WHC # 11 9.9 2009

Moderators: Petri, harald

Panu
hyperaktiivi
Posts: 2287
Joined: Tue Apr 06, 2004 21:33 pm
Location: Espoo

Post by Panu »

Tervehdys

Tänään kannella Harri, Kalevi ja Reiska. Itse istuin kahvan varressa.
Tultiin joo lähtöalueelle ja kokeiltiin G3:sta ja viläpä st-fokkaa. Fokalla emme jääneen vauhdista juurikaan, mutta on vain niin paljon helpompi. Jotenkin oli fiilari ja keskittyminen kadoksissa :-s .

Otettiin kuitenkin vielä ihan kelpo startti linja keskeltä. Jostain syystä kaikki halusi sinne poijun päähän?

Vene kulki ja mentiin letkan mukana vielä tässä vaiheessa ihan OK. Vihreällä jäätiin sitten paskoihin eikä nousukulmassa ollut kehumista. Venda vapaisiin, korkeutta ja seuraavalla halssilla suoraan poijulle. Sen verran tarkasti osui, että piti oikein ihmetellä. Eihän tuon poijun paikkaa kuin voi arvata.

Emme nostaneet spinnua, vaan siis mamoilimme. Vanha uskollinen olisi saattanut tykätä kyttyrää ja toisaalta tuo st fokan skuutti keulakannella plokkaa tehokkaasti ankkuriboksin. Olga tuli vääjäämättä spinnulla ohi, toisaalta ei saanut mitään älytöntä eroa tehtyä.

Loppu kisasta menikin sitten jonossa ajoksi ja toisten paskoissa kulkemiseksi. Käärmesaaren pohjoispuolella teimme eri reitin valinnan kuin Sans Rival edellämme. Tämä kannatti, koska pääsimme siitä tällä keinolla eroon ja puhtaisiin tuuliin. Punaiselle poijulle tulimmekin noin 50 metria ennen SR:ää. Tiukasti vartioiden ja pelaamalla isonluokan veneen väliimme saimme pidettyä SR:n takana aina maaliin asti :lol: .
Ystävällisin veneily terveisin PR
Petri
FE-junkie
Posts: 3931
Joined: Thu May 29, 2003 01:17 am
Location: Espoo

Post by Petri »

harald wrote:Noin jälkeenpäin katsottuna oikein kivaa materiaalia!
Joo, toki tuo vielä korostuu kun keli on hyvä, ei toi kuvanlaatu vielä ihan päätä häikäise, mutta on täysin kelvollista ja laajakulma on ihan ok.
Aika vaikealta näytti toi meno teilläkin, luulin vain että en osannut ajaa enää kolmosen kanssa, kun jotenkin meno tuntui välillä takkuisalta mutta se varmaan olikin tuo shiftaileva puuskikas tuuli. Videossa näkee miten keula heiluu aika paljonkin kryssin aikana.
Panu
hyperaktiivi
Posts: 2287
Joined: Tue Apr 06, 2004 21:33 pm
Location: Espoo

Post by Panu »

harald wrote:.."Ollin kivi", sille haetaan merenkulkulaitokselta nimi! :)
Tervehdys

Joo tultiin siinä "Ollin kiven" kohdalla tarkoituksella tiukasti Sans Rivalin takana vanavedessä. Ajattelin, että tuolla isommalla veneellä on varmaan enemmän syväystä kuin meillä. Jos heillä kolahtaa, niin me voimme vielä väistää.

Onneksi oli vesi tänään korkealla, sillä kerran kävi kaijussa pelottavat 1,4 metrin lukemat :shock: . Ei kolahtanut meillä eikä edellä menneelläkään. Ilmeisesti kaijun kalibroinnissa on tehtu 5 cm virhe oikeaan suuntaan 8-[ .

On se vaan ihme, ettei tuohon EMK ole saanut sitä poijua aikaiseksi kuten aikaisempina vuosina.
Ystävällisin veneily terveisin PR
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Post by harald »

Harmi vain että tuohonkaan 170° asteen laajakulmaan ei saatu kovinkaan paljon muita veneitä mukaan. No, ehkä ensi viikolla.

Ehkä tärkeintä on saada ne manööverit talteen, jotka tuossa videossa ovat OK-normitasolla ja sitten se lähtö ja vendat ehkä? Eipä sitten yleensä 15 minuutin jälkeen kovin paljon tapahdu kisassa, eihän? Sijoutukset muuttuvat pari askelta sinne tänne mutta se lähtö ja eka merkki määräävät suurinpiirtein tulosluettelonkin. Drag-race ekalle merkille niin sanotusti.

Tarkoitus ei ollutkaan hankkia päätähäikäisevää grafikkaa, vaan nimenomaan kelvollista. Ja kun lupaavat vielä 30 metrin syvyyteen asti ja otti se Ikeankin pattereilla videota kortin täyteen niin ei ole valittamista. 135¤ työpöydälle asti neljässä päivässä (kävi ehkä säkä).

