi aikaa vaihtaa takaisin G1:teen, joten kolmosella piti menemän.

Startin aikaan tuuli oli kyvyehkö ja oltiin lähellä linjaa ja vauhtia puuttui. Startti töötti kaikui ja ei muuta kuin radalle ja spinnua virkkaamaan muiden feneiden näyttäessä mallia. Ei ollut mikään paska startti, muttei mikään superikaan. Vihreälle tultiin Selkeästi nopeampien jäljessä ja Subbotakin oli 6-8 feneen mittaa edellä. Spinnu alas ja G3:lla jonossa vedettiin hetki, kunnet saimme tarpeeksi paskoissa ajosta ja otimme vendalla separaation fliitistä vapaisiin tuuliin oikealle. Hetki haettiin leikkaria poijulle ja sitten venda takaisin muiden perään. Tällä kertaa saimme vetää puhtaissa tuulissa, josta vene tykkäsi. Saimme vauhtia ja höidiä selvästi paremmin kuin letkassa ajavat veneet. Poijulta kohti Haraholmia ja Subbota veti paaralla juuri edestä, eli oltiin otettu hyvin kiinni. Haraholmin alla venda kohti miessaarta taas puhataissa tuulissa, kunnes edellä ajaneet veneet vendasivat styyralle, päälle ja likaamaan tuulemme. Haimme leikkaria Rönkobbenille ja heti kun arvioimme pääsevämme sen yli vendattiin ulos. Rönkobbenilla etsin punaista merkkiä, jolloin huomasimme, että muutama vene kiertää myötäpäivään punaisen merkin. Muistimme heti punaisen lipun startissa ja mentiin perässä monen tullessa vastaa toisesta suunnasta kiertäen toisin päin. Spinnu ylös ja letkan perään. Tässä vaiheessa tajusin, että nyt kulkee, kun saamme edellä menneitä kiinni. Samaan aikaan vaihdoimme keulalle G1:sen, koska loppu legi maaliin tulisi olemaan heikkotuulinen ja mitä lähemmäksi maalia päästäisiin tuuli oletettavasti himmaisi. Lisäksi tuuli tulisi olemaan niin sivulta, ettemme uskoneet vanhan G3:sen kykyyn pitää vauhtia, peläten genoan hengen ahdistusta. Poijulla ennen vihreää saatiin Estelleä pihteihin, mutta Gage ei antautunut spinnulla peitettäväksi, vaan yritti viedä meitä molempia roimasti kahville nostaen kurssia puolustaessaan asemaansa. Vihreä merkki kierrettiin peräkkäin Estelle ensin, myy perässä. Aloimme hiljaa hivuttamaan itseämme sivu tuulessa Estellen yläpuolelle ja ohittamaan sitä, mutta Gage nostamalla esteli minkä ehti. Päätettiin ettemme yritä ajaa vasten Estellen aaltoja, vaan otetiin hieman sivulle irti ja saavutimme hiljalleen Estelleä tuulen samalla himmatessa. Erno trimmasi herkeämättä genoaa saadakseen kaiken irti tuulesta ja lopulta päästiin Estellestä yläpuolitse ohi, kun samassa kevenevässä tuulessa etu alkoi kaatua selvästi G1:sen puolelle. Eroa maalissa luokkaa 10 feneen mittaa ja huomasimme samalla, että lautakunta liehuttaa nyt vain punaista lippua.

Onnittelimme itseämme hyvästä iltapuheesta ja suunnattiin takaisin Suomenojan suuntaan satamaan jännittämään mitä tulosten kanssa kävisi. Myyn toistaiseksi paras ja ansiokkain esitys ja etenkin tämän illan ja kisan tapahtumista jäi veneeseen varmasti hirmu nälkä ja halu osallistua ensikauden kisoihin ja jatkaa siitä mistä olemme nyt uudelleen aloittaneet.

