WHC 2018-08-15

Moderators: Petri, harald

Post Reply
Cage
Hallitus
Posts: 950
Joined: Fri Feb 03, 2012 14:40 pm
Location: Espoo
Vene: Estelle

WHC 2018-08-15

Post by Cage »

Oli niin kevyttä luvassa ennusteen mukaan (1 m/s), että jo meinasin perua meidän osallistumisen tänä iltana. Onneksi kuitenkin päädyin siihen, että mennään nyt katsomaan olisko siellä enemmä ja olihan siellä.

Satamassa laitettiin keulaan vanha tri-radial-leikattu laminaatti G1, joka jo on elämää nähnyt. Ajatuksena oli se, että ennustettu kevyt tuuli jaksaisi muotoilla sitä paremmin kuin meidän uudempaa ja jäykempää G1:stä. Alueella kuitenkin tuuli vaihtelevasti sellainen 2 - 3 m/s, joten päädyttiin vaihtamaan keulaan uudempaa ja isompaa rättiä.

Radaksi lautakunta valitsi 5:sen käänteisesti. Tuuli oli pohjoisen suunnasta, joten starttistrategiaksi muotoutui 5min paukun jälkeen lähtö poijun päästä, vaikka siellä oli riskinä jäädä isompien veneiden alle. Oltiin n. minuutti liian aikaisin viivalla, joten piti nostaa viivaa pitkin, alapuolelle jäi vain Albin Express Yoda, joka juuri ennen lähtöä tuli styyralla linjaa. Paukulla olimme siis linjalla, suuntasimme pohjoisviitan suuntaan ja nostimme spinnun. Huomasimme, että reilut puolet fliitistä näytti vetävän rataa väärään suuntaan. Tuuli oli vaihtelevaa, välillä kun vilkaisi taaksepäin niin siellä joku vene veti sellaista vauhtia, että näytti lähinnä liikkuvan koneella. Menipä siellä Valpurikin yhdessä vaiheessa ilman spinnua paljon kovempaa kuin spinnuveneet. Kuten arvata saattoi, niin isommat spinnut peitti meitä ja Subbota pääsi aivan iholle. Sen jälkeen mekin saatiin tuulta ja päästiin hyvään vauhtiin. Pohjoisviitalle tultiin ensimmäisenä veneenä Lucky Too aivan kannoilla.

Pohjoisviitan jälkeen saatiin tiukan spinnuttelun jälkeen laskea kivaan sivumyötäiseen. Lucky Too ja kumppanit tuli takaa kovaa. Päätettiin, ettei Lucky Toon kanssa lähetä nostatteluskabaan, sillä se olisi kuitenkin mennyt ohi. Sama päätettiin tehdä Inferno 31 Saboteurin kanssa, jota emme millään olisi kuitenkaan voineet estää ohittamasta. Muut päätettiin pitää takana nostamalla tarpeeksi, etteivät he lähtisi nostamaan meidän yläpuolelle. Poiju rundattiin kolmantena veneenä, aika lähellä Saboteuria ja Tyyne ihan kannoilla.

Poijun jälkeen käännyttiin kryssille vihreälle viitalle. Päästiin korkeammalle kuin Lucky Too ja Saboteur, joten kun vihreä rundattiin, niin oltiin hyvin heidän kannoillaan. Vihreältä alkoi suora Gädan poijua kohti. Tämä oli strekkiä vaikka lyhyen hetken näytti siltä että voisi jopa päästä nostamaan spinnun, nostettiin jopa puomi valmiiksi. Aika pian Saboteur ja Lucky Too ajoivat kevyemmän tuuleen alueeseen ja saavutimme heitä hieman, mutta eipä ollut meilläkään muuta vaihtoehtoa kuin ajaa samaan kevyempään tuuleen. Sieltä Saboteur ja Lucky Too sitten sai ennen meitä paremman tuulen ja pääsi vetään ison kaulan.

Lähestyessä Gädaa lautakunnan suunnalta kuului kaksi tööttäystä, joten kisa jäisi yhteen kierrokseen. Tuuli oli ihan pirteä maalia lähestyttäessä, mutta lyhennyspäätös oli hyvä päätös lautakunnalta, vaikka varmaan helposti olisi voinut olla houkutus lähettää meidän toiselle kierrokselle. Maaliin kuitenkin reilun tunnin purjehduksen jälkeen ja loppusijaksi 2.

Kiitos tietysti miehistölle jälleen, kivaa oli!
Cage, s/y Estelle (FIN-2040)
Post Reply