by Petri » Mon Nov 30, 2009 15:56 pm
Jep, juuri tuosta uutisesta sen päättelin, en toki tiedä vaikuttaako se varmasti esim. Tomin WHC-aktiviteetteihin mutta isot saappaat ovat täytettävänä ja voi olla että WHC-tulospalvelu ei ensi kaudella toimi ihan yhtä nopeasti kuin aiempina vuosina.
Noin lisähämmennyksenä todettakoon vielä että yksi muista WHC-aktiiveista aikonee keskittyä enemmän OD-kisailuun, WHC-kisoissa käymisen sijaan mutta tämän vaikutus järjestelytehtäviin ei välttämättä ole suuri. Eli toivotaan parasta, pelätään pahinta.
Niin, ainahan sitä voisi luulla että EGP olisi ikuinen mutta tosiasia näissä hommissa on se, että yksi aktiivinen kaveri voi pitää kiveä pyörimässä ja jos seuraaja ei ole samantasoinen voi kivi hyvin pysähtyä ja muuttua kivireeksi. Ajankohdallisestihan EGP on hyvässä paikassa, korkeintaan sitä kai voisi siirtää viikon eteenpäin ilman että ongelmia tulisi muitten kisojen suhteen.
FE-LM tuohon aikaan ovat tosiaan hyvä juttu, vaikea kuvitella että ajankohta tuosta oikein voisikaan muuttua mihinkään, seuraavalla vkl Hangon Regatta ja sitten sen jälkeen alkaakin olla jo kuumin lomakausi päällä ja sen haittavaikutukset kuvioissa mukana.