Tuuli oli todella puuskainen, mutta melko suora. Sen, miten veneessä kokee tuulennopeuden muutokset sifteinä vaiko vain nopeuden muutoksina on asennekysymys. Se, että niissä on eroa huomaa maalissa että "miten noi ajoi niin hyvin".

Kun tulee reikä, se ei tarkoita sitä että tuulensuunta muuttuu vaan sitä että veneen silloinen nopeus on liian suuri tavoitenopeuteen reiässä olevaan tuulennopeuteen nähden. Jos silloin laskee alaspäin menettää höjdiä, ja mikä pahinta jos tulkitsee sen siftiksi ja tekee vendan heikkenevään tuuleen häviää kisan.

Askel yksi: Asenna loki mastolle niin, että näet veneen nopeuden samaan aikaan tellariden kanssa.
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Post by harald »

Hei, meillä on oikeasti laituri jonka päällä suoritamme jälkipurjehdukset! Kiitokset teille kaikille!
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
Olli
hyperaktiivi
Posts: 2050
Joined: Wed May 19, 2004 20:16 pm
Location: Helsinki

Post by Olli »

Veneessä oli tänään Ville, Heikki ja Ilmari.

Kiva oli ajaa tämäkin harvinainen rata, vaikka aluksi vähän tulikin nuristua, kun se on ainoa rata, josta meillä ei ollut laminoitua karttaa veneessä. Ville tavasi meille ennen starttia ratakuvauksen netistä, joten sekin ongelma oli pian ratkaistu. Tänään tuli sitten ajeltua neljään kertaan Melkin kapeikosta. Voisivat tehdä tästä radasta kevyen kelin version, jossa maali olisi siinä hoskin edustalla :roll:

Lähtö oli hyvä American Beautyn kannoilta. Ei lähdetty urheilemaan spinnulla vihreälle, joten Charlotta oli pian ohi, kun saivat spinnun vetoon. Kryssi näkymättömälle poijulle alkoi jotenkin kulkea kun ensin päästiin vähän irti parin h-veneen p*skoista.

Lenssi käärmesaarten ränniin kulki mukavasti, vähän tosin pelotti, kun vieressä ajaneen Expressin keula osoitti välillä meitä kohti. Onneksi saivat värkin lapaseen hyvissä ajoin ennen meidän salonkia.

H:t pysyivät hyvin kyydissä länsiviitalle, mutta ennen Melkkiä nostettiin spinnu, ja päästiin AB:n peräaallossa karkuun. Isompia tapahtumia ei loppukisassa ollut. AB jäi kryssillä Käärmesaarten rännissä. Sileässä vedessä ja pirteässä tuulessa meillä nousi todella korkealle. Nyt pääsi sisäskuuttejakin kunnolla hyödyntämään, vähän tilannetta ehkä paransi uusi skuuttipisteen reikä edessä.

Harmittaa, että olin jättänyt loggerin epähuomiossa asentoon NAV, eikä trackia ole :oops:
Olli Niemi
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Post by harald »

Eikös sinulla ole sitten ketään wiljoa tjms veneessä jolla olisi track? Meillä on ainakin neljä track-tiedosta Charlottasta.
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
Petri
FE-junkie
Posts: 3931
Joined: Thu May 29, 2003 01:17 am
Location: Espoo

Post by Petri »

harald wrote: Tarkoitus ei ollutkaan hankkia päätähäikäisevää grafikkaa, vaan nimenomaan kelvollista. Ja kun lupaavat vielä 30 metrin syvyyteen asti ja otti se Ikeankin pattereilla videota kortin täyteen niin ei ole valittamista. 135¤ työpöydälle asti neljässä päivässä (kävi ehkä säkä).
30m asti :shock: Tota, liikenisikö tuota lainaan joku päivä niin voisin testauttaa asian, kun jokatapauksessa pinnan alle olisi tarkoitus päätyä vielä lähiviikkoina.

Tuuli oli todella puuskainen, mutta melko suora. Sen, miten veneessä kokee tuulennopeuden muutokset sifteinä vaiko vain nopeuden muutoksina on asennekysymys. Se, että niissä on eroa huomaa maalissa että "miten noi ajoi niin hyvin".
Mutta miksi sitten sullakin keula heiluu tossa kryssillä aika paljon, ihan tarkkailemalla esim. noita saaria taustalla näkee että kulkusuunta vaihtelee ainakin 10 asteen välillä vähän väliä heiluen, toki perussuunta on riittävän vakaa.
Askel yksi: Asenna loki mastolle niin, että näet veneen nopeuden samaan aikaan tellariden kanssa.
Mulla on jo molemmilla puolilla istumalaatikkoa nopeusnäytöt, joten ei tuolle ole tarvetta, pinnasta näkee nyt jo nopeuden ja tellarit.
Last edited by Petri on Thu Sep 10, 2009 00:00 am, edited 1 time in total.
Olli
hyperaktiivi
Posts: 2050
Joined: Wed May 19, 2004 20:16 pm
Location: Helsinki

