by Kman » Mon Mar 25, 2013 15:23 pm
Tervehdys foorumilaiset! Tässä kirjoittaa tuore FE741:n omistaja, joka opiskelee veneilyä ja veneen ylläpitoa käytännön kokemuksien kautta. Kirjoittelen myös blogia harrastuksestani, mutta nyt ajattelin poiketa tänne kun nyt asia on sen verran hankala aloittelijalle.
Kävin tuossa viikonloppuna veneelläni jonka hommasin syksyllä. Päivä alkoi olla pulkassa ja kamoja pakkailessa paljastui talven aiheuttamia tuhoja. Ensimmäinen ja pahemman näköinen niistä oli yhden kaidetolpan repeäminen irti kiinnikkeistään. Tai oikeastaan koko systeemi eli tolppa + runkoon laminoitu vastakappale oli irti rungosta. Venekatos on kiinni näiden kaidetolppien varasssa ja kova tuuli lienee repäisyt sitten tolpan irti. Asiaan on varmasti vaikuttanut se, että veneen laitaa oli kolhaistu juuri tämän tolpan kohdalta laituriin viime kesänä. Ostettaessa siitä oli ollut puhetta ja tarvittat pakkelit saatiin mukaan. Vaurio näytti silloin vielä hiushalkeamalta, mutta nyt se oli päässyt eskaloitumaan kämmenen kokoiseksi repeämäksi.
Välitön ensiapu oli tolpan irrottaminen, vastakappaleen irroittaminen sekä revenneen materiaalin irroittaminen ja repeämän teippaaminen ilmastointiteipillä umpeen. Korjaushomma näyttäisi siltä että siihen ei pelkkä filleri tule riittämään, sillä irronneen tavaran mukana oli kuitumattoa. Vastakappaleen tulee kuitenkin olla aika tiukkaan kiinni veneen rungossa, se ei varmastikaan pysy siellä pelkällä celcoatilla.
Ensimmäinen havainto ongelmakohdasta.
Kaidetolppa irroitettu, seuraavaksi poistettiin revennyt lasikuitumateriaali ja teipattiin aukko umpeen. Liekö silikonisuhraukset päästäneet vettä sisään?
Tolpan kiinnityslevy, joka oli lasikuidun alla. Kolmannen kiinnitysruuvin alla ollut levy on vielä kiinni rungossa.
Toinen yllätys oli kannella aurinkoventtiilin vieressä havaittu pieni, noin peukalon kokoinen painauma lasikuidussa. Tätä painaumaa ei muistikuvien mukaan ollut syksyllä. Painaumaa ympäröi hiushalkeamat ja painauma tuntuu painuvan sisäänpäin peukalolla painettaessa sen verran että sen voi juuri ja juuri havaita. Eli se on jonkin verran pehmeä. Tälle ei vielä tehty mitään toimenpiteitä, mutta vaikuttaisi että homman saisi hoidettua avaamalla painauma Dremelillä ja täyttämällä se täyteaineella + celcoatilla.
Tarkoituksena oli pyrkiä välttämään lasikuituhommat ensimmäiseltä vuodelta mutta näin näyttää siltä että niitä pääsee tekemään. Katon pieni painauma, revennyt kaidetolpan kiinnitys sekä peräsimen halkeama (tästä lisää blogissa) tulivat nyt vastaan heti alkumetreillä. Kaikki ovat vähän erilaisia hommia ja tekemällähän niitä oppii ja osaaminen ei ikinä ole pahitteeksi. Edessä on siis uuden homman opettelua!
Nyt otetaankin mielellään hyviä neuvoja vastaan! Miten nämä voisi parhaiten hoitaa kuntoon niin että voi sitten kesällä olla hyvillä mielin vesillä? Vinkkejä voi laittaa tänne ja blogiin
http://keulakulma.blogspot.fi/ kommenttien muodossa tai suoraan sähköpostitse osoitteeseen
ajt.kolehmainen@gmail.com
Tervehdys foorumilaiset! Tässä kirjoittaa tuore FE741:n omistaja, joka opiskelee veneilyä ja veneen ylläpitoa käytännön kokemuksien kautta. Kirjoittelen myös blogia harrastuksestani, mutta nyt ajattelin poiketa tänne kun nyt asia on sen verran hankala aloittelijalle.
