WHC 2018-08-29

Moderators: Petri, harald

Post Reply
Cage
Hallitus
Posts: 950
Joined: Fri Feb 03, 2012 14:40 pm
Location: Espoo
Vene: Estelle

WHC 2018-08-29

Post by Cage »

Jaha, kauden toinen DNF koko fliitille WHC:ssä. Harmillista, mutta minkäs teet, kun kestää 2,5h päästä ekalle merkille.

Radalle lähdettiin tänään ihan täysin treenihengessä. Kippari sai tänään nauttia kahden naisgastin seurasta ja ajatuksena oli treenata uutta talenttia keulaan pianistin paikalta. Startti oli kivasti semi-vastatuulta. Vaikka kävimme scouttaamassa, että poijulta pitäis lähteä styyralla, niin siinä tulikin sitten ruuhkaa ja erinäisten väistämisten (joista yhdessä olis varmaan just se sunnuntai-Hesari mahtunut), suunta kohti viivaa ja noin keskeltä viivaa lähdettiin. Onneks vesibussi näköjään on lopettanut liikennöinnin tältä kaudelta, muuten se olis varmaan nätisti tullut juuri siitä. Lähtö oli ihan ok, Merelli takana, mutta hieman ylempänä, Subbota taas huomattavasti ylempänä ja paremmalla paikalla lähempänä poijua.

Lähdön jälkeen oltiin H-vene Leviatanin paskoissa aika kauan, mutta kuitenkin ihan hyvin kannoilla ja jotenkin onnistuttiin pitään korkeutta sen verran, että sekä Merelli että Subbota osan muun fliitin kanssa valahti leehen. Merelli taisi olla yks ensimmäisistä, jotka heitti paaralle ja lähti etelään päin. Oma suunnitelma oli mennä pohjoisrannalle, olettaen että tuuli siellä nostaisi styyran halssia. Oltiin kuitenkin niin pahasti Leviatanin paskoissa ja nyt sen alkoi huomata purjeissa, että päätettiin mekin heittää ison osan fliitin tavoin paaralle. Ainakin saatais purjehtia vapaissa "tuulissa". Paaran veneet näytti myös liikkuvan ihan ok, niin eikun mukaan vaan etelään päin.

Ajatus oli heittää takaisin styyralle niin, että karit selän keskellä jäisi styyralle. Näin tehtiin ja siinä sitten välillä oltiin menossa karien yhdetä puolelta ja välillä toiselta puolelta. Siinä olin juuri ehtinyt kertoa, että todella kevyessä tuulessa teorian mukaan pitäisi G1:n tilalle laittaa G3, niin että purjeen vastus vähenisi, kun G1 kuitenkin vaan jarruttaa. Sitten huomattiin, että Merellissä alkaa tapahtua keulassa ja näyttää siltä, että juuri tätä toimenpidettä siellä tehdään. Kun meillä tuuli tippui 0.0kn, niin päätettiin testata teoriaa käytännössä ja tehtiin vaihto G1->G3. Merellin hyvännäköinen meno myös rohkaisi tähän. Kannattiko vaihto G3:een, tiedä sitten, Merellin meni kovempaa etelärantaa lähimpänä veneenä, Subbota kuroi etäisyyttä kiinni G1:sellään hiukkasen etelämpänä kuin mitä me oltiin. Geneerisesti eteläranta vaikutti vetävän paremmin kuin pohjoisranta.

Suunnaksi otettiin eteläviittä karien kohdalla. Matkalla sinne, purjeet heitettiin välillä yhdele puolelle, sitten taas toiselle. Vauhti oli välillä 0.0kn, mutta jostain saatiin loppujen lopuksi 0.3kn vauhtia. Vindexi näytti kovasti, että tuulen suunta olisi takaapäin äsköisen kryssin sijaan. Eihän sitä meinannut uskoa, vaan ajatteli sen vaan jymähtäneen moottoriveneiden aaltojen jälkeen siihen asentoon. Mutta kun se vaan itsepäisesti sojotti taaksepäin, vaikka vene keinui ohittavien moottoriveneiden peräaalloissa, niin pakkohan sitä oli uskoa. Nostettiin spinnu ensimmäisenä ainakin kärkiveneistä. Matkalla eteläviitalle tuuli shiftas sen verran, että tuli jopa jiippi. Kierrettiin eteläviitta varmuuden vuoksi, kun en tiedä miten syvää eteläviitan ja karin välissä on. Siitä sitten suunnattiin kohti vihreää, Merellin tullessa samaa paaran halssia spinnulla alempana ja pointtaavan vihreälle. Spinnu saatiin jopa täyttymään hotimman suunnan ansiosta ja saatiin vedettyä pieni kaula Merelliin ja Subbotaan.

Kun purjehdusta oli takana sellaiset 2h, niin alkoi feneitä ja muita veneitä keskeyttään. Päätettiin, että yritetään pitää ensimmäinen sija vihreälle saakka ja sit suunnata siitä kotisatamaan. Joku sellainen 2,5h startin jälkeen oltiin vihdoin vihreällä.

Eipä olisi alussa uskonut, että tässä säässä neljä ensimmäistä venettä oli feneitä ennenkuin keskeytykset alkoivat. Näin taisi kuitenkin olla.

Summa summarum, kaunis ja aurinkoinen, mutta vähätuulinen ilta merellä. Kiitos gasteille, hienosti meni!
Cage, s/y Estelle (FIN-2040)
Post Reply