Post by Olli »

Panu wrote:On se vaan ihme, ettei tuohon EMK ole saanut sitä poijua aikaiseksi kuten aikaisempina vuosina.
Käy katsomassa lähempää, kyllä se kivi on merkitty sinisellä maalilla :roll:
Olli Niemi
Olli
hyperaktiivi
Posts: 2050
Joined: Wed May 19, 2004 20:16 pm
Location: Helsinki

Post by Olli »

harald wrote:Eikös sinulla ole sitten ketään wiljoa tjms veneessä jolla olisi track? Meillä on ainakin neljä track-tiedosta Charlottasta.
Eipä ollut Wiljollakaan tracki päällä, eihän sitä tarvita, kun loggeri hoitaa :oops:
Olli Niemi
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Post by harald »

Petri wrote:30m asti :shock: Tota, liikenisikö tuota lainaan joku päivä niin voisin testauttaa asian, kun jokatapauksessa pinnan alle olisi tarkoitus päätyä vielä lähiviikkoina.
No, tuota, jos ajattelit uppoutua kunnolla niin ei. En halua testauttaa sitä juuri nyt. Karvalakin jälkeen?
Petri wrote: Mutta miksi sitten sullakin keula heiluu tossa kryssillä aika paljon, ihan tarkkailemalla esim. noita saaria taustalla näkee että kulkusuunta vaihtelee ainakin 10 asteen välillä vähän väliä heiluen, toki perussuunta on riittävän vakaa.
Niin, enhän minä tiedä miksi se keula viippaa noin. Kerro sinä minulle! Minä vain pidän pinnasta kiinni, ja katson tellareita. Takaraivossa on nuo tuulen-nopeuden vaihteluitten vaikutukset apparenttikulmaan ja tiukka silmä tellareisssa+lokissa. Jos nopeus on esim. tänään 5,7 knotsia mutta fokka pakkaa niin en helvetissä silloin vielä laske alaspäin hakemaan speediä. Ehkä juuri tästä syystä on hyvä käydä nämä pikkujouluissa läpi?
Petri wrote:
harald wrote: Askel yksi: Asenna loki mastolle niin, että näet veneen nopeuden samaan aikaan tellariden kanssa.
Mulla on jo molemmilla puolilla istumalaatikkoa nopeusnäytöt, joten ei tuolle ole tarvetta, pinnasta näkee nyt jo nopeuden ja tellarit.
Niin, varmaan on molemmin puolin, mutta näetkö ne yhtäaikaa siiirtämättä katsetta ja kohdistamatta syvyystarkennustasi uudestaan? Nyt puhutaan sekunnin murto-osien päätöksistä laskeako vaiko ei.
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Post by harald »

Kaipailen jo pikkuhiljaa Réan kuvia tähän <köh köh>.
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11021
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Post by harald »

Kas, neljä venettä jo trackeissa;

http://www.h-vene.net/h-vene/gpsar2/loa ... .php?id=85

Ida-Maria ajaa taas omaa rataansa. Onko noilla teekkareilla joku teleportteri H-veneissänsä? :)
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
Rea
kokelas
Posts: 176
Joined: Thu Jun 14, 2007 20:20 pm
Location: Helsinki

Post by Rea »

Annelissa mentiin tänään st-fokalla ilman spinnua, joten pianistiliiton jäsen työllisti itsensä kunnon paparazzina vendojen välissä. Ehdin kuvata lähemmäs 100 kuvaa, myös muista kuin feneistä. Aikas lailla koko fleetti alussa kuvissa.

Horisonttien suoristamisessa menee kuitenkin aikaa, joten aikaisintaan huomenna on makupaloja tarjolla. Malttia, muutama namu varmaan luvassa :P

Kiitos WHC-kaudesta! Omalta osaltani oli tänään valitettavasti tän kauden vika WHC, joten ensi viikolta ei multa kuvia tule. Muuten toki kausi jatkuu niin kauan kuin vain mahdollista.
239
alokas
Posts: 26
Joined: Tue May 20, 2008 23:41 pm

Post by 239 »

harald wrote:Ida-Maria ajaa taas omaa rataansa. Onko noilla teekkareilla joku teleportteri H-veneissänsä? :)
Juuh, varustelun pitää olla riittävän moderni...

Pitänee näyttää vähän hiekkapaperia gepsin hapettuneelle liittimelle, jotta koordinaatit välittyvät seaclearille vähän jatkuvammin.
Post Reply