Twilight Race 2/2014

Moderators: Petri, harald

User avatar
asalovuo
Hallitus
Posts: 900
Joined: Fri Feb 15, 2008 00:35 am
Location: Helsinki

Twilight Race 2/2014

Post by asalovuo »

Toinen kisa purjehdittiin upeassa kelissä. Aurinko paistoi ja tuuli ainakin tuntui tasaiselta koko rata-alueella.

Eka startti onnistui ajoitukseltaan varsin hyvin. Saimme lähteä yksin poijulta muiden startatessa lähempää venettä. Ylämerkille tultiin kolmantena heti Albinien perässä.

Kryssi tuntui paremmalta tällä kertaa, joskin myöhemmin osoittautui että syy oli tuulen voimakkuudessa. Eka startti ajettiin 12-13 kts:n tuulessa ja ainakin tuntui että vene kulki varsin hyvin.

Vendoissa ja ylämerkkin kierrossa on kyllä vielä paljon tekemistä. Lilie painosti koko lähdön ajan mutta pysyi kuitenkin takana loppuun asti.

Toisessa startissa otimme suurinpiirtein saman taktiikan kun taas näytti siltä, että muut halusivat lähteä muualta kuin poijulta.

Lähtöyrityksessä nro. 1 tulimme taas linjaa pitkin kovempaa kuin muut, mikä johti siihen, että tila loppui kesken. Pientä säätöä aiheutti se, että Subbota ei nostanut vaikka pyysimme. Tämä johtui kuulemma tilan puutteesta, mutta joka kerta kun annoin tilaa, pinnamiehen katse suuntautui linjaan.

Anneli oli hetkeä aikaisemmin täsmälleen samassa tilanteessa nostanut onnistuneesti ylös. Toisin sanoen tilaa tulee kun vain kääntää...
No VHF:ssä kuulutettiin yleistä eli kaiketi veneen päässäkin oli ollut ahdasta.

Toinen yritys taas samaan tapaan ja linjan yli sekunnin myöhässä aivan poijun vierestä. Eka kryssi kulki hyvin ja ylämerkille saavuttiin toisena Albinien välissä. Lilie oli vielä turvallisesti takana.

Alamerkillä meidän takana ollut Albin sain kierron onnistumaan paremmin ja olimme pakotettuja vendaamaan pois. Lilie jatkoi paaralla Albinien perässä. Keli alkoi himmata ja meno alkoi taas tuntua tahmealta ja kun kohtasimme Lilien ensimmäisen kerran, pääsimme vielä keulan edestä, mutta toisella kertaa Lilie oli jo vetänyt kaulaa. Maaliin tultiin toisena FE:nä.

Järjestelyt sujuivat tällä kertaa paljon paremmin, eikä hommasta oikein keksi moitittavaa. Äänimerkit eivät toisin kuuluneet eli VHF:n käyttö olisi suotavaa.

Vendoissa oli kokoajan ongelmia ja niissä jäätiin aivan sikana. Ongelma selvisi pienenellä treenillä Hoskin edustalla. Vielä kun saa veneen muuten kulkemaan tuossa 8-9kts:n tuulessa.

Ensi viikolla uudestaan... Toivottavasti Olga ja Lisbeth ovat mukana kuin myös muut.

Merellissä tänään Rea, Tuuli ja Olli.
Antti
S/y Merelli
FIN 2545
Olli
hyperaktiivi
Posts: 2050
Joined: Wed May 19, 2004 20:16 pm
Location: Helsinki

Re: Twilight Race 2/2014

Post by Olli »

asalovuo wrote:Ensi viikolla uudestaan... Toivottavasti Olga ja Lisbeth ovat mukana kuin myös muut.
Tämä ilta vierähti Örnsköldsvikissä, mutta ensi kerralla olisi tarkoitus olla taas mukana...
Olli Niemi
Petri
FE-junkie
Posts: 3931
Joined: Thu May 29, 2003 01:17 am
Location: Espoo

Re: Twilight Race 2/2014

Post by Petri »

Olli wrote:
asalovuo wrote:Ensi viikolla uudestaan... Toivottavasti Olga ja Lisbeth ovat mukana kuin myös muut.
Tämä ilta vierähti Örnsköldsvikissä, mutta ensi kerralla olisi tarkoitus olla taas mukana...
Kas ollaan melkein naapureita...Uumajassa.
Ensi viikolla kyllä tarkoitus olla radalla.