Mielestäni illan kulminaatiopisteet Myyn kannalta olivat: Uskallus nostaa spinnu lähdöstä matkalla vihreälle, vendaus puhtaisiin tuuliin pois toisten paskoista vihreän jälkeen, hyvä venevauhti, kyky ajaa korkealle vanhalla dacron G3:lla (joka on muuten pehmeä kuin silkkiliina ja aika lattea, niin kuin tuon ajan purjeet olivat. Ikää tuolla seilillä on varmaan melkolailla saman verran kuin itse veneellä eli luokkaa 30v ?).

Lisäksi huomasin seikan, jonka havaitsin ensi kerran Bajanin kanssa treenatessa useita vuosia sitten, että jauhokauha fene on lenssillä yllättävän nopea ja lähtee surffiin helpommmin kuin ilman kauhaa. Surffiin ei kisassa nyt päästy, mutta reipas tuuli jaksoi vetää myyn "ylinopeuden" puolelle tasaisessa vedessä. Tämä ilmiö on joskus käynyt mielessä, mutta järki on estänyt tajuamasta sitä kokonaisuudessaan, vaikkakin Max aikanaan tuntui olevan Bajanillaan etenkin kovemmalla lenssillä yllättävän nopea. Jotenkin asia on jäänyt pohtimatta tarkemmin, kun se ei ole ollut itselleni mitenkään aktuelli. Kryssillä ei jatkeesta tuntunut olevan lainkaa etua tänään, eikä aiemmissakaan kisoissa. Edelleen uskon, että kokonaisuuden kannalta jatkeesta ei juuri etua ole verrattuna vakio runkoiseen veneeseen, etenkin kun kevyellä kelillä siitä on vain pelkkää haittaa. Suo siellä etu täällä tyyppisesti, liki nollasumma peli siis, Toisaalta kelin sattuessa kohdilleen tarjoaa jatke pikkuisen sitä ylinopeutta etenkin myötäiselle. Jos keli sattumalta on aallokkoinen, jossa saa vakio veneenkin liki surffaamaan, niin uskon edun katoavan kutakuin kokonaan suurempaan kitkaan.


Kiitokset kaikille teille kilpaveljille ja myös itse kisojen järjestäjille. Ilman teitä pitäisi meidän kaikkien purjehtia ja treenata yksin, johon varmasti ehtisi kyllästyä pidemmän päälle. Parempi siis näin. Seuraavaa vuotta odottaen.

Kiitokset Panu
Ystävällisin veneily terveisin PR
Petri
FE-junkie
Posts: 3931
Joined: Thu May 29, 2003 01:17 am
Location: Espoo

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by Petri »

Mukava päätös kauteen vaikka voikin olla että lopputulos on jotain muuta kuin toivottu, protestien selvittely on käynnistynyt ja itse olen niistä ulkona joten nähtäväksi jää miten käy.

Olgassa lähtökohdat toisaalta hyvät, toisaalta huonot, logistiikkajärjestelyt kattoivat Rovaniemeltä Porvooseen ulottuvan alueen, ruokatauon kaupassa ja lopulta poijusta irti n. 1740, miehistö tosin sikäli timanttinen vakiojengi jolla purjehdittiin kutakuinkin 2007-2014 useampi useampi sata lähtöä. Huonona puolena jo lauantain seurakisasta varmistunut pohjan kunto, tai sen puute, joka kevyemmällä kelillä otti puolisen solmua kryssivauhtia pois mutta ei onneksi vaikuttanut niin paljoa kovemmassa kelissä. Pestähän tuota pitäisi mutta kun veneen käyttö on nyt enemmän retki/koulutuspurjehduksia, eipä sitä kukaan ole tehnyt. Kolmosella liikenteeseen, puomiliikin hela hieman hajosi (alkoi falskata ja valua pitkin puomia) joten alaliikki isossa oli mielestäni turhan löysä.