Kävin tuossa viikonloppuna veneelläni jonka hommasin syksyllä. Päivä alkoi olla pulkassa ja kamoja pakkailessa paljastui talven aiheuttamia tuhoja. Ensimmäinen ja pahemman näköinen niistä oli yhden kaidetolpan repeäminen irti kiinnikkeistään. Tai oikeastaan koko systeemi eli tolppa + runkoon laminoitu vastakappale oli irti rungosta. Venekatos on kiinni näiden kaidetolppien varasssa ja kova tuuli lienee repäisyt sitten tolpan irti. Asiaan on varmasti vaikuttanut se, että veneen laitaa oli kolhaistu juuri tämän tolpan kohdalta laituriin viime kesänä. Ostettaessa siitä oli ollut puhetta ja tarvittat pakkelit saatiin mukaan. Vaurio näytti silloin vielä hiushalkeamalta, mutta nyt se oli päässyt eskaloitumaan kämmenen kokoiseksi repeämäksi.
Välitön ensiapu oli tolpan irrottaminen, vastakappaleen irroittaminen sekä revenneen materiaalin irroittaminen ja repeämän teippaaminen ilmastointiteipillä umpeen. Korjaushomma näyttäisi siltä että siihen ei pelkkä filleri tule riittämään, sillä irronneen tavaran mukana oli kuitumattoa. Vastakappaleen tulee kuitenkin olla aika tiukkaan kiinni veneen rungossa, se ei varmastikaan pysy siellä pelkällä celcoatilla.
[img]http://1.bp.blogspot.com/--yQKgVzlx3s/UU7g7hgm6eI/AAAAAAAADeM/5SgiBdWP-Jk/s640/P3230155.JPG[/img]
[i]Ensimmäinen havainto ongelmakohdasta.[/i]
[img]http://4.bp.blogspot.com/-HPySECfhZJo/UU7irbL0KrI/AAAAAAAADe4/XNb2aayiLZ8/s320/P3230154.JPG[/img]
[img]http://2.bp.blogspot.com/-782xwTvJfUU/UU7hTz6X8YI/AAAAAAAADeo/TtI7oxySACs/s640/P3230165.JPG[/img]
[i]Kaidetolppa irroitettu, seuraavaksi poistettiin revennyt lasikuitumateriaali ja teipattiin aukko umpeen. Liekö silikonisuhraukset päästäneet vettä sisään?[/i]
[img]http://4.bp.blogspot.com/-AkyIohSNv4g/UU7grbF5-wI/AAAAAAAADeE/SL482zkWU0s/s640/P3230166.JPG[/img]
[i]Tolpan kiinnityslevy, joka oli lasikuidun alla. Kolmannen kiinnitysruuvin alla ollut levy on vielä kiinni rungossa.[/i]
Toinen yllätys oli kannella aurinkoventtiilin vieressä havaittu pieni, noin peukalon kokoinen painauma lasikuidussa. Tätä painaumaa ei muistikuvien mukaan ollut syksyllä. Painaumaa ympäröi hiushalkeamat ja painauma tuntuu painuvan sisäänpäin peukalolla painettaessa sen verran että sen voi juuri ja juuri havaita. Eli se on jonkin verran pehmeä. Tälle ei vielä tehty mitään toimenpiteitä, mutta vaikuttaisi että homman saisi hoidettua avaamalla painauma Dremelillä ja täyttämällä se täyteaineella + celcoatilla.
[img]http://3.bp.blogspot.com/-sd133rW7KlQ/UU7gTSwjfcI/AAAAAAAADd0/Wt336hpLNas/s400/P3230184.JPG[/img]
[img]http://3.bp.blogspot.com/-8tEkw866Nio/UU7iv-ekHlI/AAAAAAAADfM/No2joYqvphk/s400/P3230185.JPG[/img]
Tarkoituksena oli pyrkiä välttämään lasikuituhommat ensimmäiseltä vuodelta mutta näin näyttää siltä että niitä pääsee tekemään. Katon pieni painauma, revennyt kaidetolpan kiinnitys sekä peräsimen halkeama (tästä lisää blogissa) tulivat nyt vastaan heti alkumetreillä. Kaikki ovat vähän erilaisia hommia ja tekemällähän niitä oppii ja osaaminen ei ikinä ole pahitteeksi. Edessä on siis uuden homman opettelua!
Nyt otetaankin mielellään hyviä neuvoja vastaan! Miten nämä voisi parhaiten hoitaa kuntoon niin että voi sitten kesällä olla hyvillä mielin vesillä? Vinkkejä voi laittaa tänne ja blogiin [url]http://keulakulma.blogspot.fi/[/url] kommenttien muodossa tai suoraan sähköpostitse osoitteeseen ajt.kolehmainen@gmail.com