Kyllä se vaan Lilie tuntuu olevan kova luu radallakin, kai me muut ollaan vaan niin huonoja että FE-rookietkin voi kyykyttää vuosisatoja vanhoilla purjeilla :)
User avatar
max
kokelas
Posts: 113
Joined: Fri May 28, 2010 21:21 pm
Location: Lohja

Post by max »

Bajanin kesän eka kisa takana. Vaikka oltiin vähän talviterässä, vältyttiin isommilta kämmeiltä. Vene tosin tuntui kulkevan tahmeasti, mutta trimmi säädöillä sekin parani.

Parasta koko illassa oli toinen lähtö. Siinä oli kisan meininkiä ja pari kertaa pelästyin, että vedetään Annelin perään, mutta osumilta vältyttiin. Toivottovasti minulla on GoProsa jotain matskua tuosta lähdöstä. Kamerassa taisi olla liian hidas muistikortti, kuun muutaman minuutin kuvauksen jälkeen tallennus katkesi aina :(

Matka-aika Melkin eteläpuolelle vähän pistää harmittamaan. Kisaformaatti on aivan loistava ja ajaisin ratakisaa mielelläni joka viikkoa. ~1,5h lisää matka-aikaa viikkoillalle on vain oman ja miehistön kipukynnyksen yläsektorissa. Mitä pitää tehdä, että saadaan tämä kisaformaatti siirettyä Espooseen?
User avatar
asalovuo
Hallitus
Posts: 900
Joined: Fri Feb 15, 2008 00:35 am
Location: Helsinki

Post by asalovuo »

Lilien vauhti oli kyllä jokseenkin hämmentävä...ajoivat siis kolmosella.

Viimeviikolla jäimme Albineille aika rankasti mutta eilen pysyimme mukana aika hyvin. Jäätiin vieläkin reilusti mutta viime viikolla Albinit oli niin paljon edellä, että niitä tuskin huomasi radalla. Toisin sanoen, uskoisin ettei meidän vauhti aivan kateissa ollut.
Antti
S/y Merelli
FIN 2545
Lilie
kokelas
Posts: 88
Joined: Fri Aug 17, 2012 09:59 am

Re: Twilight Race 2/2014

Post by Lilie »

Moi, olipa hauska ilta radalla. Kyllä tuo formaatti saaristokisat voittaa. Säpinää on aivan eri tavalla ja kuten toinen lähtö osoitti, voi sijoitukset vielä muuttua kisan aikana eikä pelkästään ajeta letkassa maaliin. Mutta ongelmana (meille) on pitkä siirtymä radalle ja pois, sama minkä Max jo sanoikin.

Eka lähtö onnistui yllättävänkin hyvin viimevuotisiin lähtöihin verrattuna. Lähtö 1/3 styyran päästä/keskeltä. Merelli kulki tod. hyvin vasemmassa laidassa. Meillä oli ongelmia saada pysymään vene pystyssä vaikka ajettiin kolmosella muiden ajaessa ykkösellä. Tätä ihmeteltiin. Mitä ihmettä teitte että pysyi pystyssä? Itse en tuohon aallokkoon pystynyt ajamaan kovin korkealle ja ajoikin siten että suojanpuolen lanka aika-ajoin heilui. Hekkiä vedettynä "löysät pois ja vähän enemmän" ja levanki laskettuna noin keskelle. Meillä nyt käytössä uunituore G3, joka vedettiin ensimmäistä kertaa salkoon rata-alueella. Infakkereita ei meillä ole, tuolla kelillä niiden tarpeellisuudesta en ihan varma ole. Tasaisella vedellä varmasti auttavat. Mutta hyvin tuntui toimivan tuo G3. Toinen kryssi ajettiin (typerästi) yhdellä vendalla oikeasta laidasta. Se oli sellainen uhkarohkea yritys saada Merelli kiinni kun takana fliitti ei meitä kahta enää uhannut. Hetken näytti jo hyvälle, mutta poijulle tullessa jouduttiin ajamaan sen verran ylös että vauhti hyytyi ja Merelli meni menojaan.