Aika viimetinkaan lähtöön, rannassa katselimme oranssia ja keltaista lippua ja ratakylttiä 2 joten eipä siinä mitään, normirata siis. Startissa haettiin tietoisesti poijun päätä koska tuuli aukeni ylhäällä nopeammin ja kulma mahdollisti turvallisemman spinnuajon. Pari sekuntia myöhässä linjalle mutta hyvässä vauhdissa ja spinnu ylös hetken päästä kun suunta ja ajokulma oli vakiintunut. Siinäpä sitten spinnuteltiin yhden broachin kanssa ( levangin lukko jäykistynyt niin ettei skuutin kiskaisu oikein onnistunutkaan sujuvasti ja en saanut isosta paineita pois) vihreälle missä alemmat veneet estivät täydellisen käännöksen mutta ihan ok sekin meni. Kryssillä Estelleen nähden ok kulma ja vauhti, mutta osin ehkä kun olivat meidän pakkituulissa. Charlotta meni menojaan ja teimme lyhyen tikin ulos vapaisiin tuuliin, mikä toikin meidät hyvin suoraan poijulle mutta kulku heikkeni selvästi. Estelle ainakin ajoi pieneltä takamatkalta ohi n. 5 veneenmitan päähän ja Pikkumyy tuli takaata iholle, kun takaraivossa jyskytti lauantailta alle 3 knotsin kryssivauhdit 4m/s tuulessa niin ei ehkä tehnyt ihan kaikkia vipstaakeja vauhdin parantamiseksi vaan asennoitui vain siihen että tuota se on. Lähempänä punaista sitten venda paaralle ja sitten vasta meno olikin tahmeaa, Pikkumyy puikkasi ohi heittämällä.
Loppukryssi oli sitten hieman haastavaa, kolmosen ajaminen olisi vaatinut enemmän tatsia ja iso tuntui löysähköltä säkiltä. Kuitenkin merkille ihan ok paikassa ja spinnu välittömästi ylös ja sitten takaa-ajoon...jota ei tosin tapahtunut vaan sekä Estelle ja PikkuMyy kirivät eroa jatkuvasti ja Subbota alkoi saavuttamaan. Pystyimme kuitenkin pitämään Subbotan takana loppukisan ja lenssin aikana vaihdoimme vielä 1G eteen mahdollista maalislööriä varten. No, ei tullut slööriä, vaan kryssi ja vaikka vähän otimmekin kiinni edellämeneviä niin silti tasapaksu loppusuora.
Ihan kiva purjehduskeli silti, lämmintä, kuivaa ja karkeasti vähintään 4 vuoden tauonkin jälkeen kaikki manööverit menivät ilman ihmettelyitä.

Paluumatkalla satamaan kuivateltiin spinnua ja testattiin dronen lähetystä istumalaatikosta kuvaamaan venettä, myös laskeutuminen onnistui ja lopputuloksena ihan hauskaa kuvamateriaalia.
jil83
kokelas
Posts: 62
Joined: Mon Nov 19, 2018 20:31 pm
Vene: Pikku Myy

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by jil83 »

Moikka,

Hieno kisa oli, kuten koko kausi meidän osalta. Aloittelijalle kaikki on uutta ja ihmeellistä. Onneksi Panu on ansiokkaasti kertoillut täällä, miltä kisa Pikku Myyn näkökulmasta on näyttänyt. Itse olen tuijotellut virtauslankoja ja sitä kahta seuraavaa veneenmittaa merta vielä siinä määrin intensiivisesti, että omien havaintojeni pohjalta kirjoitettu kisaraportti voisi olla kohtuullisen tylsää luettavaa :D

Halusin kuiten käyttää tämän tilaisuuden kiittääkseni myös omasta puolestani kaikkia kanssakilpailijoita ja kilpailun järjestäjiä. Kiitos myös kaikille, jotka kirjoittavat kisaraportteja tänne foorumille. On todella mukavaa ja ehkä vähän opettavaistakin lukea, miltä kisa on näyttänyt muista feneistä katsottuna.

