Akselisinkkien irtoaminen

Moderators: Petri, harald

Post Reply
Petri
FE-junkie
Posts: 3931
Joined: Thu May 29, 2003 01:17 am
Location: Espoo

Akselisinkkien irtoaminen

Post by Petri »

Tuli tuossa pohjaa pestessä (näkkiä ja näkintoukkia oli jo kohtuullisesti, tiukasta limasta puhumattakaan, kölin pohjaan käytin jo P80-hiomapaperia) huomattua että akselisinkin toinen ruuvi oli kadonnut ja sinkki oli junttautunut akselin kannatinta vastaan ja pyörinyt sitten siinä, kivasti oli siloitellut itse kannattimen pintaakin mutta värin perusteella näytti lähinnä kiilloittaneen primeriä. No, pika-apuna ja sopivien pulttien puuttuessa vedin sitten vain olemassaolevan ruuvin niin kireälle kuin sain.

Vedimme taas sinkin kiinni "vihakireälle" mutta eipä noita biltema-sinkkejä oikein voi kunnolla kiristää kun kiristys tehdään lattaruuvin kautta eikä esim. philips/mutteri/torx-avaimella.

Emme vain osaa/väistämätöntä ja käy muillekin?

Kai se on vain positiivista että sinkki kuluu niin paljon että ruuvi löystyy itsestään, mutta liekö kyse vain kehnosti valituista metallipareista, itse ruuvi (sen toisen perusteella) oli ihan koskematon eli kyse ei ole siitä että ruuvi itsessään olisi hapettunut pois.
Olli
hyperaktiivi
Posts: 2050
Joined: Wed May 19, 2004 20:16 pm
Location: Helsinki

Re: Akselisinkkien irtoaminen

Post by Olli »

Petri wrote:Emme vain osaa/väistämätöntä ja käy muillekin?
En mä nyt tiedä, mutta noissa sinkeissä on eroja. Olen yleensä maksanut maritimissa jonkun euron enemmän umpitavarasta, mutta viime keväänä sielläkin oli vain onttoa mallia...

Yleensä nuo sinkit istuvat uutena akselille vähän ahtaasti. Mulla on aina pysynyt hyvin kiinni, kun olen ruuvannut ensin löysät pois, sitten puristanut kunnolla papukaijapihdeillä sinkin varmasti pohjaan asti, tai vaihtoehtoisesti naputellut varovasti vasaralla tms. Sitten vasta ruuvien kiristys vihakireälle. Kaikissa niissä on joko kuusiokolo- tai tasapääkanta, hirveitä momentteja ei saa kumpaankaan.

Kauden jälkeen on joskus ruuvien ympäriltä sinkkiä huvennut reilusti, mutta harvemmin käikäle on itsestään pudonnut ruuvien irroituksen jälkeenkään, vaan sitä saa kammeta ruuvarilla. Näiden kommenttien jälkeen tietysti mun sinkki putoaa huomenna.
Olli Niemi
Panu
hyperaktiivi
Posts: 2288
Joined: Tue Apr 06, 2004 21:33 pm
Location: Espoo

Re: Akselisinkkien irtoaminen

Post by Panu »

Olli wrote:
Petri wrote:Emme vain osaa/väistämätöntä ja käy muillekin?
En mä nyt tiedä, mutta noissa sinkeissä on eroja. Olen yleensä maksanut maritimissa jonkun euron enemmän umpitavarasta, mutta viime keväänä sielläkin oli vain onttoa mallia...

Yleensä nuo sinkit istuvat uutena akselille vähän ahtaasti. Mulla on aina pysynyt hyvin kiinni, kun olen ruuvannut ensin löysät pois, sitten puristanut kunnolla papukaijapihdeillä sinkin varmasti pohjaan asti, tai vaihtoehtoisesti naputellut varovasti vasaralla tms...
Tervehdys

Olli on oikeassa. Sinkin sisämitta on akselia pienempi, joten sinkki pitää puristaa taikka naputella kiinni akselin pintaan. Vasta tämän jälkeen on ruuvien loppukiristyksen vuoro.

