Keskiviikkokisa 9/2019

Moderators: Petri, harald

Post Reply
Cage
Hallitus
Posts: 950
Joined: Fri Feb 03, 2012 14:40 pm
Location: Espoo
Vene: Estelle

Keskiviikkokisa 9/2019

Post by Cage »

Aloitetaan sillä, että hienoa oli nähdä Pikku Myy tälläkin viikolla mukana! Hienosti vedätte, vauhtia näköjään löytyy ja hyvin klungassa mukana.

Charlotan tulo mukaan toi tälle illalle ihan oman piristysruiskeen. Olin ennen tätä iltaa laskenut, että meille riittäisi 8. sija tänään tuomaan koko sarjan voitto kotiin (jos siis laskin oikein). Siksi päätettiin purjehtia muita feneitä vastaan sen sijaan että oltais ehkä koko ajan tehty illan tuloksien kannalta järkevimpiä ratkaisuja. Tänä kesänä ei ollakaan aikaisemmin skabattu Charlotan kanssa ja en halunnut missata sitä treenimahdollisuutta.

Tuuli oli lähdössä n. 5 m/s jotain SW:n suuntaista, shiftailevaa ja wind sheeriäkin näytti olevan. Keulalle siis G1. Radaksi lautakunta valitsi 2:sen, joka oli hyvä valinta, kun saatiin ihan oikeaa kryssiä ja lähestulkoon plattistakin. Ennen lähtöä kokeiltiin, ettei spinnuttelu ekalle vihreälle luultavasti tulisi onnistumaan tai olemaan järkevää. Lähtö olisi järkevä tehdä poijun päästä, mutta välttääksemme mahdollinen ruuhka, päätettiin tehdä sellainen "about keskiviivan" startti. Sen verran etelämmässä tuuli oli tänään viime viikkoon verrattuna, että viivaa ei päässyt nostamaan kovinkaan hyvin. Tehtiin siis sellainen U:n muotoinen manööveri vihreältä satamaan päin ja sieltä sitten jonnekin viivaa kohti. Meille jäi hyvin tilaa, alapuolella Charlotta nosti reilusti ja yläpuolella Subbota sai hyvin tilaa lähtöönsä. Eipä siinä muuta kuin vihreää kohti Subbotan ja Charlotan välissä. Aluksi venevauhti näytti olevan Charlotan ja Subbotan kanssa about samaa, ehkä jopa jäätiin vähän, en tiedä pääsikö Subbota jopa peittämään. Sen jälkeen nostettiin levankia ylöspäin, saatiin lisää twistiä ja ehkäpä sen kautta lisää vauhtia. Nopeasti nähtiin, että maata tulee näkyviin sekä Charlotan että Subbotan keulan takaa. Vihreälle tultaessa oltiin saatu kaulaa molempiin veneisiin ja rundattiin kolmantena veneenä Lucky Toon ja Arielin jälkeen.

Sitten alkoi kryssi. Lucky Too ja Ariel jatkoi styyralla ulospäin. Mentiin hetki siihen suuntaan, kunnes Charlotta ja Subbota vendasi paaralle. Vendattiin myös paaralle ja huomattiin että vauhti ja höjdi taas ihan hyvää Charlottaan verrattuna. Paaralla joutui kuitenkin sen verran Miessaaren peittoon, että päätettiin vendata takas styyralle ja lähteä kohti Stora Ådholmenia, vaikka olisin muuten mielelläni jatkanut vielä hetken paaralla. Kryssillä oli vaikea ohjata shiftien ja wind sheerin takia. Lisäksi ylempänä ollut Ariel meni sen verran kovempaa, että jouduttiin sen paskoihin. Piinattiin ylös, niin että päästäis niistä, mutta tämä maksoi meille todella paljon. Onnistuttiin kuitenkin rundaamaan punainen merkki kolmantena veneenä ja nostettiin spinnu, vaikka myös Leviathan nosti osakkeitaan todella paljon kryssillä. Pidemmällä kryssillä Leviathan olisi varmasti vetänyt meistä ohi.