Erityisesti haluaisin kuitenkin kiittää Panua! Panu, apusi on ollut aloittelevalle purjehtijalle yksinkertaisesti korvaamatonta. Tekemisen taso veneessä ja purjehdusnautinto on noussut tänä kesänä ihan uudelle tasolle. Lisäksi rohkaisusi ja tukesi kilpapurjehduksen aloittamisessa on ollut yksinkertaisesti mahtavaa! Ilman sinua radoille lähtö olisi voinut helposti jäädä toteutumattomaksi haaveeksi. Toivottavasti esimerkkisi rohkaisee muitakin kokeneita fe-kippareita alkamaan ennakkoluulottomasti nuorempien kippareiden "vierihoitajiksi".

Lisäksi haluaisin kiittää myös Ernoa, joka omalta osaltaan on antanut monia kullanarvoisia vihjeitä ja ohjeita niin kilpailussa kuin laiturissakin ja omalla esimerkillään näyttänyt, miten fene laitetaan kulkemaan!

Myös Myyn vakiogasti Aleksi yhtyy näihin kiitoksiin täydestä sydämestään.

Jukka
s/y Pikku Myy : FIN-2039
Cage
Hallitus
Posts: 950
Joined: Fri Feb 03, 2012 14:40 pm
Location: Espoo
Vene: Estelle

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by Cage »

Cage wrote: Wed Sep 04, 2019 22:36 pmParasta illassa on, että mukana oli taas ihan hyvänkokoinen FE-fleetti, joka veti hyvällä vauhdilla! Näissä viimeisissä kisoissa on ollut ihan eri meininkin kuin alkukauden kisoissa. Nyt vaan mukaan Merelli ja toivottavasti saadaan myös Lissun uusi porukka houkuteltua mukaan.
Tähän vielä pakko lisätä, että fene on kyllä mahtava luokka. Loppujen lopuksi aika halvalla pääsee mukaan kisaamaan osaksi kovaa fliittiä. Sen huomaa jo esim näistä viimeisistä kisoista, joissa mukana ollut enemmän feneitä. Näissä on ollut pakko ottaa hyviä lähtöjä, jos haluaa menestyä. Alkukaudesta menestymiseen riitti sellainen ihan kohtuullinen lähtö, kun pystyi luottamaan venevauhdin luultavasti hoitavan loput. Myös lähdöissä on tiukempaa fenemäärän kasvaessa radalla. Lisää tätä! Kävi jo mielessä, että pitäisikö vaihtaa tiistiksiin, jossa ilmeisesti enemmän samankokoisia veneitä (ilm. Expressejä ja H-veneitä) viivalla. Mutta jos saadaan samat feneet ja ehkä 1-2 lisääkin, niin sitten taas ihan eri meininki.

Ja pitää kyllä sanoa, että Pikku Myy liikkuu oikein liukkaasti ja todellakin hieno entrée kisaradoille! Tuosta on hyvä ensi vuonna jatkaa.
Cage, s/y Estelle (FIN-2040)
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by harald »

Oli tosiaan kyllä upea syksy purjehtia. Huomasin heti ekassa lähdössä että pitää oikeasti skarpata jos haluaa pärjätä. Ja keskiviikkona kun oli 10 venettä radalla niistä viisi oli FEneitä. En vaihtaisi mihinkään :)
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by harald »

<Image Image
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by harald »

Tulokset jäi voimaan. Ihan hyvä päätös mun mielestä.

https://manage2sail.com/en-US/event/Hau ... 9c3fb9345e
Protestilautakunnan päätös
Summary (Local language)

Kilpailu:

Haukilahden Keskiviikkokisat, osakilpailu 11, 4.9.2019, pieni luokka.