Toisessa starttiyrityksessä tuli oltua vähän liiankin agressiivinen. Pahoitteluni Maxin(?) venekunnalle huudosta. Joskus sitä innostuu :-) Oltiin koko fliitti vähän liian aikasessa ja sillä ajauduttiin lähes poijun päähän lähdössä kun surffailtiin pitkin linjaa muiden yläpuolelta. Starttiajasta ei ollut oikein kunnon käsitystä kun veneen ainut kello on minun rannekello jota ei kerennyt siinä hässäkässä vilkuilemaan. Ja Antti, kyllä se myö oltiin joka ei nostanut. Don't blame Subbota :-) Katsoin että päästään taas teidän eteen vähän kiihdyttämällä Subbotan keulan yläpuolelta ja siinä onnistuttiinkin mutta vähän siinä kesti. Ja sääntönikkarit: miten menee ennen starttia tuo nostatus? Voiko takaa lähestyvä vene nostattaa tuulen yläpuoleista venettä? Tilanteen jälkeen jäin tätä miettimään että Merelli tuli meidän takaa alapuolelle perään ja alkoi nostamaan. Kisatilanteessahan takaatuleva ei saisi nostattaa, mutta olikos se niin että ennen starttia ei väliä miten peitto syntyy? Ei pysty muistamaan...

Toinen startti 1/3 veneen päästä alin vene (veneistä jotka starttas veneen päästä). Saatiin muut jäämään pakkeihin ja päästiin hyvin vapaisiin. Mutta reilusti alapuoleta lähtenyt express ajoi todella ylös ja hetken päästä oltiin jääty sen pakkeihin. Piti odottaa vähän aikaa että uskallettiin kääntää pois kun perässä olivat vielä sen verran lähellä. Yläpoijulla Feneistä toisena Merellin jälkeen. Toinen kryssi lähdettiin eri laitaan taas kuin merelli. Tultiin keskustan oikeaa laitaa. Muista ei enää ollut uhkaajiksi. Venevauhti oli yllättävän hyvä heikkenevässäkin tuulessa ja mielestäni oikeasta laidasta tuli vähän parempaa tuulta kuin vasemmasta. Purjeet säädettiin niin pussikkaaksi kuin pystyttiin ja se tuntui just ja just riittävän. G3 skuuttipisteitä oltaisiin haluttu vielä vähän eteenpäin, mutta kiskoissa loppui vara. Yksi venda meillä oli todellinen käsijarrukäännös kun käänsin Merellin alta pois väärässä rytmissä aaltoihin nähden. Kesti tod. pitkään ja piti ajaa alas että veneen sai taas kulkemaan. Poijulle tullessa oltiin kuitenkin merellin edellä. Mielestäni oikean laidan paremman vedon takia. Oletin myös tuulen hieman kääntävän oikealle illan aikana, en nyt muista että tekikö se sitä just toisen kryssin lopussa. Ehkäpä..

Lenssit meni peräkkäin ajellessa samoilla venevauhdeilla. Ei ihan päästy peittämään merelliä (eikä viimeisellä merelli meitä). Yhdellä (oiskohan ollut toisen lähdön eka lenssi) lenssillä jiipattiin liian aikaisin ja jouduttiin ajamaan liian suoraa myötätuulta poijulle. Noh, takaa eivät saaneet kuitenkaan paljoa kiinni onneksi.

