Lähtö meni taas sähläilyksi, kun kelloon ei saatu mitään aikaa ja piti yrittää arvata lähtöaika muita katselemalla. Oltiin linjan väärässä päässä ja puolisen minuuttia myöhässä. Alun kryssiosuudella saatiin kuitenkin kärkeä hieman kiinni ja ensimmäinen spinnuosuuskin meni kohtalaisesti, mutta Pensarin salmessa ajettiin johonkin käsittämättömään reikään, jossa vauhti putosi pariin solmuun ja muut ohittelivat meitä molemmin puolin. Gullkronan aukolle tultaessa oli apparenttia jo reilusti yli 10 metriä, joten kakkoseen otettiin pari kierrosta rullalle. Meno oli kuitenkin nahkeaa ja kärkifliitti karkasi koko ajan kauemmaksi, joten reivi aukaistiin ja yritettiin pysyä pystyssä liian isolla keulapurjeella. Lisäksi, kun aina paaran halssilla tuli septitankista annos wc-pönttöön jota piti aika ajoin käydä pumppaamassa takaisin tankkiin, niin "soppa" alkoi olla valmis. (Osottautui, ettei sähköisessä wc-pumpussa ollutkaan takaiskuventtiiliä!). Spinnuosuudelle tultaessa oli tosituulta puuskissa reilusti yli 10 metriä, mutta itsepäinen kippari oli päättänyt kuitenkin nostaa spinnun. Se oli tietysti rintsikoilla, eikä siinä tuulessa enää pyörinyt auki joten piti irroittaa leen skuutti, pyörittää sitten spinnu auki ja kiinnittää skuutti uudelleen. Jotenkin se sitten onnistui ja spinnu saatiin vetoon. Vauhti oli hyvää ja ruvettiin saavuttamaan karkulaisia, joissa vain muutama spinnu näytti olevan ylhäällä. Parhaissa puuskissa näytti loki 8.8 ja gps 9.3 solmua! Ongelmia tuli kuitenkin lisää, kun tuli aika jiipata. Aallokko oli sen verran suurta, että ohjaaminen oli Erjalle vaikeaa ja hän ilmoittikin äänekkäästi "pelkäävänsä ihan he...tisti!" Jiippi lopulta onnistui siten, että kävin iroittamassa spinnupuomin mastolta ja kiinnitin sen spinnun leen kulmaan (eli puomi oli kiinni molemmissa kulmissa) ja jätin puomin "ilmaan", palasin sitloodaan jiippaamaan ison, jonka jälkeen takaisin mastolle kiinnittämään spinnupuomi uudestaa. Tämä onnistui jopa kolme kertaa ilman havereita, vaikka kyllä täytyy myöntää olleensa likimain löysät housuissa.
Hyväkään spinnuajo ei enää auttanut, vaan valuttiin sijalle 11/20. Katariina oli myös kahden hengen miehistöllä, mutta oli meitä kymmenisen minuuttia nopeampi sijalla 7.
Sijoituksemme oli kuitenkin viime vuotista parempi, ja Marskärissä on aina mukava käydä!

tulokset:http://www.kaave.fi/index.php?page=f9ca ... 7cfdad247f