Protesti:

Vene FIN-19893 protestoi veneitä FIN-6630, FIN-2674, FIN-740, FIN-2039 säännön R28 rikkomisesta: Protestin mukaan Långholmenin eteläpuolella oleva punainen lateraaliviitta 8,9 metrin matalalla on kierretty väärään suuntaan protestin kohteena olevien veneiden toimesta.

Päätös:

Protestilautakunta on suorittanut tutkinnan ja tutkintaa suoritettaessa on käynyt ilmi, että kilpailulautakunta on käyttänyt purjehdusohjeiden vastaisesti oranssia lippua lähtölinjan ja maalilinjan merkitsemiseen ja siten aiheuttanut epäselvyyttä kilpailijoille radan oikeasta kiertosuunnasta (Purjehdusohjeet 8, 12.1, 12.3). Tästä johtuen luokan veneistä neljä purjehti radan siten kuin lautakunta olisi näyttänyt punaista lippua, eli ratakuvauksen nähden käänteiseen suuntaan, ja kuusi venettä purjehti normaalisuuntaan. Käytetyllä radalla (rata 2) kiertosuunta vaikuttaa vain yhden merkin kiertoon, muuten rata on sama. Protestin kohteena olevien veneiden ei katsota saaneen olennaista etua käytetystä kiertosuunnasta ja virheen syy on ensisijaisesti kilpailulautakunnan. Näin ollen protestilautakunta on päättänyt olla rankaisematta veneitä ja alkuperäiset tulokset jäävät voimaan.

Tietoa ison luokan protestista:

Isossa luokassa kilpailun jälkeen jätetty protesti (FIN-11573) on vedetty pois ennen tutkintaa, joten myös ison luokan alkuperäiset tulokset jäävät voimaan.
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
Panu
hyperaktiivi
Posts: 2287
Joined: Tue Apr 06, 2004 21:33 pm
Location: Espoo

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by Panu »

harald wrote: Fri Sep 06, 2019 13:33 pm Oli tosiaan kyllä upea syksy purjehtia. Huomasin heti ekassa lähdössä että pitää oikeasti skarpata jos haluaa pärjätä. Ja keskiviikkona kun oli 10 venettä radalla niistä viisi oli FEneitä. En vaihtaisi mihinkään :)
Tervehdys

Kyllä feneiden määrä tuntuu selvästi parantavan kisan laatua. Kaukana ollaan kuitenkin siitä, kun keskiviikko kisassa oli mukana 10 fe:tä. Vieläkö kukaan muistaa tuota kisaa? Näin ne ajat muuttuvat ja veneiden määrä vaihtelee.
Ystävällisin veneily terveisin PR
User avatar
olpalon
luti
Posts: 371
Joined: Fri Jun 17, 2016 14:23 pm
Location: Espoo
Vene: Feria

Re: Keskiviikkokisa 11/2019 eli finaali

Post by olpalon »

Luokan viimeaikaista positiivista keskaripöhinää seuratessa on kieltämättä heränyt pieni vikkokisakipinä vielä pari vuotta alle 5-kymppiselle kisaneitsyelle. Luin juuri pitkän keskustelun vuodelta 2012 viikkokisojen osallistujakadosta ja kadon syistä. Samat kaksi asiaa ovat itselläni ja varmasti isolla osalla muillakin rantojen veneistä haasteena, lähes turistikuntoinen vene ja miehistöpula. Positiivista kuitenkin on, että vaimo ei suoranaisesti kieltänyt osallistumasta kisoihin, saatesanojen ollessa: "älä sitten loukkaa itseäsi siellä". :D

Näillä saatesanoilla ilmoitan kiinnostuksestani olla tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan muissa veneissä esimerkiksi kilpailuetua tuovana laitapainona tai vetämässä "sitä" ja "ei sitä, vaan sitä toista" köyttä ensi kauden viikkokisoissa.

T:Olli P.
Olli P
S/Y Feria
FIN 2772
Post Reply