Koko ilta oli manoovereiden kanssa säätöä ja opettelua, mutta sujuivat kerta kerralta paremmin. Kiitokset miehistölle Janille ja Timolle. Ensi viikolla ei päästä mukaan. Ja todennäköisesti aikarajoitteiden takia ei olla syksyllä mukana. WHC:hen pyritään tulemaan aina kun ehditään.

t. Ville

ps. meidän purjeet (iso & G1) ovat dacronia vuosimallia 2009 tai 2010. Joidenkin mielestä vanhat, toisten mielestä lähes uudet...
alex
luti
Posts: 455
Joined: Mon Oct 15, 2007 20:38 pm
Location: Espoo
Vene: Subbota

Re: Twilight Race 2/2014

Post by alex »

asalovuo wrote:Subbota ei nostanut vaikka pyysimme. Tämä johtui kuulemma tilan puutteesta, mutta joka kerta kun annoin tilaa, pinnamiehen katse suuntautui linjaan.
Rule 16.1: When a right-of-way boat changes course, she shall give the other boat room to keep clear.

Initially you were above me and behind, then you drove below me and with extra speed you had you established the overlap from astern to leeward. From the very beginning you drove so close to me so if I would luff to wind my stern would have made an immediate contact with you. You called "up" and I responded by sailing higher, but you kept pushing and closed the distance between the boats to less than 20 cm. With such distance I cannot use the tiller to turn upwind because the stern will make an immediate contact with your boat. You just locked me alongside your boat. Note, that all that time my main was sheeted in tight and foresail was loose - I used all possibilities to go up that you offered me. R16.1.
alex
luti
Posts: 455
Joined: Mon Oct 15, 2007 20:38 pm
Location: Espoo
Vene: Subbota

Re: Twilight Race 2/2014

Post by alex »

I am wondering, how many boats were too early when there was the general recall - 3 or 4? :-)
Lilie
kokelas
Posts: 88
Joined: Fri Aug 17, 2012 09:59 am

Post by Lilie »

Ok, I think we are talking about different situation. Or maybe it was some other boat behind us than merelli?...
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Post by harald »

Ennen starttia ei ole oikeaa suuntaa, joten takaa tuleva ja leen peiton saavuttava vene saa nostaa vaikka piihin asti. Kunhan antaa ensin luun veneelle mahdollisuuden väistää, edessä oleva eli tuleva luun veneen ei tarvitse edes ennakoida tätä tilannetta mitenkään vaan vasta kun peitto syntyy pitää väistöliikkeen alkaa. Leen venee pitää antaa tälle mahdollisuus.

Keulan työntäminen toisen peräpeilin viereen leen puolelle ja nousee-huutaminen on lähinna huvittavaa.
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
Petri
FE-junkie
Posts: 3931
Joined: Thu May 29, 2003 01:17 am
Location: Espoo

Re: Twilight Race 2/2014

Post by Petri »

alex wrote:
asalovuo wrote:Subbota ei nostanut vaikka pyysimme. Tämä johtui kuulemma tilan puutteesta, mutta joka kerta kun annoin tilaa, pinnamiehen katse suuntautui linjaan.
Rule 16.1: When a right-of-way boat changes course, she shall give the other boat room to keep clear.

Initially you were above me and behind, then you drove below me and with extra speed you had you established the overlap from astern to leeward. From the very beginning you drove so close to me so if I would luff to wind my stern would have made an immediate contact with you. You called "up" and I responded by sailing higher, but you kept pushing and closed the distance between the boats to less than 20 cm. With such distance I cannot use the tiller to turn upwind because the stern will make an immediate contact with your boat. You just locked me alongside your boat. Note, that all that time my main was sheeted in tight and foresail was loose - I used all possibilities to go up that you offered me. R16.1.
If your foresail was loose it meant that you were not able to point higher to some extent should Antti have given more room, one could say that you really didn't try to keep clear by intentionally keeping the "driving sail" i.e. genua in FE loose.

One Case from the casebook, relating in generally to start situations
http://game.finckh.net/reg_gbr/cases/case13.htm
User avatar
asalovuo
Hallitus
Posts: 900
Joined: Fri Feb 15, 2008 00:35 am
Location: Helsinki

Re: Twilight Race 2/2014

Post by asalovuo »

alex wrote:
asalovuo wrote:Subbota ei nostanut vaikka pyysimme. Tämä johtui kuulemma tilan puutteesta, mutta joka kerta kun annoin tilaa, pinnamiehen katse suuntautui linjaan.
Rule 16.1: When a right-of-way boat changes course, she shall give the other boat room to keep clear.