Spinnuttelu olikin sitten todella hermoja raastavaa. Pienen etäisyyden päässä Charlotta hengitti niskaan ja kun tietää kuinka paljon osaamista ja kokemusta siellä on, niin riski on iso että tekee jonkun fiban, jotka aivan takuuvarmasti hyödynnetään Charlotassa. Pysyteltiin kuitenkin Charlotan ja kääntömerkkien välissä ja yritettiin mahdollisuuksien mukaan ajaa polaareja, vaikka välillä lasketeltiin lähes plattista. Arvuuteltin siinä että vedettäiskö vaan sitä plattista tai pitäiskö leikata. Vihreää lähestyessä päätettiin leikata, niin että päästäis spinnu ylhäällä paaralla merkille ja nostamaan loppusuoralle siitä. Loppu olikin sitten vaan sivutuulta maaliin. Voittoon purjehti Lucky Too 11 sekunnin erolla ja meille irtosi kakkossija, vaikka ei tehty kokonaiskisan kannalta koko ajan järkeviä ratkaisuja. Käsittääkseni tämän myötä koko keskiviikkosarjan voitto. \:D/ (Pitää yrittää välttä DNE:tä tulevina viikkoina). Vauhti oli tänään hyvää Charlottaankin verrattuna. Syitä tähän varmasti monia, ehkä osittain oma kehittyminen, mutta varmasti myös se että luulen meidän olevan selvästi kevyemmin lastattuja ja ehkä puhtaammalla pohjallakin liikenteessä. Mene ja tiedä.

EDIT: Ja TIETYSTI kiitos miehistölle, joka suoritti kaikki manööverit mallikkaasti. Ja ilman järjestäjiä meillä ei olisi kisoja, tietysti kiitokset myös siihen suuntaan.
Cage, s/y Estelle (FIN-2040)
Panu
hyperaktiivi
Posts: 2287
Joined: Tue Apr 06, 2004 21:33 pm
Location: Espoo

Re: Keskiviikkokisa 9/2019

Post by Panu »

Tervehdys

Joo oltii Pikku Myyllä taas liikenteessä. Mukana tällä kertaa Jukka, Aleksi, Erno ja minä.

Tultiin taas tyypillisesti turhan myöhään alueelle ja releiden rikaukseen meni sen verran aikaa ettemme taaskaan kuulleet ekaan startti tööttiä emmekä ehtineet trimmiä tutkiskelemaan ennen kisaa. Joten siinä mielessä "mutulla" mentiin. Toinen töötti kuultiin ja taas arvattiin sen olevan 4 min merkki. Rata 2 näytti lautakunta illan suoritukseksi.

Otettiin startti varovasti vihreältä merkiltä muun klungan keskittyen poijupäähän ymmärrettävästi. Ei mikään nappi startti, mutta ei katastrofikaan. Onneksi fliitti lähti toisesta päästä linjaa joten emme jääneet ihan pahasti paskoihin. Vihreälle tultiin kohtuullisen kunniallisesti, mutta kun reitti kääntyi vastaiseksi emme saaneet genoaan sellaista trimmiä, että olisi kulkenut. hävittiin vauhdissa ja nousukulmassa, joten perässä tultiin punaiselle kääntömerkille. Takana ei tainut olla enää montaa venettä. Spinnu vetoon ja yllättäen rako edellä ajaneisiin alkoi lyhetä, mutta eroa oli liikaa kiinni saatavaksi. Vihrällä spinnu alas ja strekkiä maaliin taas Subbotan peräpeiliä katsellen.

jotenkin tuli pettynyt olo, että olisi pitänyt osata paremmin.Kuitenkin oltiin kahdeksas emmekä pökänä, mikä oli laiha lohtu.

Terveisin Panu
Ystävällisin veneily terveisin PR
Post Reply