Mitä tuohon pohjan pesuun tulee olen tehnyt sen jo kahdesti. Ekalla kerralla lima oli sellaista karkeaa, kun näkin toukat olivst kehittämässä kuoriaan. Nyky maalien pointti tuntuu olevan, että maali irtoaa helpommin pohjasta kuin näkki. Näin pohjan puhdistus "helpottuu"...?
Ystävällisin veneily terveisin PR
Petri
FE-junkie
Posts: 3931
Joined: Thu May 29, 2003 01:17 am
Location: Espoo

Post by Petri »

Ihan hyvä pointti tuo papukaijapihti-esijännitys :) Karkeasti heittäisin että viimeisen 10v aikana ehkä kolme-neljä kertaa sinkki ei ole ollut paikoillaan kauden päätteeksi mutta löysyyttä on ollut esillä pari kertaa useammin.
Panu
hyperaktiivi
Posts: 2288
Joined: Tue Apr 06, 2004 21:33 pm
Location: Espoo

Post by Panu »

Petri wrote:Ihan hyvä pointti tuo papukaijapihti-esijännitys :) Karkeasti heittäisin että viimeisen 10v aikana ehkä kolme-neljä kertaa sinkki ei ole ollut paikoillaan kauden päätteeksi mutta löysyyttä on ollut esillä pari kertaa useammin.
Tervehdys

Jos sinkin tippumisprosentti on 30-40% olisi syytä epäillä systemaattista virhettä asennuksessa, eikä sinkin laadussa. Ei tuo tippuminen ole meillekään tuntematon ilmiö. Harvemmin vain se tapahtuu ensimmäisenä kesän, vaan toisena. Tästä syystä olen vaihtanut sinkin joka kaudeksi ja naputellut sen (lue: lyönyt sen 2x4 pölkyllä paikalleen) tiukasti akselille ja kiristänyt huolella.
Ystävällisin veneily terveisin PR
alex
luti
Posts: 455
Joined: Mon Oct 15, 2007 20:38 pm
Location: Espoo
Vene: Subbota

Re: Akselisinkkien irtoaminen

Post by alex »

It happened to me once (so far) - the zinc eroded so much on one side just next to the fitting screw, so the zinc broke open and slid down the shaft. It could had been just one that zinc, but after that I started a habit to replace the zinc every year no matter what.

But the zinc is definitely weaker where the fitting holes are so a little bit of paint around the screws to reduce corrosion in those particular places could increase the zinc lifetime, but not kill the purpose of the zinc.

I think it does not matter if it is best-of-breed zinc from Maritim or cheaper mongrel as long as inner diameter is not too big and fittings are OK. And yes - it must dissolve, too. :-D
Olli
hyperaktiivi
Posts: 2050
Joined: Wed May 19, 2004 20:16 pm
Location: Helsinki

Post by Olli »

Nyt sattui kohdalle sellainen anodi, että alan ymmärtää miten irtoaminen tai luistaminen on mahdollista.

Image

Älkää ostako Maritimista tätä mallia. Tämä on mulla ensimmäinen anodi, joka hulahti paikalleen ilman pihtejä tai vasaraa. Rei'än halkaisija oli tönärillä mitattuna alle puoli milliä pienempi kuin akseli. Vedin anodin niin kireälle kuin sain, mutta palat pohjasivat toisin kuin kaikissa aiemmissa anodeissa. Ei ollut rälläkkää mukana, enkä ruvennut käsin viilaamaan, joten kokeillaan pysyykö. Ruuvitkin olivat tässä vain M5 kokoa, kunnollisissa on M6.
Olli Niemi
User avatar
harald
Hallitus
Posts: 11030
Joined: Thu Sep 19, 2002 14:32 pm
Location: P-helsinki
Vene: Charlotta
Contact:

Post by harald »

Onttous sinänsä fiksua. En älynnyt katsoa vuoden anodiin, mutta sekin taisi pohjata. Kympillä kun saa veneilijän verkkokaupasta uuden niin on mielenkiinto vähän loppunut näitten seuraamiseen.

Jos anodit pysyy käsin pyörittämällä akselissa paikallaan en olisi huolissani. Se toivottavasti tipahtaa syksyllä mahdollisimman myöhään.

Sinänsä tuossa riittäisi kiristysvoiman osalta M3 pultit, eivätkä ne juuri tuossa ruostu edes kun ovat anodissa kiinni.
FIN-2674 s/y Charlotta [Mielipiteet on mielipiteitä] GSM: +358 50 594 1020
Olli
hyperaktiivi
Posts: 2050
Joined: Wed May 19, 2004 20:16 pm
Location: Helsinki

Post by Olli »

harald wrote:Sinänsä tuossa riittäisi kiristysvoiman osalta M3 pultit, eivätkä ne juuri tuossa ruostu edes kun ovat anodissa kiinni.
Sinkki syöpyy ruuvin/mutterin ympäriltä, kuten alex tuossa aiemmin mainitsee. Mitä pienempi ruuvi, sitä helpommin kanta tai mutteri syöpyy läpi.
Olli Niemi
Post Reply