Initially you were above me and behind, then you drove below me and with extra speed you had you established the overlap from astern to leeward. From the very beginning you drove so close to me so if I would luff to wind my stern would have made an immediate contact with you. You called "up" and I responded by sailing higher, but you kept pushing and closed the distance between the boats to less than 20 cm. With such distance I cannot use the tiller to turn upwind because the stern will make an immediate contact with your boat. You just locked me alongside your boat. Note, that all that time my main was sheeted in tight and foresail was loose - I used all possibilities to go up that you offered me. R16.1.
Pointtini olikin se että kun annoin tilaa te laskitte samantien kurssia. Jos olisitte vain kääntäneet olisin myös väistänyt...tilaa oli joka suuntaan.
Antti
S/y Merelli
FIN 2545
User avatar
asalovuo
Hallitus
Posts: 900
Joined: Fri Feb 15, 2008 00:35 am
Location: Helsinki

Post by asalovuo »

Joka tapauksessa minun olisi pitänyt ajaa reilusti alapuolelta ohitse. Mikäli oikein muistan niin aikaa olisi ollut...ensi kerralla sitten.
Avaan suuni myös aikasemmin = heti kun peitto syntyy.

Ehkäpä noista jotain oppii. Olisi kiva joskus ajaa pelkkiä lähtöjä koko ilta siten että linjalla olisi 6-8 FE:tä.
No ensi viikolla linjaa pitkin tuskin ajellaan kun Olga on taas radalla :) eli täytyy yrittää keksiä jotain muuta.
Antti
S/y Merelli
FIN 2545
Petri
FE-junkie
Posts: 3931
Joined: Thu May 29, 2003 01:17 am
Location: Espoo

Post by Petri »

Kyllähän noita starttitreenejä on järkätty, valitettavasti vaan kyllä nyt ei oikein irtoa aikaa järkkäämiseen.

Mutta voisi sitä kyllä tuonne elokuulle miettiä.

Ja voi sitä linjaa ajella kunhan vain ajaa siellä väärässä päässä ;)
Toisaalta, paljoakos se meidän läsnäolo auttoi viime viikollakaan Albinien kanssa....
Petri
FE-junkie
Posts: 3931
Joined: Thu May 29, 2003 01:17 am
Location: Espoo

Post by Petri »

max wrote: Matka-aika Melkin eteläpuolelle vähän pistää harmittamaan. Kisaformaatti on aivan loistava ja ajaisin ratakisaa mielelläni joka viikkoa. ~1,5h lisää matka-aikaa viikkoillalle on vain oman ja miehistön kipukynnyksen yläsektorissa. Mitä pitää tehdä, että saadaan tämä kisaformaatti siirettyä Espooseen?
Rata-alue A voisi olla toimiva kompromissi näillä venemäärillä (toki sitten ongelmia tulee jos WHC-fleetti painaa rata-alueen läpi+muu runsas veneliikenne tuota rantaväylää pitkin. Eli sikäli Melkki on kokonaisuuden kannalta perusteltu mutta ei tosiaan kovinkaan hyvin palvele Larua kauempaa tulevia 5 solmun moottorimarssia vetäviä veneitä. Pistä siihen vielä päälle kovempi keli niin ei enää kuljetakaan viittä solmua esim. kotiin syyskisojen päätteeksi. A sikäli siis auttaisi paljon mutta em. turvallisuusongelmat ovat haaste. Toisaalta ns. tiististen lähtöaluekin voisi toimia jos radat ovat lyhyitä.

Ei niin että toisaalta WHC on yhtään sen parempi Ollille tai Antille, teekkareista puhumattakaan. No, Olli nyt sentään voi huudattaa Kubotaa ja olla perillä vartissa.
Post Reply